Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Pajapäivän aikana voi kunnostaa omaa pyöräänsä yhdessä ammattilaisten kanssa. Kuvituskuva.
Juha Tuomi
ASKOLA Askolassa järjestettävää lasten ja nuorten liikenneturvan pajapäivää vietetään lauantaina 16.9. Careerian Askolan toimipisteen hiekkakentällä.
Päivä kytkeytyy viikolla 37 vietettävään valtakunnalliseen liikenneturvaviikkoon. Pajapäivällä halutaan lisätä lasten sekä nuorten tietoutta liikenneturvasta Askolassa. Tavoitteena on samalla tukea valmistautumista syksyn pimeitä kelejä varten.
– Päivän aikana on mahdollista kunnostaa maksutta omaa pyörää tai mopoa yhdessä ammattilaisten kanssa. Lisäksi omia ajotaitojaan voi testata pujotteluradalla, tiedotteessa kerrotaan.
Ohjelmaa on tarjolla koko perheelle. Paikalla voi tutustua Mustang-autoihin ja pelastuslaitoksen kalustoon, vaikkapa paloautoon. Liikenneturvalla on tapahtumassa myös oma esittelypisteensä. Perheen pienemmille löytyy puuhaa väritysnurkassa.
Kello 15 alkaen tilaisuudessa esiintyy laulaja-lauluntekijä Jari Uutela. Kävijöitä virkistää ja ravitsee tapahtumassa vanhempainyhdistyksen kahvila.
Tapahtuman järjestävät Askolan kunta ja Ford Mustang -ownersclub yhteistyössä Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen, Careerian ja Liikenneturvan kanssa.
» Liikenneturvan pajapäivä 16.9. klo 13-17
Careerian Askolan toimipiste, Helkamäentie 32, hiekkakenttä
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot