Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Askolan ja Pukkilan yhteinen uusi seurakunta aloittaa 1.1.2025.
Arkisto/Mika Laine
Askolan ja Pukkilan seurakuntien luottamushenkilöt ja työntekijät ovat kokoontuneet monesti yhteen pohtimaan tulevan yhteisen seurakunnan strategisia painopisteitä, missiota ja visiota. Miksi olemme olemassa ja keitä varten? Myös kyselyitä on tehty nykyisten seurakuntien jäsenille. Asiasta on myös järjestetty avoimia keskustelutilaisuuksia kaikille kuntalaisille niin Askolassa kuin Pukkilassa.
Uuden seurakunnan perustaminen katsottiin tarpeelliseksi tulevaisuuden seurakunnan ydintoimintojen varmistamiseksi. Pienille seurakunnille on haasteita esimerkiksi henkilökunnan rekrytoinnissa. Nyt pystymme tärkeimmät kirkolliset toiminnot paremmin varmistamaan. samoin varmistamaan tärkeiden toimintojen jatkuvuuden. Diakoniatyö, nuorisotyö, lapsityö jne. Suuremmassa työyhteisössä on myös vertaistuki yleensä hyvänä avuna. Taloustilanne uudella seurakunnalla on tällä erää hyvässä jamassa.
Tulevaisuudessa toki haasteita tulee vastaan, jos nykyinen valtakunnallinen trendi jäsenmäärän laskusta jatkuu. Mutta suuremmassa organisaatiossa tästäkin haasteesta on helpompi selvitä. Uuden seurakunnan perustaminen on täysin vapaaehtoista ja sitä on suunniteltu jo muutaman vuoden ajan hyvässä hengessä. Myrskylän seurakunta oli mukana pitkän aikaa, mutta viime metreillä viime vuoden lopulla päätyivät jäämään pois.
Viime joulukuussa sekä Askolan että Pukkilan seurakuntien kirkkovaltuustot ovat asian hyväksyneet ja päätyneet uuden perustamiseen. Prosessin loppuunsaattamiseen ja uuden seurakunnan aloittamiseen liittyy runsaasti niin juridisia kuin toiminnallisia asioita ratkottavaksi ja hyvänä apuna tässä on ollut tuomiokapitulin asiantuntijat. Helsingin tuomikapituli on 11.4 asettanut uuden perustettavan Askolan-Pukkilan seurakunnan järjestelytoimikunnan, joka valmistelee asioita kunnes uudella seurakunnalla on kirkkovaltuusto ja kirkkoneuvosto. Uuden seurakunnan kirkollisvaalit ovat loppuvuodesta 2024 ja uusi seurakunta aloittaa 1.1.2025.
ARI FORSBERG,
ASKOLAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUTETTU,
UUDEN SEURAKUNNAN JÄRJESTELYTOIMIKUNNAN JÄSEN
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot