Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Mika Laine
Vaikka ymmärrettävästi tekevälle sattuu, niin tuntuu, että Porvoossa asioiden ja hankkeiden valmistelussa, suunnittelussa ja toteutuksessa kustannuksista puhumatta on jonkinlainen hälläväliä meininki – mitä sitten?
Kokonniemen hanke on tästä valitettava esimerkki. Suomen parasta kaupunkiliikuntakeskusta suunnittelemaan valittiin Suomen paras liikuntakeskusten suunnittelija - Jääkiekkoliitolta olisi ollut ainakin jäähallirakentamiseen konsulttiosaamista.
Vaihtoehtoja luotiin lopulta neljä, joista valtuusto pääsi valitsemaan. Porvoon kaupungin osuudeksi investoinnista arvioitiin 25-30 miljoonan euroa.
Saman verran piti tulla yksityistä rahoitusta, mitä ei sitten löytynyt. Tässä vaiheessa investointi arvioitiin 50-60 miljoonaa euron hankkeeksi. Sitten tuli lisänä infrapuolen 10 miljoonan euron kulut.
Vähään aikaan ei tapahtunut mitään, kun suunnittelija vaihtoi uusiin tehtäviin.
Nyt on todettu, että valittu suunnitelma on ollut raakaversio, johon olisi tulossa reilut 20 miljoonan euron lisäkustannus! Suunnitteluun on mennyt miljoona euroa, jos enää riittää.
Kuinka tarkat ovat on käyttökulujen ja tulojen laskelmat? Joutuuko kaupunkilaiset sponsoroimaan verovaroin Kokonniemen hanketta kuten esimerkiksi Taidetehdasta ja joukkoliikennettä. Riittäisikö lopulta vain nykyisten rakennusten ja tilojen kunnostaminen ja parantaminen?
Muutama mitä sitten esimerkki:
- torin suunnitteluun laitettu jo satoja tuhansia euroja, toteutuksesta ei tietoa.
- Taidetehtaaseen tulee menemään aiemmin ennustamani 25 miljoonaa euroa nykyisen vuokra-ajan puitteissa, jatketaanko vuokrasopimusta?
- Nimbus-talon toimistoremontti ylittyi 3 miljoonalla eurolla
- länsirannan rakentamisen piti olla kerroksittain aleneva Maunu Eerikinkadulta joelle päin. Lopputuloksen kukin voi todeta. Minkälaisessa sumpussa tuleva länsirannan liikenne tulee olemaan Citymarketin valmistuttua – Aleksanterin kaarella on jo neljät liikennevalot, ja yhdet vielä tulossa sillan kupeeseen?
- suurimman osan päivästä tyhjinä kulkevan linja-autoliikenteen tukeminen 5 miljoonaa euroa vuodessa vihreän siirtymän nimissä
- Itäratahankkeeseen panostaminen ja sitoutuminen samalla perusteella
- vanhan sillan kilpailutuksen virheet
- Albert Edefeltin koulun tekojään lupa-asiat
- Sikosaaren siltojen kunto ja uudistaminen
- uusien asuinalueiden liian kapeat tiet ja puutteellinen pysäköintipaikkojen määrä vihreän siirtymän ja kestävän kehityksen nimissä
- keskustan maksullinen pysäköinti piiloveron keräämiseksi
- C-kiinteistöjen kallis ylläpito, jos rakennukset tyhjät halutaan pitää kunnossa, ylläpitokulut voivat olla jopa 70 % toiminnassa olevan rakennuksen kuluista.
- Porvoon veden putkistojen kunto, kaupungille tilitetyillä pakollisilla tuloutuksilla olisi putkistoa voitu ylläpitää jo vuosien ajan?
- uusi piiloveron muoto – hulevesimaksut
- eri kouluun oppilaaksiotto alueet suomen- ja ruotsinkielisille? Kyläkoulujen kohtelu eriarvoista. Kaksikieliset sivistyskeskukset tulee sallia.
- Huhtisten upea päiväkoti laajeni valtuuston päättämästä parin miljoonan euron investoinnista 10 miljoonan euroin investointiin. Nyt on todettu useammassa tutkimuksessa, että suuret yksiköt eivät olekaan niitä parhaita oppimisympäristöjä.
- koulujen inkluusiomalli ja siirtyminen perinteisistä oppimateriaaleista digitaalisiin on heikentänyt oppimistuloksia
- digimalli ulotettu jo varhaiskasvatukseen, missä lasten pitäisi saada olla lapsia.
- päällikkötason virkojen kasvattaminen edellisen strategian 2022-2025 tavoitellun 1 % väestömäärän ennustetun kasvun perusteella. Organisaatio kasvoi, kasvutavoitteesta on jääty.
- Porvoon Energia Oy:n tuloutukset kaupungille, olisiko sähköverkko paremmassa kunnossa ja sähkön siirtomaksut maltillisempia ilman pakollista tuloutusta.
- Aikanaan estetyt hypermarket hankkeet, Muumimaailma, logistiikkayritys, pienlentokenttä ja ties mitä.
- Porvoossa on kalleimmat kustannukset per asukas palvelujen tuottamisessa.
Aina olisi kuitenkin mahdollisuus parempaan toimintaan.
KARI PAULOAHO (KOK.),
PORVOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot