Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Syksy puhuttelee runoniekkoja. Se johtuu siitä, että runoja rustaavat ovat usein melankolisia ja näkevät maailman murheen laaksona. Heidän kuuluu rypeä kesän päättymisen ja syksyn tulon alakuloisissa tunnelmissa. ”Syksy jo saa, harmaa on maa, koivuista lehtiset pois putoaa”, laulettiin kansakoulussa.
Onhan se haikeaa, kun syksyn lehti maahan ehti, ja kurkiaurat viilaavat ja höyläävät Ruskiksen yllä lentokuvioitaan kuin Suomen ilmavoimien hornetit lentonäytöksen edellä. Sitä katsellessaan mummo muistaa pikku-Kallen. Opettaja taivastelee luonnon ihmeellisyyksiä.
–?Ajatella, muuttolinnut lentävät kaukomaille ja osaavat palata keväällä tänne takaisin ilman kompassia ja karttaa. Eikö ole ihme!
Muu luokka on haltioissaan ihmeen edessä, mutta pikku-Kalle viittaa.
–?No, mitä se Kalle?
–?Sitä vain, että olisi paljon suurempi ihme, jos niillä olisi kartta ja kompassi.
Luonnon ihmeitä katsellessa mummolta tahtoo usein mennä sormi suuhun silkasta hämmästyksestä. Muuttolintujen lähdön voi selittää siten, että nehän ovat hyönteissyöjiä, jotka tietävät lähteä, koska sapuska vähenee. Mutta kuinka ne osaavat tulla takaisin, kun maissa kaukaisissa on sadan sortin hyttystä ja itikkaa ilma sakeanaan. Mikä pistää nostamaan kytkintä ja suuntaamaan kylmään pohjolaan? Runoilija ehdotti vastausta: ”Ei missään voi niin riemuita kuin Suomessa vain voipi.” Mummo vähän epäilee.
Mutta ne pihlajanmarjat. Punertakoot nyt ihan henkensä edestä, sillä kohta ne kumminkin joutuvat tilhiparven saaliiksi.
MUMMO MUTIKAINEN
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot