Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Porvoon kaupungin entisellä matkailupäälliköllä Liisa Tuomalalla riittää tarinoita kerrottavaksi Porvoosta.
Merja Forsman
PORVOO Porvoo on tuhansien kertomusten, hurjien huhujen ja kummitusjuttujen kaupunki. Kaupungin entinen matkailupäällikkö Liisa Tuomala kertoo viisi tarinaa historiallisesta kaupungista.
1. Vanha silta ja vaalean neidon mysteeri
Porvoon vanhan sillan pielessä on nykyisin pysäkki turistibusseille, jotka eivät saa ajaa yli sillan. Pari sataa vuotta sitten silta oli ehkä tärkein linkki Kuninkaantien varrella ja ainoa Porvoonjoen ylityspaikka ennen Askolan kirkonkylää.
Silta on palanut ainakin kaksi kertaa. Isovihan aikana sissipäällikkö Tapani Löfving joutui polttamaan sen vihollisen edestä kaupungin valloituksen estämiseksi. Myöhemmin höyrylaiva Ahkeran piipusta singonnut kipinä sytytti sillan. Koska piipusta puuttui kipinähäkki, laivan omistaja korvasi yli puolitoista vuotta kestäneen korjaustyön. Rakentamisen aikana nykyistä leveämpi joki ylitettiin lautalla ja talvisin jään yli kulkemalla.
Siihen aikaan kulkijoita oli paljon ja laskeutuminen alas jokirinnettä oli vaikeaa. Eräs vaalea neito ilmestyi usein auttamaan saatuaan omat kantamuksensa sillan pieleen. Hän aivan kuin kiirehti auttamaan väen lautalle – ja sitten hän katosi. Hän ei noussut lautalle eikä häntä rannassakaan näkynyt. Alkoi liikkua kummitushuhuja: ”Auttajalla oli kalman kylmät kourat!” Vasta myöhemmin selvisi, että kyse oli salakuljetuksesta. Joen törmässä sillan alla oli onkaloita, joihin saattoi piilottaa nopeasti tavaraa ja palata hoitamaan asia, kun sopiva hetki koitti.
Myös ranta-aitoista kulki taloihin salakäytäviä, joiden kautta tavaraa kuljetettiin ohi tullin. Monet ovat etsineet myös Tuomiokirkon ja Linnamäen välistä tunnelia. Sitä ei tiedetäkään, millaisia reittejä Vanhan-Porvoon alta löytyy!
Porvoon vanhan sillan kohdalle rakennettiin ensimmäinen silta 1300-luvulla. Suuren Rantatien silta oli 1950-luvulle saakka ainoa Porvoonjoen ylityspaikka Porvoossa. Vanhan sillan alla oli aikoinaan onkaloita, joihin salakuljettajat kätkivät tavaransa.
Merja Forsman
2. Elävältä haudattu Elviira
Vuonna 1710 Porvoon yli pyyhkäisi ruton koura. Silloin Viron-sotaa karkuun lähtenyt seurue oli tunkeutunut Porvoon saaristossa maataloon paiseisin kasvoin ja muutamassa päivässä he olivat kuolleet. Tauti levisi hetkessä Porvooseen, ja kaupungin vajaasta 1?200 asukkaasta yli 600 menehtyi vuoden aikana.
Kirkon hautausmaa ei riittänyt, joten ruttoon kuolleet haudattiin joen toiselle puolelle Näsiin. Siihen aikaan kuolemantoteamus tehtiin joskus huolimattomasti. Näin kävi eräälle nuorelle tytölle.
Piikatyttö Elviira oli sairastunut ruttoon ja lähes tajuttomana viety joukkohautaan. Herättyään yöllä tyttö pääsi kapuamaan haudasta ja palasi palveluspaikkaansa nykyiseen Runoilijakotiin. Isäntäväki kauhistui ja luuli Elviiraa kummitukseksi. Peruuttamattomasti traumatisoitunut tyttö ei koskaan palannut ennalleen. Hänellä jäi tapa, että kadulla ohi kulkevien pitää ohittaa aina vasemmalta puolelta. Muutoin tyttö jäi kadulle seisomaan selkä seinää vasten.
”Elviira, Elviira, Klockan är Fiira”, huutelivat koulupojat onnettoman tytön perään.
Vuosina 1710–1711 yli puolet porvoolaisista kuoli ruttoon. Näsin vihreällä maisemapolulla kuljettiin myöhemmin päivänvarjot keinuen. Sen varrella oleva muistokivi kertoo edelleen ruton hirvittävästä voimasta. Näsinmäelle haudattiin yli 600 ruttoon kuollutta porvoolaista.
Merja Forsman
3. Kaivopuiston kaivo ja epäonninen teatteritalo
Kaupunginpuiston kaivo seisoo komeana puiston laidalla, vaikka sillä ei ole ollut varsinaista virkaa kohta sataan vuoteen. Aikoinaan kaivo oli merkittävä paikka, josta haettiin raikasta vettä hevosrattailla ja isoilla sangoilla. Vuonna 1914 valmistui ensimmäinen vesitorni Porvooseen, ja juhlan kunniaksi Porvoon Seurahuoneella siemailtiin samppanjalaseista kirkasta kraanavettä.
Kaivon läheisyyteen rakennettiin vuonna 1847 melkoinen 400-paikkainen teatteritalo, joka toimi kesäisin kaivohuoneena. Helsinkiläiset, joiden kanssa porvoolaiset kilpailivat, kumpi kaupungeista on suurempi, ivasivat, ettei paikka ollut mikään oikea kaivohuone. Nykyisestä pääkaupungistamme saavuttiin Porvooseen tappelemaan, varsinkin markkinoille, minkä johdosta monet porvoolaiset joutuivat viikoiksi sairaalaan ja osa ei selvinnyt kahakoista lainkaan.
Eikä porvoolaisetkaan rakennuksesta välittäneet, niinpä se annettiin Porvoon venäläisen varuskunnan käyttöön. Toiminta muuttui kuitenkin pian niin meluisaksi ja häiritseväksi, että rakennus muutettiin pian varuskunnan vaatteiden huoltopaikaksi. Venäläisten metelöinnistä kirjoitti muun muassa Borgå Tidningen -lehden päätoimittaja erittäin paheksuvaan sävyyn, jonka vuoksi lehti lakkautettiin yli vuodeksi.
Rakennuksen käyttötarkoituksen muuttaminen ei vähentänyt juopuneiden suomalaisten ja venäläisten välistä nujakointia, niinpä epäonninen rakennus purettiin vain 51-vuotiaana.
Kaupunginpuiston kaivosta haettiin raikasta lähdevettä hevosilla ja isoilla saaveilla. Vanhasta hevostenjuottoammeesta juovat vettä nykyään enää kukat, joita istutaan ammeeseen kesäisin.
Merja Forsman
Liisa Tuomala katsoo kohti aluetta, jossa sijaitsi puiston kaivohuone-teatteri. 1900-luvun alussa moni öinen kulkija kertoi nähneenä Kaupunginpuistossa venäläiseen asepukuun pukeutuneen uhkaavan hahmon, joka lähestyttäessä haihtui yön pimeyteen.
Merja Forsman
4. Sattui Vanhan raatihuoneen kulmilla
Vanhan raatihuoneen naapuritalossa toimi viime vuosisadan vaihteessa suutarinliike ja -verstas. Suutarin perheeseen kuului vaimo ja kaksi poikaa, joista toinen oli kehitysvammainen. Suutari oli juoppo ja perheelleen kelju. Kerran erään kahakan päätteeksi vaimo sai tarpeekseen ja löi miestään lestillä päähän, mutta vain taju meni. Silloin toinen pojista antoi toisen iskun – ja se oli suutarin loppu.
Poliisikuulusteluissa sekä äiti että poika syyttivät teosta kehitysvammaista poikaa. Heitä ei uskottu, ja syylliset joutuivat raatihuoneen putkaan, omiin selleihinsä. Kumpikaan ei tunnustanut tekoaan, sen sijaan keksittiin juoni: talon väki alkoi huudella, että kaupungilla palaa. Sen tehtyään vangit kuvittelivat jääneensä putkaan yksin ja huhuilivat toisilleen, että tunnustusta ei tehdä. Putka ei kumminkaan ollut tyhjä, joten syylliset joutuivat tilille teostaan.
Murhatalon vintillä on sittemmin tapahtunut kummia. Eräs asukas oli kerran tuntenut tuulen käyneen vintin läpi, vaikkei ulkona puhaltanut lainkaan. Toinen henkilö taas tunsi saaneensa lestin iskun päähänsä, muttei nähnyt tekijää ja lestitkin riippuivat paikoillaan naulassa.
Raatihuoneen putkaan kuljettiin ennen päärapun vasemmalla puolella olevasta ovesta, joka on nykyään suljettu. Raatihuoneen putka muutettiin asunnoksi, jossa eleli 1800-luvun lopulla runonlaulaja ja suomalaisen kansanrunouden keskeinen henkilö Larin Paraske. Viereisessä puutalossa asui 1830-luvulla Venäjän keisarin suosioon päässyt Ulla Möllersvärd.
Merja Forsman
5. Reittiliikenteen 180-vuotispäivä tänä vuonna
Porvoon ja Helsingin välinen merireittiliikenne täyttää tänä vuonna 180 vuotta. Laivamatkailun viralliseksi alkamispäiväksi on merkitty 28.7.1838. Silloin höyrylaiva s/s Helsingfors avasi linjan Helsingin ja Porvoon välille. Höyrylaiva oli jotakin aivan uutta ja lähes kaikki porvoolaiset olivat laivaa vastassa. Matkustajien joukossa oli muun muassa kirjailija, valtiomies ja kansallisen sivistyselämän vaikuttaja J.V. Snellman sekä runoilija, historioitsija Fredrik Cygnaeus. Neitsytmatkaan kuului monenlaista juhlaa. Kutsuvieraat vietiin saaristoon risteilylle ja ilta päättyi päivälliseen Kiialan kartanossa.
Vuonna 1860 joella aloitti ensimmäinen porvoolaisen omistajan laiva. Ensimmäinen s/s Runeberg rakennettiin Hamarin veistämöllä. Toinen luovutettiin sotakorvauksena Venäjälle, ja kolmas Runeberg-alus liikennöi edelleen Porvoon ja Helsingin välillä.
Porvoon ja Helsingin välillä on kulkenut risteilyjä jo 180 vuotta. Ensimmäisellä matkalla mukana olivat muun muassa J.V. Snellman ja Fredrik Cygnaeus. Kuvassa on m/s Fredrika.
Merja Forsman
TARINAT KIRJASI
MERJA FORSMAN
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot