Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
– Elämä on aina tärkein, ja lasteni suojelu. Jätimme kotimme ja tavaramme, mutta mitä sillä on väliä. Jos kuolemme, emme tarvitse enää taloa tai mitään, Liashko sanoo.
Merja Forsman
PORVOO Helmikuussa 2022 Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan. Miljoonien muiden ukrainalaisten tavoin Inna Liashko, 41, päätti lähteä kotimaastaan.
– Asuimme mieheni ja kahden lapsemme kanssa Harkovan lähellä venäläisten vuonna 2014 miehittämällä alueella. Ympärillämme pommitettiin ja olimme jatkuvasti vaarassa. Haluamme elää, joten meidän oli pakko lähteä, Liashko kertoo.
Perhe osti bussiliput, pakkasi muutamat laukut ja matkusti Venäjän kautta Viroon ja lopulta Suomeen.
– Heti kun hyökkäyssota alkoi, Espoossa asuva siskoni anoi, että tulisimme tänne, Liashko kertoo.
Liashkot saivat väliaikaisen asuinpaikan Porvoon Ilolasta erään perheen kotoa.
– Olimme niin kiitollisia siitä ja iloisia, kun täällä ei pommitettu, Inna Liashko kertoo.
Työllistyminen vaikeaa
Vain pieni osa Suomeen saapuneista ukrainalaisista on saanut töitä. Yksi suurimmista työllistymisen esteistä on huono kielitaito. Vain noin kymmenen prosenttia ukrainalaisista puhuu englantia tasolla, jolla pärjää työelämässä.
Psykologina työskennellyt Liahsko oppi englantia koulussa, muttei ollut käyttänyt kieltä lähes 20 vuoteen. Niillä lähtökohdilla työn saaminen oli vaikeaa.
– Lähetin CV:ni valtavan moneen paikkaan, mutta kukaan ei vastannut. Sitten vihdoin sain Jontelta (John Rönnholm) kutsun haastatteluun. Kun tulin tänne, minusta tuntui kuin olisin tullut kotiin. Tämä on niin hieno paikka ja viihdyin Jonten seurassa. Onneksi sain mahdollisuuden kokeilla… Ja nyt on tammikuu, Liahsko hymyilee.
John Rönnholm ja Inna Liashko puhuvat keskenään englantia. – Opettelen myös suomea ja ruotsia. Jontte auttaa. Ymmärrän, että nyt kun olemme täällä, meidän täytyy opetella näitä kieliä.
Merja Forsman
Työ antaa muuta ajateltavaa ja taloudellista turvaa
Työyhteisöön kuuluminen ja työssä onnistuminen lisäävät onnellisuutta ja antavat merkityksellisyyttä elämään. Maahanmuuttajille työpaikan saaminen on myös oleellisen tärkeää kotoutumiselle.
Liashkolle työpaikka Poukamassa merkitsi myös sitä, ettei tarvitse koko ajan ajatella pommituksia ja sotaa.
– Kun olimme tulleet Suomeen, istuimme kaksi kuukautta uutisia lukien. Siitä tuli todella paha olo, Liashko kertoo. – Oli tärkeää, että saimme töitä. Silloin meidän ei tarvitse myöskään koko ajan pyytää rahaa ja apua muilta.
Kielestä ei ole muodostunut ongelmaa. Liashko on opetellut englantia ja suomea, ja jo vähän ruotsiakin. Kun kielitaito ei ole riittänyt, avuksi on otettu Googlen kääntäjä.
– Tiedän monia ukrainalaisia, jotka eivät ole saaneet töitä. Kieli on iso ongelma. Poikani osasi valmiiksi englantia ja mieheni saksaa, mutta nyt hän on opetellut englantia ja suomea. Isäni puhuu muille Googlen avulla, Liashko kertoo.
Kielihaasteista huolimatta koko perhe on tällä hetkellä työllistynyt. Innan puoliso työskentelee sipoolaisella hevostallilla, poika meijeriyhtiössä, ja Innan vanhemmat, jotka muuttivat myöhemmin Suomeen, saivat töitä rakennusalalta ja työskentelevät Vanhassa Porvoossa.
– Olemme todella onnekkaita! Liashko sanoo.
– Tunnen Poukamassa oloni kotoisaksi. Täällä työskentelee mukavia ihmisiä. Saan joka päivä katsoa tätä maisemaa ja rentoutua, minusta ei edes tunnu siltä kuin olisin töissä, Inna Liashko kertoo
Merja Forsman
Mikään ei ole hänelle ongelma
Kokouspoukamassa on oltu enemmän kuin tyytyväisiä Liashkon työpanokseen.
– Vaikka Inna tulee sodan keskeltä, hän hymyilee iloisesti ja on joka aamu kiitollisena ottamassa työtehtäviä vastaan. Innan iloinen fiilis on tarttunut täällä muihinkin, Rönnholm kertoo.
Liashko työskentelee Poukamassa joustavasti tilanteen mukaan 3–5 päivää viikossa. Hän siivoaa, hoitaa kasveja, maalaa, askartelee, koristelee, ompelee ja sisustaa.
– Pitkälti puolet Poukaman halloween-tapahtuman koristuksista oli Innan tekemiä. Hän saa kaiken näyttämään hyvältä, Rönnholm kiittelee. – Mikään ei ole hänelle ongelma. Hän tekee, mitä pyydetään ja ymmärtää kysyä, jos ei osaa jotain.
Rönnholm olisi palkannut kesällä enemmänkin ukrainalaisia, jos logistiikka ei olisi aiheuttanut haasteita.
– Olisimme palkanneet viisi henkilöä kesäksi, mutta kävi ilmi, että bussit eivät kulje Emäsaloon koulujen loma-aikoina. Siksi monet ukrainalaiset kertoivat, etteivät pääse tänne.
Liashkolle bussien loma-ajat eivät tuottaneet ongelmaa; hän pyöräili alkuviikot Porvoon keskustasta Emäsaloon. Nykyään Liashkolla on auto.
– Pyöräily oli hyvä asia, pysyin kunnossa, hän hymyilee.
– Tunnen Poukamassa oloni kotoisaksi. Täällä työskentelee mukavia ihmisiä. Saan joka päivä katsoa tätä maisemaa ja rentoutua, minusta ei edes tunnu siltä kuin olisin töissä, Inna Liashko kertoo
Merja Forsman
Syksyllä Poukamaan saapui venäläinen harjoittelija. Kun Rönnholm tajusi, mitä venäläisen ja ukrainalaisen kohtaamisesta voisi syntyä, hän syöksyi etsimään harjoittelijaa ja Liashkoa.
– He olivat ehtineet jo tavata ja jutella Ukrainan tilanteesta – ja he olivat halanneet. Molemmat ymmärsivät, ettei kumpikaan ole syypää tilanteeseen. Heidän ei tarvitse taistella keskenään. Se oli minusta liikuttavaa, Rönnholm kertoo.
Vaikka työ auttaa pitämään ajatuksia pois sodasta, sota on Liashkon mielessä joka päivä.
– Aloitan aamun lukemalla uutiset ja katsomalla asuinalueemme WhatsApp-ryhmästä, onko talomme vielä pystyssä. Pommitus voi alkaa minä hetkenä vain. Kotimme alueella on ollut paljon pommituksia. Joidenkin teiden varrella ei ole enää mitään. Niiden kuvien katsominen on todella vaikeaa, Liashko kertoo.
Hän ei tiedä, koska perhe voi palata kotiinsa.
– Tyttäreni pitää Suomesta ja koulustaan. Hän on sanonut, että haluaa jäädä tänne. Täällä on turvallista. Minä tietysti ikävöin kotia, mutta en halua kuolla. Elämä on tärkein. Millään muulla ei ole väliä.
// Liashkon haastattelu tehtiin englanniksi ja on toimittajan kääntämä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot