Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Kirjoittaja on saanut kuulla useilta itäuusmaalaisilta ikäihmisiltä sydäntäsärkeviä tarinoita, siitä millainen heidän arki todellisuudessa on.
Arkisto/Mika Laine
Liian moni ikääntynyt suomalainen ei saa tarvitsemiaan palveluita. Lääkäriin ei mennä rahanpuutteen takia. Sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksuja menee ulosottoon. Useat itäuusmaalaiset ikäihmiset ovat kertoneet minulle sydäntäsärkeviä tarinoita, siitä millainen heidän arki todellisuudessa on.
Eräs nainen jopa totesi, että ei tässä voi muuta, kun antaa laskujen mennä ulosottoon. Ei minulla ole mitään annettavaa, vaikka tulisivat kotoa etsimään. Naisen kuvailema arki ei ole elämää, se on jatkuvaa selviytymistaistelua. Näinkö me haluamme kohdella maamme ikääntyneitä?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa ilmenee, että ulkopuolisen avun tarve alkaa 80 ikävuoden jälkeen. Valitettavasti apua ei saada kunnalta, vaan lähinnä lapsilta tai puolisolta. Omaisten antama apu onkin vanhusten kotona pärjäämisen kivijalka. Vain joka viides yli 80-vuotias sai tutkimuksen mukaan apua kunnalta.
Vanhustenhoito on saatava kuntoon. Hoivaköyhyys ei saa olla arkea Suomessa. Tarvitaan toimia sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Porvoossa demareiden valtuustoryhmä on esittänyt, että itäisen Uudenmaan kuntien tulisi perustaa yhteinen vanhusasiamiehen virka. Vanhusasiamiehen tehtävänä olisi tukea alueen ikäihmisiä, tehdä selvityksiä ja valvoa palveluiden toimivuutta ja laatua.
Paikallisten vanhusasiamiesten lisäksi tarvitaan valtakunnallinen ikäihmisten puolestapuhuja eli vanhusasiavaltuutettu. Resursseja on myös suunnattava kotihoidon ongelmien ratkaisemiseen ja omaishoitajien tukemiseen. Lisäksi hoivayritysten voitontavoittelumahdollisuuksia on rajoitettava. Päätöksentekoon tarvitaan enemmän sydäntä.
ANETTE KARLSSON, SOSIONOMI (AMK),
KAUPUNGINVALTUUTETTU JA EDUSKUNTAVAALIEHDOKAS (SD.),
PORVOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot