Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Itä-Uudellamaalla valtion yksivuotisen taiteilija-apurahan ovat saaneet muun muassa porvoolainen Hannimari Heino ja loviisalainen Hannele Lampela.
Henrietta Soininen ja Otava
ITÄ-UUSIMAA Taidetoimikunnat ovat jakaneet valtion taiteilija-apurahat. Ensi vuoden alusta alkavan apurahan sai 304 taiteen ammattilaista. Hakemuksia tuli ennätysmäärä, yli 4 400. Edellisestä vuodesta kasvua oli 23 prosenttia.
Lukumääräisesti apurahoja jaettiin eniten kuvataiteeseen ja kirjallisuuteen. Kuvataiteeseen tuli myös eniten hakemuksia, lähes 1 200. Apurahan sai vain seitsemän prosenttia hakijoista, kun viime vuonna saajia oli yhdeksän prosenttia.
– Taiteilija-apurahat mahdollistavat moniarvoisen taiteen tekemisen. Apurahojen määrä vain on turhan niukka rahoituksen tarpeeseen nähden, sanoo Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Kaisa Rönkkö tiedotteessa.
Apurahakausien pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Verovapaan taiteilija-apurahan suuruus on 2 153 euroa kuukaudessa, ja taiteilija maksaa siitä eläke- ja tapaturmavakuutusmaksun.
Seitsemän apurahan saajaa ei halua nimeään julkisuuteen.
TAITEILIJA-APURAHAN SAAJAT
ITÄ-UUDELLAMAALLA
» Kirjallisuus:
Lampela Hannele, Loviisa (yksivuotinen)
» Kirjallisuus, kääntäjät:
Heino Hannimari, Porvoo (yksivuotinen)
» Kuvataide:
Nevalainen Reima, Porvoo (yksivuotinen)
» Mediataide:
Joensalo August, Sipoo (yksivuotinen)
» Monitaide:
Kärki Pie (Pietari), Sipoo (yksivuotinen)
» Sirkustaide:
Kurronen Milla, Porvoo (puolivuotinen)
» Valokuvataide:
Humberg Paula, Sipoo (kolmivuotinen)
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot