Viikon kysymys
A-
A+
Media seurasi paikallispuolustusharjoituksen etenemistä tyhjillään olevalla entisellä sosiaali- ja terveysasemalla Porvoon keskustassa.
Marko Wahlström
PORVOO, KESKUSTA Tiedotusvälineiden poikkeuksellisen laaja kiinnostus käynnissä olevaa paikallispuolustusharjoitus Kehä 1/22:ta kohtaan näkyi Porvoon entisellä itäisellä sosiaali- ja terveysasemalla Lundinkadun päässä.
Paikallismedian (Uusimaa, Östnyland ja Itäväylä) lisäksi viranomaisten yhteistoimintaharjoitusta oli seuraamassa brittiläisen ITV:n ja Ruotsin TV 4:n sekä Ylen, MTV 3:n ja Iltalehden toimittajat ja kuvaajat.
–?Viime viikonloppuna harjoitusta oli seuraamassa japanilainen televisioryhmä ja eilen (tiistaina) Saksan yleisradioyhtiö oli, harjoituksen johtajana toimivan Kaartin Jääkärirykmentin apulaiskomentaja, eversti Vesa Laitonen kertoi.
Harjoitukseen osallistuu 744 henkilöä
Puolustusvoimat järjestää paikallispuolustusharjoituksia kaksi kertaa vuodessa koko maassa. Niissä korostuu paikallisjoukkojen suorituskyvyn kehittäminen ja yhteistoiminnan harjoittelu eri viranomaisten kanssa.
–?Harjoitukset on ajettu kuuteen pienempään harjoitukseen, joihin osallistuu yhteensä noin 3?800 henkilöä. Laitonen jatkoi.
Kehä 1/22-harjoituksen painopiste on tällä kertaa itäisellä Uudellamaalla.
–?Harjoituksessa on mukana kaikkiaan 744 henkilöä, joista reserviläisiä on 340.
Harjoitukseen osallistuu noin 150 ajoneuvoa, joiden joukossa on myös panssaroituja ajoneuvoja.
–?Toimimme hyvin erilaisissa ympäristöissä: eilen olimme Valkon satamassa Loviisassa, jossa oli säteilyonnettomuusharjoitus sekä Helsinki–Vantaan lentokentällä, jossa oli terroripommi-case, Laitonen kertoi.
Lykkäysprosentti vähemmän kuin viime vuonna
Reserviläisten osallistuminen harjoitukseen on Laitosen mielestä hyvällä tasolla.
–?Lykkäysprosentti syystä tai toisesta – työ, terveys tai joku muu – oli 4,5 prosenttia, mikä on muutaman prosentin vähemmän kuin esimerkiksi viime vuonna vastaavassa harjoituksessa.
Maanpuolustustahdon noususta on Laitosen mielestä vielä tässä vaiheessa liian aikaista sanoa mitään.
–?Lykkäyksiin ei Ukrainan kriisi ole juurikaan vaikuttanut. Harjoituksen tässä vaiheessa reserviläistä kaksi on kotiutettu sairauden takia, mikä on todella hyvin
Esimerkiksi Keski-Uudenmaan maakuntakomppaniasta ilmoittautui 85 henkilöä, joista kaikki ovat myös olleet rivissä.
Harjoituksen operatiivisesta toiminnasta vastannut kapteeni Ivar Kullberg Ruotsin TV 4:n toimittajan haastattelussa.
Marko Wahlström
Rakennuksessa sortuma – sisällä elossa olevia ihmisiä
Yhteistoimintaharjoituksen näyttämönä oli Porvoon kaupungin omistama kiinteistö, jossa toimi sotasairaala vuosina 1939–1945. Rakennus on toiminut myös Porvoon ruotsinkielisenä sairaskotina (1884–1947) ja Porvoon kuntainliiton sairaalana (1948–1968).
Tyhjillään olevassa kiinteistössä harjoiteltiin rauniopelastusta yhdessä Puolustusvoimien sekä Helsingin ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitosten ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen kanssa.
–?Rakennuksessa on sortuma ja sisällä on todettu olevan elossa olevia ihmisiä. Paloilmaisimet ovat tehneet hälytyksen. Samanaikaisesti myös hätäkeskus on saanut porvoolaisilta useita soittoja, harjoituksen operaatiosta vastaava kapteeni Ivar Kullberg Kaartin Jääkärirykmentistä kuvasi skenaariota medialle.
FAKTA
Mikä Kehä 1/22?
* Kaupunkitaisteluihin erikoistuneen Kaartin Jääkärirykmentin johtama Kehä 1/22 -paikallispuolustusharjoitus järjestetään Uudenmaan alueella 6.–11.3.
* Harjoitusjoukkojen vahvuus on noin 740 henkilöä koostuen varusmiehistä, reserviläisistä ja henkilökunnasta.
* Harjoitukseen sisältyy myös paikallistason viranomaisyhteistyön harjoittelu, jonka tavoitteena on kehittää viranomaisten keskinäisiä toimintavalmiuksia. Viranomaisista mukana ovat Itä-Uudenmaan poliisi, Helsingin kaupungin ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitos sekä Säteilyturvakeskus.
* Harjoituksessa joukkojen toiminta painottuu pääasiallisesti itäisen ja keskisen Uudenmaan alueelle. Harjoituspaikkoina toimivat Porvoo, Loviisa, Sipoo, Tuusula, Helsinki, Vantaa ja Espoo.
* Harjoitusjoukoilla on taisteluvarustus mukaan lukien rynnäkkökivääri. Maaliosastot voivat käyttää myös siviilivaatteita. Henkilökunta käyttää keltaisia huomioliivejä maastopuvun päällä. Osassa harjoituskohteista käytetään harjoitusampumatarvikkeita, jotka saattavat aiheuttaa melua harjoituskohteiden lähistöllä.
* Harjoitusta voi seurata sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #kehä22, #kaartjr, #maavoimat, #paikallisturvallisuus ja #paikallispuolustajat.
Konekiväärimies turvaa ryhmänsä rynnäkkökiväärein varustettujen jäsenten etenenemistä.
Marko Wahlström
Moukariakin tarvittiin oven murtamiseen.
Marko Wahlström
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot