Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Mummo on nähnyt omin silmin Berliinin muurin tai oikeammin kahta Saksaa erottavan rajan. Se tapahtui 1960-luvun taitteessa jonkin pikkukaupungin liepeillä läntisessä Saksassa. Selän takana oli kesäisessä vihreydessä kukoistava pikkukaupunki, edessä autiota ei-kenenkään-maata, jonka ainoat näkyvät rakennukset olivat harmaat rajavartiohökkelit. Niissä istui totisia DDR-poikia kovat piipussa suorittamassa neljän vuoden inttiään. Pelkäsivät enemmän esimiehiään kuin lännen uhkaa, jota propaganda toitotti joka tuutista päivin ja öin.
Muuri saatiin äkkiä ja yllättäen pystyyn kiemurtelemaan saksojen rajaa ilman että kukaan aavisti mitään, vaikka sen täytyi olla tuhansien rakentajien ja tuhansien työtuntien tulos. Sen edessä oli muutaman metrin levyinen ei-kenenkään-maa, jolle ei saanut astua. Sitten oli kahden ja puolen metrin korkuinen lauta-aita, jonka päällä kiemurteli piikkilankojen kiukkuinen käärme. Piikkilankaan maalla kyllä oli terästä, mutta ei kauhoihin ja kattiloihin.
Aitaan oli tiheään ripustettu korkeajännitteestä kertovia varoitustauluja. Muutaman sadan metrin välein kohosivat harmaat vartiokopit, joissa päivystivät DDR-sotilaat vahtimassa, ettei kukaan päässyt tulemaan tähän totalitäärisen hallinnon ihmemaahan. Eikä varsinkaan sieltä pois.
Muurin pystyttämisestä on nyt aikaa, ja aikaa on siitäkin, kun presidentti Reagan sanoi venäläiskollegalleen: ”Mister Gorbatshov, hävittäkää tämä muuri.” Nyt se on hävitetty, ja sen vaikutuksetkin hämärtyvät ja himmenevät mielessä. Itäpuolen ruoho alkaa olla yhtä vihreää kuin läntinen, ja urheilijatkin ovat taatusti miehiä tai naisia.
MUMMO MUTIKAINEN
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot