Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Kirjoittajan mielestä lähiöiden asukkaat kaipaavat tällä hetkellä ideapalavereita enemmän täsmällistä tietoa, keskustelua ja sanomisen mahdollisuutta kaupungin suunnitelmista sekä tietoa toiminnan jatkuvuudesta ja rahoituksesta.
Arkisto(Merja Forsman
Porvoon kaupungin vt. kehityspäällikkö kertoi Uusimaassa 9.3., miten kaupunki on panostanut lähiökehitystyöhön viime vuosien aikana merkittävästi. Miten? Minun tietääkseni lähiöiden kehityshankkeita on toteutettu ulkopuolisen rahalla, edesmenneen kaupunkilaisen miljoonaperinnöllä.
Paljonko kaupunki on omasta budjetistaan laittanut rahaa lähiötoimintaan? Eivätkö nämä kouluttajat, kaupungin työryhmät kehittämispäälliköt ynnä muut tee työtä joka tapauksessa kaupungin palkkalistoilla ja muuallakin kuin lähiöissä? Jos näin on, ei näitä kustannuksia voi yksin lähiökehittämisen kuluiksi kohdistaa.
Edelleen kerrotaan, miten lähiökehitystyö on mahdollistanut vapaaehtoisten koulutuksen – siis asukkaiden valjastamisen ilmaistyövoimaksi lähiöissä. Toki asukkaat haluavat panostaa itsekin heitä hyödyttävään toimintaan, mutta jokainen meistä tietää, ettei vapaaehtoistyö lopulta kauas kanna. Ihmiset kyllästyvät, väsyvät ja lopettavat. Miten sen jälkeen? Kaatuuko koko toiminta siihen?
Kerrotte, että tämän vuoden aikana asukkaiden roolia yritetään vahvistaa entisestään. Toisin sanoen laittaa toiminta entistä enemmän vapaaehtoisen ilmaistyön varaan. Miten kestävää tällainen toiminta voi olla?
Tuolivoimistelun maksulliseksi siirtymistä Kevätkummussa perustellaan sillä, ettei yrittäjän kanssa päästy hinnoista sopimukseen. Perusteluna kerrottiin, että kaupungin on tasavertaisuussyistä maksettava voimistelujen ohjaajille mahdollisimmin yhdenmukaista palkkiota. Kysynkin, miten kaupunki muualla tätä ”tasavertaisuusperiaatetta” noudattaa ja maksaako se samalla tavoin esimerkiksi koulutetuille fysioterapeuteille samaa palkkaa kuin kursseja suorittaneille jumppaohjaajille? Näiden ammattien, osaamisten, koulutusten ja siihen itse kunkin panostaman rahan ja ajankäytön välillä, on kilometrien pituinen ero.
Entä toimivatko nämä jumpparit kaupungin palkkaamina vai yrittäjinä? Jos toimivat palkkalistoilla, ei palkkoja ja yrittäjän palkkiota kaikkine vakuutus- ym. maksuineen voi mitenkään verrata suoraan toisiinsa. Miltähän pohjalta näitä kahta asiaa siis toisiinsa verrataan?
Sanotte, että kerättävä jumppakertamaksu on ”pieni” vain kolme euroa. Vuodessa (10 kuukautta) se tekee kuitenkin 120 euroa – enemmän kuin esimerkiksi kansalaisopiston maksut. Onko tämä mielestänne kohtuullista ja ”pientä”? Monelle lähiöasukkaalle, iäkkäille ihmisille, jotka joutuvat tinkimään jopa lääkemaksuistaan, maksullisuus on kynnyskysymys, mutta tarve yrittää pitää itseään edes jonkinlaisessa kunnossa, on silti tärkeää. Senhän osoittavat nämä sadat jumpassa käyvät. Eikö tämän tarpeen pitäisi olla kaupungillekin tärkeämpää kuin muutaman lantin maksaminen ammattinsa osaavalle ja vanhemman väen liikkumisen rajoitteet tuntevalle ammattilaiselle? Laitetaanhan kaupungin rahaa huomattavasti suuremmin summin paljon turhempaankin.
Näillä perustein alkaakin ihmetyttää, kuinka tosissaan tai vähän tosissaan kaupunki oikeasti tässä lähiökehittämisessä on? Mitään pitemmän tähtäimen suunnitelmaa ei näytä olevan. Ei näytä olevan myöskään näkemystä siitä, mistä syistä ja millä tavoin lähiöasukkaiden toimintoja yritetään ylläpitää ja elinoloja parantaa. Ideointipalavereja on pidetty, vastaavaan toimintaan muualla tutustuttu ja hankkeita asiasta tehty vuosikausia. Luulisi, että tässä vaiheessa olisi jo kristallinkirkasta, miksi ja millä tavoin lähiökehittämistä toteutetaan. Hyvinvointiraporteissa kerrotaan ennalta ehkäisevän toiminnan merkityksestä ja säästöistä kaupungin terveysmenoissa, mutta kun asiaan pitäisi jotain panostaa, nämä asiat unohtuvat. Vai eikö tätä katsota ennalta ehkä ehkäiseväksi toiminnaksi?
Gammelbackan monitoimitalo oli aikoinaan kirjastorakennuksessa. Siellä yhteisöllisyyttä ja hyvää oloa rakennettiin monin tavoin: oli yhteinen pesutupa, sauna, kirjasto, saleja, joissa sai harrastaa ja joissa asukkaat saivat järjestää häitä, syntymäpäiviä ja muistotilaisuuksia. Talon päädyssä oli poliisin päivystystila ja kirjastoaulassa vahtimestari. Sitten tämä kaikki ajettiin alas. Paikalliset tanhuryhmät ja harrastajat saivat lähteä, kun valtiolta saatiin tukea vuokriin. Tilalle tulivat Familit ja päiväkodit, ja osa tiloista jätettiin tyhjiksi.
Nyt on aloitettu alusta. Toivottavasti vakavin tavoittein, eikä vain vähän sinne päin, kun joku muu taho on saatu maksamaan viulut.
Enemmän kuin ideapalavereita, asukkaat kaipaavat tällä hetkellä täsmällistä tietoa, keskustelua ja sanomisen mahdollisuutta kaupungin suunnitelmista, tietoa toiminnan jatkuvuudesta ja rahoituksesta. Mikä on oikeasti kaupungin tahtotila? Näitä tietoja ei ole toistaiseksi saatu vaikka niitä on kaupungin tilaisuuksissa kysytty.
SARI GLAD,
GAMMELBACKA,
PORVOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot