Viikon kysymys
A-
A+
Tulevassa juhlanäytelmässä lavalla ovat näyttelijät Lauri Karhu (vas.), Mirja Suhonen, Minna Karhu, Teemu Saarivirta, Heli Heiskanen, Ilkka Kinosmaa, Raimo Hirvonen, Marko Hovi, Christiane Kessel-Konowalczyk, Leila Korhonen ja Timo Tikkanen. Ohjaajana toimii Ari-Matti Hedman.
Marko Wahlström
PORVOO Porvoolainen harrastajateatteriyhdistys Teatterikuume ry valmistautuu parhaillaan ensi kesän juhlanäytelmäänsä. Yhdistys täyttää ensi vuonna 25 vuotta.
– On hyvä, että asioita tehdään pitkällä juoksulla. Harjoituskertoja tulee niin paljon, että saamme kaiken valmiiksi. Harjoitukset alkoivat kevyesti, mutta tulevat kiihtymään loppua kohti, ohjaajana toimiva porvoolainen freelance-näyttelijä Ari-Matti Hedman lupaa.
Näytelmäksi valikoitui Linnan juhlat -niminen sketsikomedia, jonka alkuperäisteoksen ovat käsikirjoittaneet Satu Rasila ja Tuomas Parkkinen. Teos sai kantaesityksensä Turun kaupunginteatterin kesäteatterissa Naantalissa neljän ammattinäyttelijän ja kahden näyttämömiehen voimin vuonna 2016. Sen jälkeen teosta on esitetty Mikkelin ja Imatran ammattiteattereissa.
– Tiettävästi näytelmä esitetään nyt ensimmäistä kertaa harrastajateatterissa, näytelmän valinnut Minna Karhu kertoo.
Ensi-iltansa näytelmä saa Vanhamoision seuratalolla 3.6.2026.
Luvassa on huumoria Putous-tyyppisesti
Hedman ohjaa Teatterikuumeen harrastajateatteriryhmää nyt kolmatta kertaa. Ensimmäinen oli Reko Lundánin käsikirjoittama draamanäytelmä "Tarpeettomia ihmisiä" (2021) ja toinen komedianäytelmä "Vaimokulta ja armas anoppi" (2022).
– Huumoria on luvassa tulevassakin näytelmässä Putous-tyyppisesti. Luvassa on paljoin roolihahmoja, joista vain muutama rooli kantaa kaarena näytelmän alusta loppuun, ohjaaja sanoo.
Hedman lupaa, että jokaiselle roolittajalle tulee paljon näyteltävää. Mukana on harrastajanäyttelijää.
– Keskimäärin 8–10 roolia itse kukin saa tehdä eli näytelmässä on satakunta roolia. Hahmot muuttuvat nopeasti: joku hauska hattu tai peruukki päähän, niin sitten ollaan jo seuraavia ihmisiä. Kiirettä lavalla ja lavan takana tulee pitämään.
Ohjaaja ei ole vielä tehnyt lopullista roolitusta, mutta uskoo sen valmistuvan vuodenvaihteeseen mennessä.
– Ensi-iltaan mennessä tulee olemaan kymmeniä harjoituskertoja. Ammattiteatterissa tällainen näytelmä pantaisiin kasaan seitsemässä tai kahdeksassa viikossa, mikä tarkoittaa kahta harjoitusta päivässä.
Linnan juhlissa ollaan tasavallan presidentin juhlavastaanotolla
Näytelmässä on kyse tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän linnan juhlista.
– Presidenttipari tulee aina välillä pitkin matkaa näyttämölle ja pohtii "pressana" olemisen meininkiä, Hedman kuvailee.
Näytelmässä on eräs henkilö, joka kauheasti surkuttelee sitä, ettei ole koskaan saanut kutsua juhliin, vaikka monet hänen ystävät ja naapurit parturia myöten ovat käyneet juhlissa.
– Näinpä ollen hän päättää, että tänä vuonna hän sinne menee vaikka kepulikonstein ja pyrkii sisälle presidentinlinnaan useammassa kohtauksessa.
Ohjaajan mukaan lavalle tulee presidenttiparin vieraita tasaiseen tahtiin.
– Sketsinomaisesti seurataan kuka milläkin tavalla valmistautuu tilaisuuteen. Juhlien kuuluisaa boolia valmistellaan myös. Joukossa on täysin kuvitteellisia henkilöitä, mutta myös koko kansan tuttuja hahmoja.
Porvoolaisten versio noudattaa alkuperäistä käsikirjoitusta, joten presidenttiparin hahmoina ovat Sauli Niinistö ja Jenni Haukio.
Porvoolainen freelance-näyttelijä Ari-Matti Hedman, 61, tutustui näyttelemiseen harrastajateattereissa Varkaudessa ja Jyväskylässä. – 1990-luvun alussa kävin Voionmaan opiston näyttelijäntyön kurssin ja pääsin näyttelijäharjoittelijaksi Suomen pienimpään ammattiteatteriin Riihimäelle, laulava näyttelijä kertoo.
Marko Wahlström
"Valtion säästöpolitiikka on puraissut meitä freelance-näyttelijöitä"
Hedman on työskennellyt ammattinäyttämöillä ympäri maatamme muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa, Turussa, Tampereella ja Lahdessa.
– Viimeksi olin Seinäjoen kaupunginteatterissa toissa kaudella. Laulavana ihmisenä olen tehnyt aika paljon musikaaleja, mutta myös kaikkia teatterityyppejä komediasta draamaan.
Tällä hetkellä mies keskittyy tulevan talvikauden porvoolaisteatterin produktioon.
– Valtion säästöpolitiikka on puraissut meitä freelance-näyttelijöitä tosi vahvasti. Teattereilla ei tällä hetkellä ole varaa palkata oman talonsa ulkopuolisia tekijöitä, mikä näkyy meidän työssä ja elämässä.
Hedmanilta julkaistiin syyskuussa hänen esikoisromaani "Vuodevaatelaatikkopoika" (Momentum Kirjat).
– Olen tehnyt kirjoitustyötä kaiken muun ohessa ja kirjoittanut myös näytelmiä pienemmille ryhmille, lähes kymmenen vuotta Porvoossa asunut mies kertoo.
Näyttämöllä kolme Teatterikuumeen alkuperäisjäsentä
Hedmanilla on taustansa harrastajateatterissa syntymäkaupungissaan Varkaudessa ja nuoruuden asuinkaupungissa Jyväskylässä.
– Tiedän, että budjetit ovat tiukkoja, enkä tule hakemaan kuuta taivaalta. Teemme sellaista, joka on mahdollista toteuttaa.
Juhlavuoden teoksessa on mukana kolme teatterin alkuperäisihmistä, jotka ovat Heli Heiskanen, Raimo Hirvonen ja Ilkka Kinosmaa. 11-henkinen näyttelijäkaarti koostuu noin 30 ikävuodesta reilu 80-vuotiaaseen.
– On hienoa, että mukana on erilaisia ihmisiä, mikä tuo suureen puku- ja ihmiskavalkadiin varmasti ihan hyviä asioita.
Teatterikuume ry:n Minna Karhun mukaan produktion budjetti tulee olemaan se, mitä näytelmän tekeminen vaatii.
– Ensin selvitämme, mitä kenenkin tai kaverin kaapista löytyy omaan roolihahmoon tarvittavan puvustuksen osalta. Sen jälkeen käymme tarvittaessa ostoksilla. Joka tapauksessa tähän satsataan, koska meillä on juhlan paikka.
Teatterilla on myös oma puvustaja. Produktion tuottajana toimii Antti Karhu.
"Tämä on niin kiva porukka, että tänne mieluusti tulee"
Teatterikuume ry perustettiin 10.8.2001. Useita vuosia ilman toimintaa ollut yhdistys herätettiin henkiin järjestäytymiskokouksessa 5.5.2011.
– Sen jälkeen näytelmiä on tehty lähes joka kesä sekä myös syys- ja talvikaudella, toiminnassa mukana alusta asti ollut Heli Heiskanen, 83, kertoo.
Hän oli tehnyt joitakin näytelmiä ennen Teatterikuumetta.
– Jotenkin ajauduin sellaiseen porukkaan, joka oli innostunut tekemään teatteria. Tämä on niin kiva porukka, että tänne mieluusti tulee, konkariharrastaja jatkaa.
Teatterikuume on yhdelle konkareista, Raimo Hirvoselle, yksi osa hänen harrastajanäyttelijäuraa, jonka 50-vuotismerkkipaalu täyttyy vuonna 2028.
– Olen ollut mukana perustajana kaikissa muissa porvoolaisissa teattereissa paitsi POE:ssa ja Draamaleideissä, jonka ensimmäisessä näytelmässä olin mukana. Vuosien varrella olen seikkaillut myös elokuvissa ja televisiomainoksissa.
– Ilkan (Kinosmaa) kanssa olemme tällaisia kiertolaisia, koska miesnäyttelijöistä on aina pulaa, Hirvonen jatkaa.
Nuoruuden harrastusta lämmittelemään uudelleen
Katsomosta näyttämölle siirtynyt porvoolainen Timo Tikkanen innostui näyttelemisestä porvoolaisteatterissa käytyään vaimonsa kanssa seuraamassa esityksiä.
– Nuoruudessa olen tehnyt paljonkin harrastajateatteria. Olen saanut myös koulutuksen mimiikasta ja kouluttanut muita, hän kertoo.
Porvoolainen Lauri Karhu teki teatteridebyyttinsä viime kesän näytelmässä "Perintö jakoon" pienessä roolissa muuttomiehenä.
– Se oli hauska kokemus, porukka oli tosi hyvä. Siltä pohjalta oli mukava lähteä uudelleen mukaan, hän luonnehtii.
Porvoolaiset Leila Korhonen, Marko Hovi ja Mirja Suhonen ovat nyt Teatterikuume ry:n riveissä toista kertaa näyttelijöinä. Viime kesänä äänenä mukana ollut Christiane Kessel-Konowalczyk astuu kolmatta kertaa näyttämölle.
Askolalainen Teemu Saarenvirta on näytellyt seitsemän vuotta Askolassa ja Porvoossa.
– Parhaillaan harjoittelemme Särkijärvellä "Kivenpyörittäjän kylä" -näytelmää, joka saa ensi-iltansa maaliskuussa, hän kertoo.
FAKTA
Teatterikuume ry:n teatteriproduktiot
» Linnan juhlat 2026 (kesäteatteri), Vanhamoision seuratalo
» Perintö jakoon 2025 (kesäteatteri), Vanhamoision seuratalo
» Pastori Liimataisen maalliset murheet 2023 (kesäteatteri), Vanhamoision seuratalo
» Vaimokulta ja armas anoppi 2022 (kesäteatteri), Vanhamoision seuratalo
» Tarpeettomia ihmisiä 2021 (talviteatteri), Borgå Folkakademi
» Saapasjalkakissa 2020 (talviteatteri), Vanha 123, Porvoo ja Annalan Huvila, Helsinki
» Tahdotko Naimisiin 2019 (kesäteatteri), Vanhamoision seuratalo
» Pala Palalta Pois 2019 (talviteatteri), Vanha 123
» Akkaralli 2018 (kesäteatteri), Vanhamoision seuratalo
» Ovista ja Ikkunoista 2018 (talviteatteri), Vanhamoision seuratalo
» Dieettivaellus 2017 (kesäteatteri), Vanhamoision seuratalo
» Hui hai, noitia vai? 2016 (talviteatteri), Prakticum-talo, Porvoo
» Kunnon Komedia – Dummy Run 2016 (syysteatteri), Vanhamoision seuratalo
» Hiirenloukku – The Mousetrap 2016 (talviteatteri), Vanhamoision seuratalo
» Mies, joka ei osannut sanoa ei 2016 (kesäteatteri), Vanhamoision seuratalo
» Mies ja Muija 2015 (tilausesitys)
» Paljon Melua Tyhjästä 2015 (talviteatteri), Vanhamoision seuratalo
» Liisa Peilimaassa 2013 (talviteatteri), Club Akan
» Koko, Konkka, Ronkka ja Rusina 2012 (syysteatteri), Hamarin työväentalo
» Kuutsalon kummitus – Prinsessa Takkusen ja Lehmäsaaren merirosvot 2012 (talviteatteri), Hamarin työväentalo
» Kolme pienoisnäytelmää: Tervetuloa, Ihan ajan kansa ja Leninki 2011 (syysteatteri), kulttuuritalo Grand
FAKTA
Ari-Matti Hedman
» Syntynyt Varkaudessa 1964. Asunut Porvoossa lähes 10 vuotta.
» Opiskeli sairaanhoitajaksi vuonna 1987 ja erikoissairaanhoitajaksi vuonna 1989 alanaan psykiatria ja mielenterveystyö.
» Kävi vuoden mittaisen näyttelijätyön kurssin Voionmaan opistolla 1990–1991.
» Vuosina 1991–1995 oli kiinnitettynä Riihimäen Teatterissa ja 1998–1999 Helsingin Kaupunginteatterin Les Misérables -musikaalissa, jota esitettiin noin 200 näytöstä.
» Toiminut freelance-näyttelijänä 1990-luvun puolivälistä kiertäen eri puolilla maatamme sekä näytellyt Salatut elämät -televisiosarjassa ja tehnyt äänirooleja, joista tunnetuin on Hipsu lastenohjelmassa Teletapit.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot