Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Tunnen oloni niin rakastetuksi täällä Porvoossa. Porvoolaisten läheisyyden kaipuu on aivan uskomatonta. Mietipä tätäkin: tie on tyhjä, ajelet siinä nopeusrajoitusten mukaan ja sen ”piirun” verran yli, niin jo kohta on auto lähes puskurissa. Siinä me sitten ajellaan peräkkäin tyhjää tietä parin metrin turvavälillä. Ihanaa, ei tunne oloaan yksinäiseksi ja oikein silmiä sokaisee se valon määrä, kun toinen osoittaa tykkäämistään, mikä tausta- ja sivupeileistä heijastuu.
Yksi aamu ajoin Näsin S-marketin pankkiautomaatille kello 6.30. Parkkipaikka oli aivan autio. Ollessani automaatilla, joku läheisyyden kaipuinen työmies kurvasi pakettiautonsa vinosti viereiseen parkkiruutuun. Lääniä olisi ollut parkkeerata muualle kuin lähes autoni oveen kiinni. Mutta se läheisyyden kaipuu ...
Läheisyyden kaipuu tulee esiin monta kertaa myös risteyksissä, kun siinä omassa kaipuussaan ei millään haluaisi päästää toista pois läheltään. Ryhmitytään keskelle tietä niin, ettei varmasti pääse kummaltakaan puolelta ohi vaikka liikenteen vuoksi se olisi mahdollista. Tai jos vihreä valo palaa oikealle/vasemmalle kääntyville ja suoraan ajaville punainen valo niin, siinä sitten madellaan ykkösellä hitaasti valoihin, koska se läheisyys loppuisi liian pian, jos kääntyvä pääsisi reippaasti kääntyvien kaistalle.
Moottoritiellä monet kokevat hetkellistä läheisyyden kaipuuta niin, että ensin roikutaan vähän aikaa perässä, sitten kiivas ohitus ja eteen. Sateisella kelillä se on tosi ihanaa, kun huomaa näitä rakastavia tyyppejä, jotka haluavat olla lähellä – ei takana, vaan edessä tien näyttäjänä. On sitten niitäkin, jotka menevät kuin Nasan ohjus puikkelehtien. Niillä ei taida olla se läheisyyden kaipuu niin kova, vaan hillitön halu tavata matkallaan mahdollisimman monta ja käydä ”vähän likellä”.
SIPU TEERIHALME,
PORVOO
PS. Turvallista matkaa, vilkkua saa käyttää ja muistakaa turvaväli etenkin pimeillä teillä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot