Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Mika Laine
PORVOO Porvoon kaupunki myöntää yhdistyksille, järjestöille, yhteisöille ja yksityishenkilöille avustuksia erilaisiin tarkoituksiin. Avustuksia myönnetään sekä säännölliseen toimintaan että tiettyyn kohteeseen kuten tapahtumaan tai tilaisuuteen.
Avustusten haku alkaa 1.3. ja hakuaika päättyy tiistaina 31.3. klo 15. Myöhässä jätetyt hakemukset hylätään.
Avustushakua on kehitetty sujuvammaksi monilta osin, erityisesti liikunta-avustusten kohdalla, joten tutustuthan ajoissa hakemuksiin.
– Jos haet avustuksia yhdistyksen puolesta, hoida Suomi.fi-valtuudet kuntoon ajoissa. Monet viranomaiset ja muut organisaatiot, myös Porvoon kaupunki, hyödyntävät Suomi.fi-valtuuksia palveluissaan yrityksen, yhdistyksen tai muun yhteisön puolesta asioinnissa, tiedotteessa todetaan.
Tukea hakemuksen jättämiseen saa Porvoo-infossa arkisin klo 9–15, Lundinkatu 8 A.
– Olethan Porvoo-infoon yhteydessä ajoissa ennen hakuajan päättymistä, mikäli tarvitset tukea hakemuksen jättämiseen.
Lisäksi neuvontaa saa Porvoo-infossa yhteisöllisyyden avustuksiin torstaina 12.3. klo 10–12 ja kulttuuriavustuksiin klo 12–14, sekä liikunta-avustuksiin ja yksityisteiden avustuksiin torstaina 19.3. klo 13–15.
»» Lisätietoja kaupungin verkkosivuilta
»» Lisätietoa valtuuksien antamisesta organisaationa
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot