Kil­pi­lah­den droo­niuh­kis­ta pu­hu­taan va­rau­tu­mi­sen nä­kö­kul­mas­ta, mut­ta käy­tän­nön ta­sol­la moni kes­kei­nen ky­sy­mys on yhä au­ki. Tek­niik­kaa ja val­von­taa ke­hi­te­tään, mut­ta työ­e­lä­män ar­ki jää lii­an usein si­vuun.

To­del­li­suu­des­sa häi­ri­ö­ti­lan­teet kes­tä­vät usein vain tun­te­ja. Juu­ri sil­loin pää­tök­set teh­dään no­pe­as­ti – ja epä­var­muu­den kes­kel­lä. Kuka päät­tää, jat­kuu­ko työ nor­maa­lis­ti? En­tä mil­loin työ kes­key­te­tään? Suo­si­tuk­sen ja vi­ra­no­mais­mää­räyk­sen ero ei ole pelk­kä muo­dol­li­suus, vaan sil­lä on suo­ra vai­ku­tus työ­nan­ta­jan vas­tuu­seen ja työn­te­ki­jän ase­maan.

Lii­an usein vas­tuu siir­tyy hil­jai­ses­ti työ­nan­ta­jal­le – il­man sel­kei­tä, yh­te­näi­siä pe­li­sään­tö­jä. Tämä al­tis­taa työn­te­ki­jät epä­ta­sai­sel­le koh­te­lul­le eri työ­paik­ko­jen ja jopa eri osas­to­jen vä­lil­lä. Kai­kil­la ei ole mah­dol­li­suut­ta etä­työ­hön, ei­kä tur­val­li­suus saa riip­pua teh­tä­vän luon­tees­ta tai tul­kin­nan­va­rai­sis­ta oh­jeis­ta.

On myös ky­syt­tä­vä: Kuin­ka val­mii­ta oi­ke­as­ti olem­me? On­ko kai­kil­la työ­pai­koil­la sel­ke­ät toi­min­ta­mal­lit, vai luo­te­taan­ko sii­hen, et­tä “ti­lan­teen tul­len kat­so­taan”? Häi­ri­ö­ti­lan­tees­sa se on lii­an myö­häis­tä.

Po­si­tii­vis­ta on, et­tä pal­kan­mak­sus­ta on so­vit­tu työ­mark­ki­na­o­sa­puol­ten kes­ken. Se tuo tur­vaa, mut­ta ei rat­kai­se ar­jen pää­tök­sen­te­on epä­sel­vyyk­siä.

Tar­vit­sem­me enem­män kuin hy­vää tah­toa: tar­vit­sem­me sel­ke­ät, yh­tei­set lin­jauk­set, jot­ka tur­vaa­vat sekä toi­min­nan jat­ku­vuu­den et­tä työn­te­ki­jöi­den oi­keu­det – kai­kis­sa ti­lan­teis­sa, ei vain pa­pe­ril­la.

Tur­val­li­suus ei saa jää­dä tul­kin­nan va­raan.
KIL­PI­LAH­DEN TOI­MI­HEN­KI­LÖT PRO RY,
HAL­LI­TUS