POR­VOO Pää­si­äi­nen on su­loi­nen se­ka­me­te­li­sop­pa, jos­sa yh­dis­ty­vät pa­ka­nal­li­set ja kris­til­li­set pe­rin­teet.

Osa van­hois­ta pää­si­äist­ra­di­ti­ois­ta on yhä voi­mis­saan, mut­ta osa on jo ka­don­nut – suu­rek­si har­mik­si mut­ta myös las­ten rie­muk­si.

– Sond­bys­sä oli kir­jat­tu muis­tiin, et­tä 1800-lu­vun lo­pun kii­ras­tors­tai­na men­tiin pää­si­äis­sau­naan ja pe­sey­dyt­tiin. Pit­kä­per­jan­tai­na ol­tiin his­suk­siin, ei­kä työ­teh­tä­viä saa­nut juu­ri­kaan teh­dä, mu­se­o­leh­to­ri Han­ne­le Ten­ho­vuo­ri ker­too.

Pit­kä­nä per­jan­tai­na oli myös ta­pa­na piis­ka­ta lap­set.

– Per­jan­tais­ta teh­tiin mah­dol­li­sim­man pii­naa­va ja syn­keä.

Tu­len sy­tyt­tä­mi­nen­kin oli kiel­let­ty, jo­ten mo­net ruo­at tar­joil­tiin kyl­mi­nä. Yk­si pit­kän­per­jan­tain her­kuis­ta oli imel­lyt­ty ruis­puu­ro, eli mäm­mi, joka syö­tiin pä­re­ti­kul­la.

Mäm­min tyyp­pi­siä ruo­kia oli mui­ta­kin, ku­ten mar­ja­mäm­mi, ja nii­tä syö­tiin ym­pä­ri vuo­den. Itä-Uu­den­maan seu­dul­la pää­si­äis­pöy­tään ka­tet­tiin myös li­pe­ä­ka­laa ja lei­pää.

Pääsiäisenä syötiin muna-, kerma- ja maitoruokia, sillä paastoviikolla kasaantuneet raaka-aineet oli hyvä käyttää pois.

Merja Forsman

Hau­ta­jai­sis­sa­kin saa­tet­tiin vir­poa

Pii­naa­van per­jan­tain jäl­keen koit­ti pa­ho­jen hen­kien lau­an­tai.

– Lau­an­tain aja­tel­tiin ole­van vaa­ral­lis­ta ai­kaa. Pa­hat voi­mat oli­vat lii­ken­tees­sä, ja nii­tä piti es­tää pii­lot­ta­mal­la na­vet­taan puuk­ko­ja ja vii­kat­tei­ta ja piir­tä­mäl­lä ter­val­la ris­tin­merk­ke­jä, Ten­ho­vuo­ri ker­too.

Lau­an­tai­hin kuu­lui­vat myös noi­tuu­det.

– Sond­bys­sä oli ta­pa­na sii­vo­ta sau­na luu­dal­la lau­an­tai­sin. Jos is­tui ros­ka­ka­san pääl­lä, saat­toi näh­dä påskt­rol­lin, Ten­ho­vuo­ri ker­too.

Påskt­rol­le­ja eli pää­si­äis­noi­tia liik­kui myös ky­lil­lä: sekä ai­kui­set et­tä lap­set pu­keu­tui­vat noi­dik­si ja läh­ti­vät vit­soi­neen vir­po­maan.

– Vir­po­mis­ta teh­tiin muul­loin­kin kuin pää­si­äi­se­nä. Se toi on­nea ja vei pois pa­ho­ja hen­kiä. Hau­ta­jai­sis­sa­kin saa­tet­tiin vir­poa vit­soil­la, Ten­ho­vuo­ri ker­too.

Trullit saivat palkaksi usein kananmunia.

Merja Forsman

Trul­lien palk­ka­na oli usein ka­nan­mu­nia, joi­ta oli ker­ty­nyt paas­ton ajal­ta.

Noi­dak­si pu­keu­tu­mi­nen oli tie­tys­ti osin leik­kiä, mut­ta noi­tiin us­kot­tiin ihan oi­ke­as­ti­kin.

– En osaa sa­noa, mis­sä mää­rin noi­tia vai­not­tiin näil­lä seu­duil­la, mut­ta sel­lai­nen ta­ri­na on tie­dos­sa, et­tä 1700-lu­vun al­ku­puo­lel­la eräs­tä por­voo­lais­rou­vaa syy­tet­tiin naa­pu­rin kar­jan kat­so­mi­ses­ta ”pa­hal­la sil­mäl­lä”. Kar­jal­le oli sit­ten sat­tu­nut on­net­to­muus. Tä­män tyyp­pi­siä kiis­tan ai­hei­ta oli, jois­sa toi­nen oli noi­tuu­del­la ai­heut­ta­nut va­hin­koa.

Joka noidan unelmapannu. Lipeäkala, monenmoiset mämmit ja leipä kuuluivat 1800-luvun pääsiäispöytään Porvoossa.

Merja Forsman

Ri­tu­aa­leil­la va­rau­dut­tiin vaa­raan

Kun pa­hois­ta hen­gis­tä sel­vit­tiin, nous­tiin sun­nun­tai­na ai­kai­sin kat­so­maan au­rin­gon tans­sia.

– Tans­sia kan­nat­ti nous­ta ka­tol­le kat­so­maan, ja mie­lui­ten sel­lai­sen ta­lon, jota oli siir­ret­ty kol­me ker­taa; sil­loin saat­toi kuul­la eti­äi­siä sii­tä, mitä on tu­los­sa, Ten­ho­vuo­ri ker­too.

Jos kuu­li mu­siik­kia, lu­vas­sa oli häi­tä. Va­sa­ra­nis­kut tie­si­vät hau­ta­jai­sia ja it­ku vau­van tu­loa ta­loon.

– Tie­tyt ri­tu­aa­lit teh­tiin va­roik­si eli ha­lut­tiin va­rau­tua vaa­raan, mut­ta nii­hin se­koit­tui huu­mo­ria ja haus­kuut­ta, Ten­ho­vuo­ri ker­too.

Esi­mer­kik­si mo­nis­sa ky­lis­sä ki­sat­tiin, kuka ta­lois­ta toi en­sim­mäi­se­nä pää­si­äis­kei­nun ulos. Voit­ta­jal­le oli tie­dos­sa hy­vää on­nea koko vuo­dek­si, mut­ta kei­nu­jen ulos­tuon­ti oli myös hyvä te­ko­syy pi­tää haus­kaa.

Nuo­ril­le ne oli­vat oi­va tapa rii­us­tel­la: hyr­rää­vät­hän ne hor­mo­nit ih­mi­sil­lä­kin ke­väi­sin.

– Van­hois­sa pe­rin­ne­lei­keis­sä yh­den teh­tä­vä­nä oli näyt­tää, kuka oli vah­vem­pi kuin toi­nen, ja toi­ses­sa pää­si tois­ta ih­mis­tä lä­hel­le lu­van kans­sa, Ten­ho­vuo­ri ker­too.

Nuor­ten li­säk­si kei­nuis­sa kiik­kui­vat lap­set ja ai­kui­set.

– Mo­net lei­kit­kin oli­vat sii­hen ai­kaan suun­nat­tu ai­kui­sil­le. Tätä leik­ki­syyt­tä toi­voi­sin li­sää tä­hän­kin päi­vään, Ten­ho­vuo­ri haa­vei­lee.

Mut­ta ne pit­kä­per­jan­tain piis­kaa­mi­set saa­vat jää­dä his­to­ri­aan.