Viikon kysymys
A-
A+
Kuljettaja aiheutti Järvenpäästä Pornaisiin ja sieltä takaisin Järvenpäähän kulkeneen pakomatkan aikana useita vakavia vaaratilanteita niin sivullisille kuin kyydissään olleille kolmelle kanssamatkustajalle. Kuvituskuva.
Arkisto/Mika Laine
ITÄ-UUSIMAA Poliisin takaa-ajo kulki viikonloppuna Pornainen kautta ja päättyi lopulta piikkimattoon, kerrotaan poliisin viikkotiedotteessa.
Tilanne sai alkunsa lauantaina alkuillasta noin kello 18.30 Järvenpäässä, kun poliisi havaitsi kilvettömän auton. Huomatessaan poliisipartion kytkevän pysäytysvalon päälle, lähti kuljettaja pakenemaan poliisia ja ajoi Pornaisten kautta takaisin Järvenpäähän aiheuttaen matkalla useita vaaratilanteita. Tehtävälle liittyi useita poliisin partioita.
Poliisin mukaan kuljettajan nopeus nousi taajama-alueella pahimmillaan noin sataan kilometriin tunnissa. Hän ajoi päin punaisia valoja, teki vaarallisia ohituksia ja vaurioitti useita ajoneuvoja, myös poliisin autoja. Pakomatka päättyi, kun auto saatiin pysäytettyä piikkimatolla.
– Pakenevan ajoneuvon kuljettaja ohitti lisäksi poliisin partioauton vastaantulevien kaistan puolelta vaurioseurauksin ja ajoi ohi kahdesta poliisin asettamasta piikkimatosta. Pakomatka päättyi onneksi kolmanteen piikkimattoon, jolloin pakoautosta puhkesi kaikki neljä rengasta. Kuljettaja ehti vaurioittaa pakomatkan aikana myös kahta muuta poliisin ajoneuvoa, kertoo rikoskomisario Niina Kolari tiedotteessa.
Kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja kortitta ajosta.
Viikon aikana poliisi kirjasi Itä-Uudellamaalla noin 2 000 tehtävää. Rattijuoppoja jäi kiinni 25 ja ylinopeustapauksia kirjattiin kymmeniä.
Itä-Uudenmaan polisiin viikkotiedotteessa kerrotaan poliisin varautuvan myös vapun ajan valvontaan erityisesti nuorten suosimilla kokoontumispaikoilla. Lisäksi muistutetaan, että tulitikkuleikit voivat aiheuttaa vakavan tulipaloriskin kuivassa maastossa. Tällä hetkellä Suomessa on useilla maa-alueilla voimassa metsäpalovaroitus.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot