Viikon kysymys
A-
A+
Enimmillään kaksi senttiä maitolitralta oleva CO2e-kannustin on porrastettu ja kytketty suoraan tilan mitattuun hiilijalanjälkeen.
Arkitos/Arla
SIPOO, SÖDERKULLA Arla ottaa Suomessa käyttöön uuden CO2e-kannustimen, jossa maidon tuottajahinta määräytyy osin maitotilan todellisten ilmastopäästöjen perusteella. Uudistus tuli voimaan vuoden 2026 alussa.
Arla alkaa maksaa suomalaisille maitotiloille lisähintaa maidosta sen mukaan, kuinka pienet tilan toteutuneet ilmastopäästöt ovat. Kyseessä on Suomen ensimmäinen meijeri, joka sitoo tuottajahinnan mitattuihin päästöihin.
Uusi CO2e-kannustin perustuu tilakohtaiseen hiilijalanjälkeen. Mitä alemmalle päästöt saadaan, sitä suuremman kannustimen tila saa. Enimmillään lisä on kaksi senttiä maitolitralta, ja se maksetaan suoraan maidon hinnassa, tiedotteessa kerrotaan.
Taustalla on se, että päästöjen vähentäminen aiheuttaa maitotiloille merkittäviä kustannuksia. Selvityksen mukaan Arlan tavoittelema 30 prosentin päästövähennys maksaa tiloille keskimäärin 3–4 senttiä maitolitralta vuodessa.
– Tämä kustannus ei voi jäädä yksin tuottajien harteille. Kyse on myös maitotilojen tulevaisuudesta ja Suomen ruokahuoltovarmuudesta, sanoo Arlan maidonhankintajohtaja Sami Kilpeläinen.
Kannustin on porrastettu, ja tilojen päästöt arvioidaan säännöllisesti. Alhaisemmalle päästötasolle yltävät tilat saavat suuremman lisämaksun. Tavoitteena on tukea tilojen investointeja ja käytännön toimia, joilla päästöjä saadaan vähennettyä.
Arla on tehnyt tilakohtaisia päästölaskentoja Suomessa jo vuodesta 2020 lähtien, ja laskenta tehdään vuosittain kaikilla yhtiölle maitoa tuottavilla tiloilla. Uusi kannustin täydentää Arlan aiemmin käyttöön ottamaa pistepohjaista hinnoittelumallia, jossa tuottajia palkitaan kestävän kehityksen toimista.
Arlan mukaan maitotiloilta saadut ensikommentit uudesta kannustimesta ovat olleet myönteisiä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot