Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Porvoon ensimmäisen Michelin-ravintolan Vårin ravintoloitsija ja toinen omistaja Niko Lehto on Vuoden porvoolainen vuosimallia 2023.
Marko Wahlström
PORVOO, VANHA KAUPUNKI Vuoden porvoolaiseksi tänä vuonna valittu ravintoloitsija Niko Lehto pyörittää Vår-ravintolaa, joka sai kuluvana vuonna Porvoon ensimmäisen Michelin-tähden.
– Kiitos, että olet tuonut Porvoota maailmankartalle. varapuheenjohtaja Jero Juujärvi Porvoon Nuorkauppakamarista totesi luovuttaessaan tunnustuspalkintoa tänään perjantaina.
– Se on se meidänkin ilo ja missio ollut vahvasti. Olemme koko ajan puhuneet siitä, että pidämme Porvoota esillä yhdessä muiden kanssa, Lehto jatkoi.
Hän iloitsi saamastaan palkinnosta, jonka myös hänen oppi-isänsä, ravintoloihtija Kai Kallio Sinnestä sai vuonna 2014.
– Kai on saanut lehtiarvosteluissa neljää ja viittä tähteä. Ehkä me nyt olemme tasoissa, Lehto naurahti.
Ravintola- ja kahvilayrittäjinä Vuoden porvoolainen -tunnustuksen ovat saaneet aiemmin myös Merja Tammi (2005), Airi Kallio (2007) ja Kai Kallio (2014). Lisäksi hotelli- ja ravintola-alan grand old lady, äskettäin menehtynyt Satu Tiivola on saanut palkinnon vuonna 1995.
Vuoden porvoolainen -palkinnon ravintoloitsija Niko Lehdolle luovuttivat yrityssuhdevastaava Janne Tallqvist (vas.) ja varapuheenjohtaja Jero Juujärvi Porvoon Nuorkauppakamarista.
Marko Wahlström
"Se hyödyttää kaikkia, kun yksi toimii vetäjänä"
Ravintoloitsija muistutti, että ravintolakaupunki Porvoo tunnetaan huippuravintoloistaan, jonka kehityksen kärjessä ovat olleet ravintolat Sinne ja Sicapelle.
– Se hyödyttää kaikkia, kun yksi toimii vetäjänä, Lehto korosti.
Vår on Suomen toinen Helsingin ulkopuolinen Michelin-tähden ravintola. Ensimmäinen löytyy Turusta.
– Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Michelin-tähtiä myöntävät tarkastajat kävivät kaupungissa. Nyt olemme varmistaneet, että he tulevat tarkastuskäynnille jatkossakin, Lehto sanoi.
Hänen mukaan Turussa järjestetty Michelin-gaala, jossa uudet tähtiravintolat julkistettiin, nosti keskeiseen rooliin myös maamme vanhimpien kaupunkien välisen yhteistyön.
– Kun yksi tekee jotakin, avaa se monta eri mahdollisuutta tehdä yhteistyötä eri suuntiin, Lehto sanoi.
Niko Lehdon mukaan Michelin-tähti kaksinkertaisti ravintolayhtiön liikevaihdon. – Toki se myös nosti asiakkaiden odotuksia, mutta olemme pitäneet kiinni linjastamme. Teemme tätä työtä asiakkaita varten, hän korosti.
Marko Wahlström
MIchelin-tähti tuplasi liikevaihdon
Michelin-tähti on tuonut porvoolaisravintolalle maineen ja kunnian lisäksi enemmän asiakkaita, jonka myötä ravintolayhtiö on voinut tarjota työpaikkoja alan ammattilaisille.
– Työllistämme tällä hetkellä kymmenkunta henkilöä, Joukkuelaji tämän on: yhdessä keittiömestari Oskar Kotkan ja ravintolan osakas–ravintolapäällikkö Marjo Lindbergin kanssa teemme kaikki päätökset, Lehto kiitteli.
– Lisäksi työllistämme epäsuorasti tuottajia ja raaka-ainetoimittajia sekä pesulapalveluita ja kirjanpitotoimistoa, Lehto muistutti.
Michelin-tähden myöntäminen kaksinkertaisti yrityksen liikevaihdon.
– Heti julkistamisen jälkeen seuraavat kolme kuukautta oli myyty loppuun. Helsingin Sanomien arvostelut ovat tuoneet tasaisen ryöpsähdyksen, mutta Michelin-tähti kannattelee vuoden tai kaksi, Lehto arvioi.
Hän myönsi, että tähtiluokitus toki nostaa odotuksia.
– Kiinnostus Porvoota kohtaan on noussut niin, että myös maamme huippukokit ovat käyneet vierailemassa täällä. Porvoolla on hyvä brändi laadukkaana ravintolapaikkakuntana.
– Noin 90 prosenttia asiakkaistamme tulee Porvoon ulkopuolelta, lähinnä pääkaupunkiseudulta. Meillä on käynyt myös porvoolaisia, jotka haluavat esitellä vierailleen porvoolaisuutta, Lehto sanoi.
Niko Lehto aloitti ravintola-alalla parikymppisenä, kun hän teki elämänmuutoksen.
Marko Wahlström
Aloitti työuransa rakennusalalla ja teki elämänmuutoksen
Vantaan Korsossa syntynyt Niko Lehto, 36, on asunut Porvoossa kymmenkunta vuotta.
– Aloin kokiksi vasta reilu parikymppisenä. Sitä ennen työskentelin rakennusalalla ja toimin rakennusmestarina, jonka jälkeen tein elämänmuutoksen.
Miehen ensimmäinen työpaikka ravintola-alalla oli Merja Tammen ja Ari Koveron ravintola Timbaali, jonka jälkeen siirtyi bistro-ravintola Sinneen ja eteni aina ravintolatoimenjohtajaksi.
– Vaihtoehtoa oli jäädä sinne ja ryhtyä ravintolayhtiön osakkaaksi. Marjo (Lindgren) ehdotti tätä projektia (Vår). Vuodessa piti avata ja viisi vuotta meni, että saimme paikan auki.
Fine dining -ravintola avasi ovensa yleisölle Papinkadulla vuonna 2021.
Uusin projekti on Näsinmäellä sijaitsevan, Honkalana tunnetun kahvila–ravintolakiinteistön remontoiminen. Honkalan kiinteistön omistavat Niko Gustafsson ja Marjo Lindberg, jotka ostivat kiinteistön Porvoon seurakuntayhtymältä. Gustafsson omistaa myös Vårin kiinteistön Papinkatu 17:ssä, ja hän toimii myös osakkaana ravintola Vårissa yhdessä Lehdon ja Lindbergin kanssa.
Ravintola Vår sijaitsee Porvoon Papinkadulla, aivan vanhan kaupungin tuntumassa.
Marko Wahlström
Michelin-tunnus koristaa ravintolan ulko-oven vierustaa.
Marko Wahlström
Porvoolaiset saivat tehdä ehdotuksia
Porvoon Nuorkauppakamari järjesti valinnan alla kaikille porvoolaiselle avoimen prosessiin. Ehdotuksia kerättiin verkkolomakkeella.
Yleisöltä tuli noin 80 ehdotusta.
– Relevantteja niistä oli kolmisenkymmentä, joista teimme valinnan painottaen ajankohtaisuutta, palkintoprojektissa mukana ollut yrityssuhdevastaava Janne Tallqvist kertoi valinnasta.
– Ehdokkaita oli paljon, mutta eniten niistä Porvoota maailmankartalle tuonut oli Vår, varapuheenjohtaja Jero Juujärvi jatkoi.
Porvoolaiset ovat voineet tehdä ehdotuksia palkinnonsaajasta vuodesta 2017 asti.
– Porvoo merkitsee minulle tosi vahva osa omaa identiteettiä. Se on kuin ankkuri, johon hyvä kiinnittyä, Peippolassa kasvanut ja varttunut, nykyisin Pellingissä asuva vuoden 2022 porvoolaisena palkittu kyläkauppias Erika Englund sanoi haastattelussa.
Arkisto/Marko Wahlström
Vuoden porvoolainen palkittu vuodesta 1977
Porvoon Nuorkauppakamari on valinnut Vuoden porvoolaisen vuodesta 1977 lähtien. Palkinnon saaja valitaan ikään, sukupuoleen, ammattiin, uskonnolliseen näkemykseen tai muuhun vakaumukseen katsomatta.
Hän on henkilö, joka on porvoolainen ja vaikuttaa Porvoossa. Henkilö on saanut ansaittua tunnustusta tai arvonantoa tekemisillään kuluneen vuoden aikana tai pidemmällä aikavälillä, ja hän on tunnettu Porvoon alueella.
Edellisinä vuosina palkinnon ovat saaneet muun muassa valokuvaaja Niko Laurila (2018), Pieni Suklaatehdas Porvoon perustaja Peter Westerlund (2019), Support Porvoo Lokalt Facebook -ryhmän perustaja Sofia Antman (2020) ja juoksija Sara Lappalainen, o.s. Kuivisto (2021) ja viime vuonna kyläkauppias Erika Englund.
Porvoon Nuorkauppakamari on Porvoon alueella toimiva alle 40-vuotiaiden kontaktiverkosto, joka kehittää yhteiskuntaa ja johtajuutta kohti positiivista tulevaisuutta.
FAKTA
Vuoden porvoolaiset 1977–2023
1977 Ensio Miettinen
1978 Juhani Linnovaara
1979 Tommy Ekblom
1980 Eino Korhonen
1981 Bror-Erik Malm
1982 Per-Eric Nyholm
1983 Lauri Heiman
1984 Tapani Mäki-Panula
1985 Yngve Lindqvist
1986 Henry Stolt
1987 Kaj Bärlund
1988 Carl-Henrik Strålmann
1989 Sakari Brusila
1990 Jan Klemets´
1991 Jarmo Mulari
1992 Jussi Kylätasku
1993 Rolf Söderström
1994 Raimo Luoma
1995 Satu Tiivola
1996 Markku Tähkäpää
1997 Janina Frostell
1998 Riitta
1999 Mika Pietilä
2000 Kimmo Paasikivi
2001 Jussi Kiiski
2002 Harri Kari
2003 Seija Kastari-Johansson
2004 Kari-Pekka Toivonen
2005 Merja Tammi
2006 Klaus Härö
2007 Airi Kallio
2008 Petteri Saario
2009 Birgitta Palmqvist
2010 Risto Anttonen
2011 Aino Mäki-Punto
2012 Jussi Sairanen
2013 Jarmo Sievers
2014 Kai Kallio
2015 Laura Sormunen
2016 Laura Pulkkinen
2017 Iina Virkki
2018 Niko Laurila
2019 Peter Westerlund
2020 Sofia Antman
2021 Sara Lappalainen (os. Kuivisto)
2022 Erika Englund
2023 Niko Lehto
//Juttua korjattu 22.1.2.2023 kello 18.51: Ravintola Vårin toinen omistaja ja ravintolapäällikkö on Marjo Lindberg, ei Lindgren. Niko Lehto ei toimi kiinteistönomistajana Näsinmäellä sijaitsevassa Honkalassa, vaan sen omistavat Niko Gustafsson ja Marjo Lindberg. Gustafsson omistaa myös Vårin kiinteistön Papinkatu 17:ssä, ja hän toimii myös osakkaana ravintola Vårissa yhdessä Lehdon ja Lindbergin kanssa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot