Viikon kysymys
A-
A+
Porvoossa esimerkiksi lisääntyviin sateisiin varaudutaan hulevesien hallintaa parantamalla sekä suunnittelemalla hulevesireittejä monikäyttöisiksi.
Arkisto/Mika Laine
PORVOO Porvoo on mukana 22 kunnan yhteisessä hankkeessa, jossa kehitetään varautumista ilmastonmuutoksen aiheuttamiin riskeihin. Sopeutuvat kunnat -hanketta toteuttavat Sitowise ja Ilmatieteen laitos.
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kuntien kykyä tunnistaa ja hallita ilmastoriskejä ajantasaisen tiedon, asiantuntijatuen ja kuntien välisen yhteistyön avulla, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.
Porvoossa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin on jo varauduttu muun muassa arvioimalla toimialakohtaisia riskejä. Käytännössä varautuminen näkyy esimerkiksi hulevesien hallinnan kehittämisenä sekä sadevesireittien suunnitteluna ja rakentamisena.
Kestävän kehityksen asiantuntija Sanna Päivärinnan mukaan hankkeelta odotetaan erityisesti tutkittuun tietoon perustuvaa tukea, jonka avulla voidaan arvioida nykyisten sopeutumistoimien riittävyyttä.
Hankkeessa kunnat saavat käyttöönsä asiantuntija-apua sekä vertaistukea muilta osallistujilta. Tavoitteena on kehittää ilmastonmuutokseen sopeutumista ennakoivasti ja kustannustehokkaasti.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot