Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
”Oppe nyt wanha ia noori ...", aloittaa Suomen kielen ”isä” piispa Mikael Agricola ”ABC-kiriansa”, joka loi pohjaa suomen kielen oppimiselle.
Luterilainen kirkkohan kantoi huolta ja vastuuta kansan opettamisesta, lähtökohtana kielen oppiminen. 1800-luvun fennomaanit pukivat oman aikansa ”kielitaistelun” muotoon: ”ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia”.
Mitä häpeämistä on olla suomalainen ja puhua suomen/ruotsin kieltä! Maassa maan tavalla, eiköhän se pätisi edelleen kaksikielisessä maassamme?
Kielen oppiminen on keskeinen osa kotoutumista, jossa on kyse maahanmuuttajan sopeutumisesta elämään ja toimimaan uuden kotimaansa yhteiskunnassa, sen arvojen ja lakien mukaan. Uutisointi kuitenkin kertoo, että monet maahanmuuttajat eivät ole edes 20 vuoden jälkeen oppineet/opetelleet suomen tai ruotsin kieltä.
Maahanmuuttajien lapset eivät opi suomea riippuen asuinpaikasta, vaan vain ”YouTube-suomea, varis- ja itissuomea”, ja 20 vuotta Suomessa asunut isä tarvitsee edelleen tulkkia arkeensa, kuten opettajat kertovat – kotouttaminen on siis jäänyt retuperälle.
Olen samaa mieltä maahanmuuttajataustaisen kolumnistin kanssa siitä, että kielen opiskelu ja omaksuminen on aloitettava välittömästi, koska vain sen kautta maahanmuutto voi olla kestävää ja ihmiset löytävät paikkansa yhteiskunnassa kokien olevansa sen täysivaltaisia jäseniä.
Hän itse oppi kielen jo hiekkalaatikolla ja hänen äitinsä oppi uutteralla harjoittelulla pärjäämään ilman tulkkia asioiden hoidossa. Tavoitteena tulee olla se, että maahanmuuttaja oppii kohtuullisessa ajassa arkikielen – olipa se suomi tai ruotsi, jolloin verovaroin maksetusta, vuosia kestävästä, tulkkipalvelusta voidaan luopua.
PIRKKO PARJANEN.
PORVOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot