POR­VOO Juna-ase­man lä­hei­syy­teen, suo­si­tun kä­ve­ly­pai­kan var­rel­le, nou­si vuon­na 1913 Tu­rist­hyd­da­nik­si eli Mat­kai­li­ja­ma­jak­si kut­sut­tu ki­os­ki.

Han­na Cai­re­niuk­sen pi­tä­mä pik­ku­rui­nen myyn­ti­ko­ju laa­je­ni vuo­sien mit­taan kah­vi­lak­si ja upe­ak­si Hon­ka­lak­si (Fu­ru­näs), jon­ka pa­vil­jon­kiin ja ve­ran­nal­le vir­ta­si mat­kai­li­joi­ta ja pai­kal­li­sia naut­ti­maan kah­vi­la- ja pi­to­pal­ve­lu­ra­vin­to­lan her­kuis­ta ja kult­tuu­ris­ta.

1920-lu­vun lo­pus­sa Tu­rist­hyd­da­nin yrit­tä­jä­nä toi­mi nel­jän lap­sen yk­sin­huol­ta­ja­äi­ti, Hil­da Forsb­lom.

– Näis­tä ku­vis­ta nä­kee, et­tä Tu­rist­hyd­dan oli 30-lu­vul­la hy­vin suo­sit­tu paik­ka, ker­too Hil­dan Forsb­lo­min lap­sen­lap­si Lei­la Björ­kell ja nos­taa van­ho­ja ku­via pöy­däl­le.

Ku­vis­sa nä­kyy tut­tu talo, Hon­ka­la, jon­ka pi­hal­la on ko­re­as­ti pu­keu­tu­nei­ta hat­tu­päi­siä ih­mi­siä.  

Ku­vat on ot­ta­nut Björ­kel­lin ja hä­nen sis­kon­sa Bir­git­ta Fors­man-Sa­ve­lan va­lo­ku­vaus­ta har­ras­ta­nut eno Hel­ge Forsb­lom.

Sis­kok­set ker­to­vat mo­neen ot­tee­seen, et­tei­vät var­maan­kaan muis­ta kaik­kia ta­ri­noi­ta oi­kein – on­han 30-lu­vus­ta ai­kaa, ei­vät­kä he it­se ol­leet sil­loin ole­mas­sa­kaan, ja moni ta­ri­na on vain ha­ta­ra muis­to jos­tain, mitä joku on jos­kus ker­to­nut.

Muu­ta­mia ta­ri­noi­ta heil­lä on kui­ten­kin ker­rot­ta­va­naan.

Vä­li­ka­dul­ta Nä­sin­mä­en hui­pul­le

Nuo­re­na Piek­sä­mä­el­tä Por­voo­seen muut­ta­nut Hil­da Forsb­lom piti puo­li­son­sa An­der­sin kans­sa 1900-lu­vun alus­sa kaup­paa Vä­li­ka­dul­la, sii­nä mis­sä ny­ky­ään toi­mii Kah­vi­la Hel­mi.

Kun An­ders kuo­li vuon­na 1913 keuh­ko­kuu­mee­seen, kaup­pa myy­tiin, ja Hil­da muut­ti lap­si­neen osoit­tees­ta toi­seen, kun­nes ta­pa­si va­rak­kaan sul­ha­seh­dok­kaan, jos­kus vuo­si­na 1916–1917.

– Iso­äi­ti oli os­ta­mas­sa tä­män mie­hen kans­sa Kark­ki­las­ta kar­ta­noa. He te­ki­vät jo kaup­pa­kir­jat­kin, mut­ta sit­ten tu­li­vat huo­not ajat ja si­säl­lis­so­ta, ei­kä kaup­po­ja syn­ty­nyt. Meil­le on sel­vin­nyt myö­hem­min, et­tä tämä mies oli­kin jon­kin­lai­nen hui­ja­ri, Björ­kell ker­too.

Pa­ris­kun­ta pää­tyi eroon, ja jos­kus 1920-lu­vun lo­pus­sa Hil­das­ta tuli Tu­ris­hyd­da­nin yrit­tä­jä.

Sa­moi­hin ai­koi­hin muu­an Len­nart Brun­berg siir­si no­pe­as­ti kas­va­van ma­keis­teh­taan­sa Vil­la Bor­giin, Pa­pin­ka­tu 17:ään.
 

Ei enää kos­kaan

Elo­kuus­sa 2021 ava­tun Vå­rin kun­nos­ta­mi­nen oli val­ta­va työ. Pa­pin­ka­dun puu­kiin­teis­tö, Brun­ber­gin en­ti­nen ma­keis­teh­das, oli ai­koi­naan ää­nes­tet­ty Por­voon kau­neim­mak­si ra­ken­nuk­sek­si. En­nen re­mont­tia se oli vain var­jo en­ti­ses­tään.

Ra­vin­to­la Vå­rin yrit­tä­jät Niko Gus­tafs­son, Mar­jo Lind­berg ja Niko Leh­to ajat­te­li­vat re­mon­tin val­mis­tut­tua, et­tei­vät he enää kos­kaan läh­de moi­seen pro­jek­tiin.

– Kun Hon­ka­la sit­ten tuli myyn­tiin, ihas­tuim­me paik­kaan, Leh­to sa­noo Hon­ka­lan te­ras­sil­la.  – Hon­ka­la huu­si ra­vin­to­la­toi­min­taa ja tun­sim­me, et­tä meil­lä voi­si ol­la jo­tain an­net­ta­vaa. Eh­kä voi­sim­me he­rät­tää tä­män­kin his­to­ri­al­li­sen ra­ken­nuk­sen hen­kiin.

Ra­ken­nuk­sen kun­to oli huo­no, ja re­mon­tin suu­ruus kävi il­mi vas­ta re­mont­tia teh­des­sä.

– Ajat­te­lim­me, et­tä Hon­ka­las­ta tu­li­si ly­hy­em­pi ja hel­pom­pi pro­jek­ti kuin Vå­ris­ta, mut­ta toi­sin kävi.

Näsin puistometsä on ollut 1700-luvulta saakka virkistyskohde. Honkalasta on upeat maisemat Vanhaan Porvooseen.

Merja Forsman

Hon­ka­lan koh­ta­lo kiin­nos­taa

Hon­ka­lan pi­hal­la on ku­lu­nei­den kuu­kau­sien ai­ka­na käy­nyt lä­hes päi­vit­täin lu­kui­sia ute­li­ai­ta kul­ki­joi­ta.

– Puo­let ovat kiin­nos­tu­nei­ta sii­tä, mitä me teem­me ra­vin­to­la­puo­lel­la, puo­let sii­tä, et­tä he­rä­täm­me van­haa ra­ken­nus­ta hen­kiin, Leh­to ker­too.

Jos yrit­tä­jät ovat ol­leet pai­kal­la, kul­ki­jat ovat saa­neet kur­ka­ta si­säl­le. Kurk­ki­mi­sen ai­ka on päät­ty­nyt: ovet ovat nyt vi­ral­li­ses­ti avat­tu.

Mic­he­lin-täh­del­lä pal­kit­tu Vår tar­jo­aa asi­ak­kail­le fine di­ning -ko­ke­muk­sia, mut­ta Hon­ka­las­ta suun­ni­tel­tiin ren­nom­pi ja hin­ta­ta­sol­taan ma­ta­lam­pi koh­taa­mis­paik­ka.

– Toim­me Vå­ris­ta osaa­mi­sen, mut­ta em­me sa­maa hin­ta­ta­soa. Ha­lu­sim­me Hon­ka­las­ta pai­kan, jos­sa por­voo­lai­set ja me it­se­kin voi­sim­me käy­dä ys­tä­vien ja las­tem­me kans­sa, Leh­to sa­noo.

Me­nus­sa kul­kee sama pu­nai­nen lan­ka kuin Vå­ris­sa.

– Ko­ros­tam­me pe­rin­tei­tä, mut­ta otim­me vä­hän enem­män va­paut­ta tuo­da ruo­kaan jo­tain uut­ta­kin. Eten­kin juh­la­pal­ve­luis­sa tar­jo­am­me pe­rin­tei­si­ä­kin ruo­kia, ku­ten kar­ja­lan­pais­tia, joka val­mis­te­taan yh­den osak­kaam­me it­se kas­vat­ta­man kar­jan li­has­ta, Leh­to ker­too.

Ti­laus­ra­vin­to­la­na ja juh­la­ti­la­na toi­mi­va Hon­ka­la on elo­kuun lop­puun as­ti myös te­ras­si­ra­vin­to­la, jos­sa voi naut­tia ruo­an li­säk­si vaik­ka ku­pin kah­via tai la­sin vii­niä.

Hon­ka­las­sa pe­lat­tiin pe­le­jä ja nau­tit­tiin esi­tyk­sis­tä

– Muis­tan, kun äi­ti ker­toi, et­tä Hon­ka­laan oli ai­koi­naan vai­kea saa­da al­ko­ho­li­juo­mia. Se joh­tui kiel­to­lais­ta, Fors­man-Sa­ve­la ker­too.

Kiel­to­la­ki oli Suo­mes­sa voi­mas­sa vuo­si­na 1919–1932.

Ruo­ka­na tar­joil­tiin to­den­nä­köi­ses­ti jo­tain pe­rin­teis­tä, sa­man­hen­kis­tä kuin nyt 90 vuot­ta myö­hem­min. Sis­kos­ten mu­kaan pa­vil­jon­gis­sa myös pe­lat­tiin eri­lai­sia pe­le­jä ja kuun­nel­tiin mu­siik­kie­si­tyk­siä.

– Nuo­rin Hil­dan lap­sis­ta, Hel­ge, soit­ti viu­lua. Eh­kä hän­kin esiin­tyi jos­kus Hon­ka­las­sa, Björ­kell poh­tii.  

– Mo­net näis­tä asi­ois­ta on sel­vin­nyt, kun olem­me lu­ke­neet van­ho­ja kir­jei­tä. Sii­hen ai­kaan kir­joi­tet­tiin hy­vin kau­niis­ti ja kun­ni­oit­ta­vas­ti. Sul­ha­set nei­dit­te­li­vät nai­sia kir­jeis­sään, ja ih­mi­set mat­kus­te­li­vat tois­ten­sa luok­se ju­nal­la.

30-lu­vun Por­voos­sa kävi run­saas­ti sak­sa­lai­sia, joi­ta suo­ma­lai­set hou­kut­te­li­vat Poh­jo­laan muun mu­as­sa eri­lai­sin mai­nos­kam­pan­join. Ker­ran eräs sak­sa­lais­mat­kai­li­ja ihas­tui Hil­dan tyt­tä­reen ja sis­kos­ten äi­tiin, Ra­ke­liin.

– Äi­ti oli hy­vin kau­nis ja hä­nel­lä oli mo­nia sul­ha­seh­dok­kai­ta. Tämä sak­sa­lais­mies oli kuu­lem­ma hur­jan mus­ta­suk­kai­nen. Muis­tan, mi­ten äi­ti ja hä­nen kä­lyn­sä ker­ran muis­te­li­vat ta­paus­ta keit­ti­ös­sä, Fors­man-Sa­ve­la ker­too.

Hil­dan ai­ka Tu­ris­hyd­da­nis­sa jäi ly­hy­ek­si, sil­lä hän me­neh­tyi jo vuon­na 1933, vain 48-vuo­ti­aa­na. Per­heen esi­koi­nen, Ru­fus Forsb­lom, jat­koi toi­min­taa ole­tet­ta­vas­ti so­taan saak­ka.

– Oli­si pi­tä­nyt ky­syä äi­dil­tä ai­koi­naan enem­män näis­tä van­hois­ta asi­ois­ta. Äi­ti kuo­li lii­an nuo­re­na, vain 70-vuo­ti­aa­na, Fors­man-Sa­ve­la har­mit­te­lee.

Ve­to­voi­maa Van­han Por­voon ul­ko­puo­lel­le

Nä­sin­mä­ki on in­noit­ta­nut tai­tei­li­joi­ta, ku­ten Edel­fel­tiä. Sen po­luil­la on am­mut­tu kun­ni­a­lau­kauk­sia ku­nin­kaan ni­mi­päi­vän kun­ni­ak­si ja 1850-lu­vul­la rin­teil­lä on jär­jes­tet­ty ilo­tu­li­te-esi­tyk­siä. 1800-lu­vul­la Nä­sin­mä­el­lä esiin­tyi myös sir­kus­tai­tei­li­joi­ta, ba­let­ti­tans­si­joi­ta ja ma­ri­o­net­ti­te­at­te­ri.

1900-lu­vul­la pie­nes­tä ki­os­kis­ta kas­voi Hon­ka­la, ja Hon­ka­las­ta tär­keä osa mäen his­to­ri­aa.

– Toi­von, et­tä kun Por­voo on täyn­nä van­ho­ja upei­ta ti­lo­ja, nii­hin kek­sit­täi­siin ja kes­ki­tet­täi­siin toi­min­taa. Ha­lu­am­me omal­la toi­min­nal­lam­me näyt­tää mal­lia ja he­rät­tää kau­pun­kia hen­kiin. On hie­noa, et­tä luom­me ve­to­voi­maa Van­han Por­voon ul­ko­puo­lel­le­kin, Leh­to sa­noo.

– Oli­si kyl­lä ma­ke­aa saa­da Nä­sin­mä­en hu­vit­te­lu­puol­ta­kin he­rä­tel­tyä.

MER­JA FORS­MAN

» Läh­teet: Kir­si Toi­vo­nen ja Han­ne­le Ten­ho­vuo­ri, Por­voon mu­seo, Brun­ber­gin his­to­riik­ki: brun­berg.fi/yri­tys/his­to­ria

Honkalan kunnostamisen yhteydessä talosta on löytynyt vanhoja kirjeitä, tauluja ja vieraskirja. – Olemme säilyttäneet kaiken. Pidämme siitä, että talolla on pitkä historia ja voimme jatkaa sen historiaa kunnostamisen kautta, Niko Lehto sanoo.

Merja Forsman

Muis­to­ja Hon­ka­las­ta
» "Muis­tan, mi­ten hie­noa oli, kun ala­kou­lui­käi­se­nä me­nin per­hee­ni kans­sa syö­mään Hon­ka­laan kou­lun ke­vät­juh­lien jäl­keen. Meil­lä ty­töil­lä oli ke­sä­me­kot pääl­lä ja söim­me rans­ka­lai­sia ja nak­ke­ja ja ihai­lim­me nä­kö­a­laa. Kä­vim­me har­voin ra­vin­to­las­sa, jo­ten tämä oli to­del­la juh­la­vaa. Sar­ja­ku­va­piir­tä­jä, ku­vit­ta­ja Fi­lip­pa Hel­la
» ”Hon­ka­la oli ai­koi­naan ihan yk­kös­paik­ka Por­voos­sa. On hie­noa, et­tä paik­kaa on nos­tet­tu taas esiin.
» Mi­nul­la Hon­ka­laan liit­tyy yk­si haus­ka muis­to. Opas­jouk­kom­me viet­ti siel­lä ker­ran pik­ku­jou­lua, ja yk­si oli kek­si­nyt, et­tä pu­keu­tui­sim­me ku­kin jok­si­kin. Oli no­ki­nuo­hoo­jaa, rää­tä­liä ja vaik­ka mitä! Tun­nel­ma oli ka­tos­sa.
» Me op­paat­han olim­me kuin yh­tä per­het­tä, kaik­ki ka­ve­rei­ta kes­ke­nään.
» Lo­puk­si kek­sim­me men­nä Ru­ne­ber­gin hau­dal­le lau­la­maan. Hon­ka­las­ta­han oli hau­dal­le ly­hyt mat­ka. Lau­loim­me suo­mek­si ja ruot­sik­si­kin. Kun ko­to­na ker­roin mie­hel­le­ni, et­tä lau­loim­me tip­pa lins­sis­sä hau­dal­la, hän sa­noi: ”var­maan oli tip­pa lins­sis­sä niil­lä­kin, jot­ka jou­tui­vat sitä kuu­le­maan”. Por­voon kau­pun­gin en­ti­nen mat­kai­lu­pääl­lik­kö Lii­sa Tuo­ma­la

»» Hon­ka­lan Inst­rag­ram-si­vut