Viikon kysymys
A-
A+
Kampanjan toteutuksessa olivat mukana työllisyyskoordinaattori Titta Mönttinen (vas.), yrityskehittäjä Karin Klawer Posintra Oy:stä ja kunnanjohtaja Annu Räsänen.
Arkisto/Askolan kunta
ASKOLA Askolan kunnan toteuttama yrityssoittokampanja tavoitti noin 80 yritystä, ja tulokset kertovat myönteistä sanomaa. Kyselyyn vastanneet yritykset ovat tyytyväisiä Askolan kunnan tarjoamiin yrityspalveluihin, ja kuntaa pidetään yleisesti ottaen yritysystävällisenä.
Yrittäjien ja kunnan yhteistyö tiivistyy
Kampanjan toteutuksessa olivat mukana työllisyyskoordinaattori Titta Mönttinen, yrityskehittäjä Karin Klawer Posintra Oy:stä ja kunnanjohtaja Annu Räsänen. Kampanjalla haluttiin viestiä yrityksille, että Askolassa arvostetaan yrittäjien panosta ja halutaan edistää yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa.
Kampanjan aikana kävi ilmi yritysten vahva tahto tehdä yhteistyötä kunnan kanssa eri tavoin.
Yrityssoittokampanjan kyselyyn vastanneista yrityksistä 30 prosenttia haluaa tehdä yhteistyötä koulujen kanssa, esimerkiksi ottamalla vastaan koululaisryhmiä tai tarjoamalla työelämään tutustumismahdollisuuksia. Samoin 30 prosenttia on kiinnostunut rahoittamaan nuorten tapahtumia ja liikuntamahdollisuuksia. Viidennes vastanneista yrityksistä on valmiita työllistämään alle 30-vuotiaita ja työttömiä.
Lupa-asioissa kehittämistarvetta
Vaikka yleisvaikutelma kunnan palveluista oli kaikkiaan positiivinen, esiin nousi myös kehittämistarpeita. Hieman alle 6 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä toi esille toiveen rakennuslupaprosessien joustavoittamisesta ja nopeuttamisesta.
Askolan kunta korostaa, että palaute on tärkeä. Kunnassa halutaan panostaa hyvään asiakaspalveluun. Lisäksi kunnassa painotetaan lupa-asioissa neuvontaan, jotta hakemukset ovat mahdollisimman pitkälle valmiita jo alusta alkaen ja käsittely etenee ilman viivästyksiä.
– Jos emme ole vielä olleet yhteydessä sinuun, voit ottaa itse yhteyttä meihin sinulle sopivana aikana. Kunta jatkaa aktiivisesti yhteydenottoja yrityksiin osana elinvoimapalveluita.
Kunnanjohtaja Annu Räsäsen mukaan yritykset ovat merkittävä osa Askolan elinvoimaa, ja on hienoa nähdä, kuinka moni haluaa kehittää yhteistyötä kunnan kanssa. Saadun palautteen pohjalta voimme entisestään vahvistaa yritysystävällisyyttä ja parantaa palvelujamme.
Askolan kunta kiittää kaikkia yrityksiä kampanjaan osallistumisesta ja saadusta palautteesta.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot