Viikon kysymys
A-
A+
Pornaisiin Järvenpääntien varteen ilmestyi arvelluttava paikkakunnasta kertova kyltti.
Lukijan kuva / Juha Viitanen
PORNAINEN Pornaisiin Järvenpääntien varteen pystytettiin uusi paikkakunnasta kertova kyltti, jonka ulkoasussa on havaittavissa yhtäläisyyksiä suositun aikuisviihdesivuston logoon.
Kyseessä ei ollut Suomen Hollywoodiksi kutsuvan kunnan uusin markkinointitempaus, sillä kunnalla ole mitään tekemistä kyltin kanssa. Kyltti on pystytetty tuntemattoman tekijän toimesta ja ilman lupaa.
Kyltti on väritetty siten, että kunnan nimen neljä ensimmäistä kirjainta on ladottu valkoisella mustalle pohjalle ja loput kirjaimet ovat mustalla oranssilla pohjalla. Väritys tuo mieleen monelle pornosivusto Pornhubin logon.
Juha Viitanen postasi kyltistä kuvan Pornaisten Facebook-ryhmään. Kuva keräsi kehuja ja postaukseen sateli kommentteja useilta somekäyttäjiltä.
– Tän tekijälle pitäisi antaa joku palkinto! Veikkaan että kunta saa tästä enemmän näkyvyyttä kuin omasta markkinoinnistaan, toinen Juha kirjoittaa.
– Tää iskee ku miljoona volttia kunnan markkinointiin, Osku puolestaan lataa.
– Tää on hieno, ja todella upea. Saadaan olla ylpeitä kylästä, Arja kirjoittaa.
Kyltti noteerattiin myös valtakunnan medioissa. Muun muassa Ilta-Sanomat ja Iltalehti uutisoivat aiheesta.
Kauaa kyltti ei tien varressa saanut kuitenkaan olla. Kunnanjohtaja Antti Kuusela kertoi Iltalehdelle, että kyltti on pystytetty ilman lupaa.
– Tässä on luova kansalainen tehnyt mielestään hienon kyltin ja päättänyt sillä profiloida Pornaisten kuntaa, Kuusela kertoi Iltalehdelle.
Kunnanjohtajan mukaan kyltti vaatisi myös Ely-keskuksen luvan, koska se on valtion omistaman tien varressa.
Facebook-ryhmässä ideoitiin myös uusia paikkoja kyltille. Sellaisia, jotka ovat yksityisten mailla.
Vaikka kyltin pystyttäminen johti poistotoimenpiteisiin, ei Kuusela suhtaudu asiaan synkkämielisesti.
– En siihen nyt sillä tavalla synkkämielisesti suhtaudu. Jonkun luovan kansalaisen idea ja hän on halunnut jäynän heittää. Tuohan se nyt paljon näkyvyyttä ja päästiin otsikoihin.
Kyltistä kehiteltiin heti myös kaupallisia tuotteita. Sarina Kulma alkoi myydä avaimen periä vastaavalla logolla. Myös logollisia t-paitoja alettiin kaupata Facebook-ryhmässä.
Kyltti katosi tienvarresta torstaina aamulla.
MIKA LAINE
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot