Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon Uimareiden Stepan Daniloff (vas.) ja Oliver Soiramo kauhoivat yhteensä 12 hopea- ja kultamitalia Kuortaneella. Päävalmentaja Kim Sandberg palkittiin vuoden Rollo-valmentajana.
Porvoon Uimarit
PORVOO–KUORTANE Uimaseura Porvoon Uimarit (BS-PU) saavutti poikkeuksellisen kovan tuloksen 10–13-vuotiaiden ikäkausimestaruuskilpailuissa eli Rollo-uinneissa Kuortaneen Urheiluopistolla viime viikonloppuna.
Nuorimpien ikäsarjojen Suomen-mestaruuksia kilvoitteli yhteensä 1 122 uimaria 73 seurasta. Kisasastartteja kolmen päivän aikana oli 3 197. Porvoolaisjoukkue koostui 15 uimarista.
Kaikista lajeista kuusi kultaa ja kuusi hopeaa
Erityisen poikkeukselliseksi mestaruuskilpailut teki se, että Porvoon Uimarit otti kaikista lajeista kaksi kirkkainta mitalia 10-vuotiaiden poikien sarjassa.
– Rollo-sarjassa ei ole vastaavaa menestystä tapahtunut aiemmin. Vanhempien junioreiden ikäkausimestaruuskilpailuissa mestaruuksia on jonain vuonna tullut lähes kymmenen, seuran päävalmentaja Kim Sandberg kertoo.
Omassa ikäsarjassaan, pojat 10 vuotta, porvoolaisseuran Oliver Soiramo voitti sen, mitä voitettavissa oli. Hän voitti kaikki ikäsarjan lajit ja saavutti siten kuusinkertaisen Rollo-mestaruuden.
Soiramo otti kultaa 50 metrin rintauinnissa, 200 vapaauinnissa ja 100 metrin vapaauinnissa, 50 metrin selkäuinnissa, 200 metrin sekauinnissa ja 50 metrin perhosuinnissa.
Menestystä täydensi seuratoveri Stepan Daniloffin kuusi hopeasijaa samoissa lajeissa, joten Porvoon Uimarit oli tässä ikäsarjassa varsin ylivoimaisia.
Porvoon Uimareiden Vincent Klingberg täydensi vielä seuran mitalisaldoa saavuttamalla 12-vuotiaiden poikien sarjassa hopeaa 400 metrin vapaauinnissa.
Porvoon Uimareiden Stepan Daniloff (vas.) ja Oliver Soiramo kapusivat kaikissa kilpailuissa hopea- ja kultakorokkeelle palkintojenjaossa.
Porvoon Uimarit
Kilpailun juontaja toisti mairittelevia sanoja
Porvoolaisseura ylsi myös Rollo-kilpailuiden seurojen välisessä pistetaulukossa seitsemännelle sijalle. Pisteet lasketaan hyödyksi sijoituksista 1–8.
– Se oli kautta aikain paras piste-ennätys. Taakse jäi tällä kertaa moni vahvan uintikaupungin seura, kuten Vaasa, Seinäjoki, Turku ja Oulu, seuran hallituksen varapuheenjohtaja Mikael Soiramo kertoo.
Porvoolaisseuran toimihenkilöitä menestys ilahduttaa.
– Yksittäisen uimareiden osalta oma menestys on ykkösasia, eivät seurapisteet niinkään. Vähän alkoi itseäkin hymyilyttää, kun kilpailuiden juontajan kuulutuksissa toistuivat sanat "Porvoon pojat" ja "kaapin paikka", valmennuksen apukäsinä toimiva varapuheenjohtaja jatkaa.
Kilpailuiden historiassa ei ole montaa kertaa tapahtunut, että uimari voittaa kaikki lajinsa.
– Vielä harvemmin, että sama seura poimii ykkös- ja kakkossijat samasta lajista, Soiramo sanoo.
Päävalmentaja Kim Sandberg palkittiin vuoden Rollo-valmentajana Kuortaneella.
Porvoon Uimarit
Kim Sandberg palkittiin vuoden Rollo-valmentajana
Porvoolaisseurassa on yhteensä noin 250 uimaria, joista aktiivisia kilparyhmän junioreita on noin 40.
Menestykseen on päävalmentajan mukaan yksinkertainen resepti.
– Harjoittelemalla menestystä tulee. Ei siihen sen kummempaa tarvita, Kim Sandberg sanoo.
Päävalmentaja palkittiin Kuortaneella vuoden Rollo-valmentajaksi täyden yleisön edessä.
– Se oli miellyttävä yllätys, mutta minä en tätä yksin tee. Kunnia kuuluu koko valmennustiimille ja uimareille.
Sandberg on toiminut Porvoon Uimareissa 12 vuotta, josta kahdeksan vuotta päävalmentajana. Porvoolaisseura on kiertänyt kilpailuja menestyksekkäästi viime vuosien aikana.
Porvoolaisten kausi jatkuu Vaasassa
Porvoolaisten kausi jatkuu tällä viikolla (12.–14.6.) Vaasassa, kun 14–16-vuotiaat kisaavat vastaavista ikäkausimestaruuksista.
Lisäksi kesäkuun lopussa ovat SM/NSM-uinnit ja kisakauden kruunaa PM-kilpailut Norjan Oslossa.
Nuorten PM kisoihin Suomen Uimaliitto valitsi Porvoon Uimareista joukkueeseen kaksi uimaria, kun Kevin Soiramo ja Axel Mara lähtevät edustamaan Suomea kovatasoiseen kisaan.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot