Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Tämän kirjoituksen asiat ovat totisinta totta tämän päivän suomesta. Toivon, että jokainen lukija miettii kirjoituksen sisältöä, ja tekee omalta osaltaan tämän luettuaan voitavansa. Emme voi enää tuudittautua siihen että ”joku” ottaa meistä vastuun. Yhteiskunnan vastuu on väistymässä ja olemme hiljalleen palautumassa yhteisöllisyyteen, vanhaan naapuriapuun.
Ennen tunsimme naapurit ja pidimme yhtä. Emme kokeneet yksinäisyyttä ja avuttomuutta, niinkuin tänä päivänä. miehen hengen.
Toinen tapaus, noin 80-vuotias vanhus meni lääkäriin, jolla todettiin keuhkokuume. Vanhus joutui odottamaan pitkään terveyskeskuksen käytävällä, ilman ruokaa ja juomaa. Vanhus oli täysin omatoiminen ja kykenevä huolehtimaan itsestään, mutta kuume alensi vanhuksen toimintakykyä. Vanhus pääsi lopulta lääkärin vastaanotolle ja sai asianmukaiset lääkkeet. Viimein kotiin päästyään – janoisena, nälkäisenä ja kuumeisena – vanhus putosi kotona vuoteestaan ja loukkasi itsensä joutuen sairaalaan lonkkaleikkaukseen.
Kolmas tapaus on seuraavanlainen. Ensimmäistä luokkaa käyvä vuotias lapsi kieltäytyi lähtemästä kouluun. Kukaan ei häntä saanut sinne lähtemään. Perhetyöntekijät yrittivät parhaansa, mutta lapsi ei suostunut lähtemään kouluu Lopulta koululääkäri kirjoitti lapselle sairaslomaa koko lukukaudeksi. Perhe eli sosiaalitukien ja työttömyyskorvausten varassa. Lapsen ”sairausloma” kuitenkin vaikeutti työhön tai työttömyyskurssille menoa, perheen taloudellinen tilanne oli vaikea.
Lapsi oli siis kotona toisen vanhemman kanssa koko lukukauden, lapsi kuitenkin todettiin mieleltään terveeksi, mutta kouluun hänen ei tarvinnut mennä. Opetusvirasto siirsi vastuun sosiaalivirastolle ja lapsi sai kärsiä. Perhe jätettiin yksin ja lopulta lapsi otettiin huostaan – yhteiskunnan ylläpitämään laitokseen. Lapsen elämää läheltä seuranneilla läheisiltä ei edes kysytty mahdollisuutta ottaa lasta huostaan, edes väliaikaisesti, vaan lapsi joutui täysin vieraiden käsiin. Koulunkäynti alkoi laitoksesta käsin seuraavalla lukukaudella. Muuta ratkaisua ei etsitty.
Nämä tapaukset kuvastavat monella tavalla myös ystävien tai läheisten puutetta tai juridista oikeutta auttamiseen. Kun ihminen on sairas, hän ei välttämättä itse kykene päättämään miten häntä pitäisi hoitaa, se on myös lääkäreiden ja hoitajien vastuulla. Yleinen huolehtiminen ja vastuu toisesta ihmisestä on yhteiskunnassamme jäänyt taka-alalle. Se kuuluu jollekkin toiselle.
Ensimmäisessä tapauksessa olisi miehen henki varmaankin säästynyt, jos hän olisi saanut olla pidemmän aikaa tarkkailussa. Tässä menetimme myös hyvän veronmaksajan ja perheenisän. Toisessa tapauksessa olisi ollut tärkeää tarkistaa vanhuksen kotikuntoisuus ja antaa hänen ensin toipua kuumeestaan, jotta hän taas pärjäisi kotonaan. Tässäkin tapauksessa potilaalle tuli turhia kärsimyksiä sekä yhteiskunnalle kalliita sairaalamaksuja, puhumattakaan siitä että vanhuksen toimintakyky saattoi alentua tällaisen traagisen tapahtuman jälkeen.
Kolmannessa tapauksessa perheessä oli ilmeisesti ongelmia lapsen kieltäytyessä kouluun menosta. Miksi koulu ei ottanut lapsesta vastuuta, vaan sosiaalivirasto puuttui asiaan, ottaen lapsen huostaan? Oliko se sitten oikea ratkaisu erottaa lapsi läheistään pelkästään koulunkäyntivaikeuksien vuoksi?
Yksi asia on mitä meistä jokainen voisi toisen eteen tehdä on kysyä: kuinka sinä voit?
BIRGITTA WULF,
KERAVA
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot