Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Kirjoittajan mielestä kouluissa kiusaamiseen pitäisi tarttua heti, eikä pallotella siitä, kenelle asia kuuluu. Kuvituskuva.
Arkisto/Mia Smolander
Linnajoen koulun 13-vuotias lapsi joutui kiusaamisen ja häpäisyn kohteeksi koulun bussipysäkillä. Häntä lyötiin, hänen päälleen suihkutettiin kalkkisumutetta ja kaadettiin smoothietä. Eikö edes kukaan ohikulkija nähnyt tätä tai puuttunut? Ilmeisesti ei.
Äiti teki asiasta julkisen, kiitos hänelle – ja kiitos myös lehdelle, joka toi sen meidän tietoomme. Näitä rohkeita äitejä ja isiä pitäisi olla jokaisen kiusatun lapsen kohdalla – ja niin pitäisi olla myös niitä äitejä ja isiä, jotka tarttuvat kiusaavan lapsensa tekemisiin. Se on todellista lapsesta välittämistä.
Sillä minkälainen aikuinen tällaisesta ihmisestä kasvaa? Jos hän ei ymmärrä leikin ja julmuuden rajoja, kuka ne hänelle tekee ymmärretyiksi aikuisena? Poliisi, oikeuslaitos, vankila vai mikä?
Äidin ja rehtorin kertomukset poikkeavat toisistaan siitä, miten kiusaamista koulussa käsitellään. Rehtori näyttää esittävän ihannemallia, jota ei kiusatun lapsen äidin kertomuksen pohjalta käytännössä ole olemassakaan.
Sitä paitsi malli vaikuttaa niin tehokkaalta, että jos sen mukaan todella toimittaisiin, kiusaamisten kouluissa pitäisi loppua siihen paikkaan. Eivät lopu.
On sinisilmäistä uskotella, että koulukiusaaminen on vähäistä. Se, että se ei aina näy päälle päin, ei merkitse sitä, ettei ongelmaa olisi olemassa. Asiasta ei uskalla puhua pelosta, että joutuu siitäkin kiusatuksi, lapsi itse kertoo.
Monien lasten ja nuorten kohdalla kiusaaminen on vuosien mittaista ja jatkuvaa. Millaisen jäljen se jättää näihin aikuisen alkuihin? Yhtäkään tapausta ei pidä vähätellä tai kaunistella, sillä jokainen niistä on vakava molempien osapuolten – myös kiusaajan kohdalla.
Kouluissa asiaan pitäisi tarttua heti, ei pallotella vastuuta siitä, kenelle asia kuuluu, tapahtuuko se koulussa vai koulupysäkillä, käsitteleekö sitä kuraattori, rehtori vai kuka. Kaikki mikä liittyy kouluun, kuuluu myös kouluille, olipa se koulun piha, viereinen bussipysäkki tai koulumatka.
Valpastua voisimme me muutkin kiusaamista nähdessämme. Entä vanhempainyhdistykset? Mitä ne pystyvät tekemään asian hyväksi? Olin vuosikymmeniä sitten perustamassa vanhempainyhdistystä lapseni kouluun. Teimme nimettömän kiusaamiskyselyn, josta näimme, että henkilöstön käsitys koulurauhasta oli toisenlainen kuin todellisuus. Kun kiusaamista tapahtui välitunneilla, järjestimme koulunpihalle muun muassa vanhempien välituntipartiot.
Asia kuuluu myös päättäjille. On helppo tyytyä yleishyödyllisiin virkamiesraportteihin ja niihin ”proseduuri-, totta kai, tietenkin” -horinoihin, joiden takana ei näytä olevan vakavaa vastuunottoa, eikä jatkeena todellista toimintaa ja valvontaa. On myös aika tunnistaa, mitä seurauksia – ja lopulta myös kustannuksia – koulua koskevista säästöistä, suuresta ryhmäkoosta ja massalaitoksista syntyy. Onko se kuitenkaan lopulta säästöä?
Lapsi ei saa tulla laiminlyödyksi, häväistyksi eikä pahoinpidellyksi missään muodossa eikä missään olosuhteissa. Siitä meidän aikuisten on kannettava vastuumme.
Pojan äiti toteaa, että koulussa tuntuu olevan vallalla vaikenemisen muuri. Jos näin on, se muuri on murrettava nyt ja asioista on alettava puhua niiden oikeilla nimillä.
SARI GLAD,
PORVOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot