Viikon kysymys
A-
A+
Taas kerran koulukiusattu nuori – ja nyt jopa alaikäinen lapsi - päätti kavereiden aiheuttaman piinan ikävin seurauksin. Ei ollut ensimmäinen kerta eikä varmasti viimeinen.
Koko maa oli suruliputuksessa, Eduskunta istunnossa mustissaan, päät painuksissa. Keitä siinä surtiin? Varmasti kiusaajia: henkensä menettänyttä nuorta ja ammuskelussa loukkaantuneita. Entä surulliseen ja epätoivoiseen tekoon syyllistynyttä kiusattua lasta, joka saattoi näin pilata koko elämänsä?
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat olleet päättäjien tiedossa vuosikausia, mutta mitä asialle on tehty?
Oppilashuollon resursseista leikataan jatkuvasti eikä lapsia pystytä koulussa aidosti kohtaamaan ja auttamaan.
On hirveästi lapsia, jotka oireilevat ihan valtavasti. He eivät ole koulukuntoisia, mutta siihen ei ole resursseja puuttua. Vanhemmat saattavat olla tilanteen edessä kädettömiä kotona, ja pidetään viimeiseen asti kiinni siitä, että koulussa pitää käydä.
Ei voi ikinä tietää, kuka voi niin huonosti, että sattuu tällaista.” toteaa Vantaalla opettajana työskentelevä Nina Pauloaho (Um 4.4.).
Eivätkö nämä surulliset, ja toistuvat tapaukset jo vihdoin herätä? On turha hurskastella, jos käytännön tekoihin ei ryhdytä. Se tarkoittaa tämän mittavan ongelman tajuamista, toimenpiteitä ja rahaa – ei vain surunvalitteluja ja jopa ongelman pahentamista määrärahoja leikkaamalla, jota vastuuttomasti nytkin tehdään.
Tästä surullisesta tapahtumasta uutisoitiin ympäri maailmaa – siinä taitaa nyt vihdoin tornitalo sortua ja Suomen maine ”maailman parhaasta koululaitoksesta” hiipua.
On pakko kysyä, missä maailmassa päättäjät oikein elävät ja mihin kaikkeen tämä johtaa? Olemmeko menossa hyvinvointiyhteiskunnasta kohti pahoinvointiyhteiskuntaa?
Vastuuttomassa leikkausinnossaan he omalta osaltaan kurjistavat kansalaisten – ja mikä huolestuttavinta: lasten ja nuortenkin elämää, maamme tulevaisuutta. Entä kodit ja vanhemmat?
Monenko lapsen pitää kuolla, ennen kuin päättäjät heräävät, kysyy lapsivaltuutettu. Lisään tähän: ja monenko kiusatun lapsen pitää kärsiä ja pilata epätoivoisilla teoillaan koko elämänsä, ennen kuin asiaan toden teolla puututaan?
SARI GLAD,
PORVOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot