Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Kirjoittajan mielestä 1970-luvun rakentamisstandardit ovat painuneet vakuutusyhtiöiden tarkastajilta unholaan. Kuva Loviisan Voutilantieltä, joka on tyypillistä pientaloaluetta, jonka omakotitalot on rakennettu 1970-luvulla.
Arkisto/Marko Wahlström
Kun vuonna 1995 ostin omakotitalon Porvoon maalaiskunnasta, otin vakuutusmyyjän suosituksesta talolle mahdollisimman laajan kotivakuutuksen, niinsanotun kiinteistön täysarvovakuutuksen, jotta olisin turvassa vahinkojen varalta.
Sellainen vahinko, jota varten vakuutus oli otettu ja vakuutusmaksuja maksettu, sattui helmikuun alussa 2020, kun pannuhuoneessa sijaitseva venttiili alkoi vuotaa. Vettä tuli suurella paineella pannuhuoneen lattialle ja levisi talon rakenteisiin.
Vaikka vahinko oli ennalta arvaamaton ja äkillinen, siis tyypillinen korvattava vahinko, vakuutusyhtiö ei suostunut maksamaan korvausta. Syyksi ilmoitettiin, että pannuhuoneessa ei ollut lattiakaivoa. Olin yllättynyt vakuutusyhtiön kannasta. Vakuutusyhtiö ei ollut milloinkaan tiedottanut siitä, että lattiakaivon puuttuminen vaikuttaisi korvauksen maksuun.
Tässä tapauksessa oli lisäksi ilmeistä, että lattiakaivo ei olisi estänyt vahinkoa. Vuoto oli niin massiivinen, että lattiakaivo ei olisi pystynyt ottamaan vastaan niin valtavaa vesimäärää. Putkesta tullut vesi olisi täyttänyt taloni kokoisen akvaarion.
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta asettui vakuuttajan kannalle
Valitin vakuutusyhtiön päätöksestä vakuutusalan riitoja sovittelevalle FINE:lle (vakuutus- ja rahoitusneuvonta) huhtikuussa 2020.
Valitettuani asiasta vakuutusyhtiö tuli minua korvausasiassa vastaan. Toukokuussa tehdyssä uudessa korvauspäätöksessä vakuutusyhtiö ilmoitti voivansa maksaa minulle 50 prosenttia vahingoista.
Päätin kuitenkin jatkaa prosessia FINE:n puitteissa. Vaadin vakuutusehtojen mukaista täysmääräistä korvausta. Olinhan sentään yksiselitteisesti ottanut vakuutuksen talolle, jonka pannuhuoneessa ei ollut lattiakaivoa. Todettakoon tässä yhteydessä selvyyden vuoksi, että öljylämmitteisissä taloissa ei saanut olla avointa lattiakaivoa talon rakennushetkellä (1977), eikä liioin vakuutussopimuksen solmimishetkellä (1995), koska öljyä ei haluttu joutuvan viemäriverkkoon.
Marraskuussa 2020 FINE antoi ratkaisusuosituksensa. FINE katsoi (vakuutusyhtiön kantaa mukaillen), että talon rakentamisajankohdan hyvä rakentamistapa olisi edellyttänyt, että pannuhuoneessa on lattiakaivo. Lisäksi FINE katsoi (vakuutusyhtiötä myötäillen), että lattiakaivo olisi olennaisesti rajoittanut vahinkoa. FINE piti vakuutusyhtiön päätöstä korvata vahingosta 50 prosenttia asianmukaisena.
Mielestäni oli lievästi sanoen merkillistä, että FINE, jonka tulisi edustaa myös kuluttajan näkökulmaa, hyväksyi vakuutusyhtiön väitteet, vaikka ne eivät vastanneet tosiasioita.
Vuotovahingon korjaaminen maksoi yli 80?000 euroa
Tosiasiat eivät kuitenkaan muuksi muutu. Tosiasiat: 1) Taloni rakennettiin vuonna 1977–78 asuinalueellani noudatettujen rakentamisstandardien mukaisesti. Lattiakaivo oli kielletty öljylämmitteisissä taloissa. 2) Lattiakaivo ei olisi rajoittanut vuotovahinkoa. Putkimies testasi paikan päällä vikaantuneen venttiilin ja totesi, että se päästi veden läpi täydellä paineella.
Vaikka FINE mielestäni oli hakoteillä, katsoin parhaaksi hyväksyä ratkaisusuosituksen. Asian käsittelyn jatkaminen tuomioistuimessa ei tuntunut järkevältä. Minulla olisi tuskin edes ollut siihen varaa. Vuotovahingon korjaaminen oli jo tullut maksamaan minulle yli 80?000 euroa. Juttu oli siten minun osaltani loppuun käsitelty.
Asia on kuitenkin kaikkea muuta kuin selvä. Asiahan koskee laajemminkin 1970-luvulla rakennetuissa taloissa asuvia ihmisiä.
Putkiasentajan lausunto ei kelvannut
Ongelman ydin on se, että rakennusvalvontaviranomaiset eivät 1970-luvulla sallineet lattiakaivoa öljylämmitteisten talojen pannuhuoneissa, mutta 1970-luvun rakentamisstandardit tuntuvat vaipuneen täysin unohduksiin.
FINE:lle toimittamani aineiston joukossa on mielestäni tärkeä lausunto, jonka on allekirjoittanut alan ammattilainen/hyvä naapurini, Neste-yhtiön pitkäaikainen putkiasentaja, joka itse rakensi oman talonsa 1977–78.
Lausunnossa todetaan: ”Vakuutan, että viranomaiset eivät siihen aikaan sallineet lattiakaivoa öljylämmitteisissä taloissa.” Tämä oli siis tilanne Porvoon maalaiskunnassa 1977–78.
Valitettavasti FINE ei ottanut vakavissaan ammattimiehen lausuntoa eikä vaivautunut kunnolla paneutumaan tähän asiaan. Putkiasentajan lausunnon tärkeys piilee siinä, että se kiteyttää rakentamiskäytännön minun asuinalueellani 1970-luvulla. Erityisen merkittäväksi lausunnon tekee se, että Porvoon rakennusvalvontaviraston arkistosta ei löydy pannuhuoneiden rakentamista 1970-luvulla koskeneita linjauksia. Vanhat paperit on ajan saatossa siivottu pois uusien papereiden tieltä.
Olen kuullut hyvin uskottavalta taholta, että rakennustarkastajat 1970-luvulla merkitsivät kaikki olennaiset asiat omiin ruutupaperivihkoihinsa. Näitä vihkoja ei luonnollisestikaan enää löydy mistään.
Vakuutusyhtiöt käyttävät siekailematta tilannetta hyväkseen.
Mielivaltaisuus on huolestuttavaa
1970-luvulla rakennettujen öljylämmitteisten omakotitalojen asukkaat ovat heikoilla, jos pannuhuoneessa sattuu vuoto. Näin siitäkin huolimatta, että talojen pannuhuoneet aikanaan rakennettiin silloisen hyvän rakentamistavan mukaisesti. Tämä tarkoitti, että pannuhuoneisiin ei asennettu lattiakaivoja.
Vakuutusyhtiö vetosi perusteluissaan suositusluontoisiin ohjeisiin (Suomen rakentamismääräyskokoelman osa D1 vuodelta 1976), joiden mukaan pannuhuoneessa tulisi olla lattiakaivo. Näitä suosituksia ei käytännössä kuitenkaan sovellettu öljylämmitteisissä taloissa Porvoon seudulla. Vakuutusyhtiön kanta sai jostain syystä osakseen ymmärtämystä FINE:ltä.
Minä korostin vastineessani samaisen Suomen rakentamismääräyskokoelman (D1 1976) sisältämiä sitovia määräyksiä, kuten määräystä siitä, (1) ettei jätevesi saa sisältää siinä määrin vahingollisia aineita, että ne haittaisivat yleisen viemärilaitoksen toimintaa ja (2) että öljyn pääsy viemäriin on estettävä.
Näihin sitoviin määräyksiin perustui Porvoon seudun rakennusviranomaisten kielteinen suhtautuminen lattiakaivoihin pannuhuoneessa 1970-luvulla. Vakuutusyhtiö ja FINE eivät jostain syystä pitäneet sitovia määräyksiä relevantteina, vaan nostivat etualalle suositusluontoisia kirjauksia.
Omakotiasujien kannalta edellä kuvattu mielivaltaisuus on huolestuttava. Tilanne on ilmiselvästi se, että 1970-luvun taloissa asuvat perheet maksavat vakuutusmaksuja tietämättä, että vesivahingon sattuessa pannuhuoneessa, korvauksen määrä on nolla euroa.
Tämä muistuttaa mielestäni käänteistä vakuutuspetosta eli petosta, johon syyllistyy vakuutuksenottajan sijasta vakuutusyhtiö. Nyt ollaan luomassa ennakkotapauksia ja käytäntöjä, jotka eivät taida olla edes oikeudellisesti yksiselitteisellä pohjalla.
MARKUS KOIVISTO,
VALTIOTIETEEN MAISTERI,
PORVOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot