Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Mika Laine
Uusimaan artikkelissa 30.6.2026 tuotiin esille huoli porvoolaisten yksityisautoilijoiden liikennepäästöjen suuruudesta. Sähköautoihin siirtymisessä on otettava huomioon muutakin kuin paikallinen liikennepäästö. Uuden auton kehittäminen maksaa jopa 4-6 miljardia euroa ja kehittämisajan päästöt voivat olla 20 000 – 100 000 tonnia hiilidioksia.
Kun vanhalla 1,4 litraisella bensiiniautolla ajaa 15 000 km vuodessa, siitä syntyy päästöjä noin 2,6 tonnia hiilidioksidia vuodessa. Jos verrataan 1 000 uutta sähköautoa vanhoihin bensiiniautoihin, niin sähköautojen valmistuksen hiilivelka kuoleentuu noin 6-7 vuodessa valmistusmäärästä riippuen. Paikallisesti päästösäästöjä syntyy liikenteessä välittömästi, mutta elinkaariajattelulla päästöjä on syntynyt merkittävästi jo muualla.
Eräs näkökulma uuden sähköauton hankkimiseen on sen hinta. Uusi sähköauto maksaa Suomessa keskimäärin 50 000 – 55 000 euroa. Suomessa käytettyjen autojen keskimyyntihinta on puolestaan 12 500 euroa. Ero on merkittävä. Toisaalta sekin on ympäristöteko, jos vaihtaa pienempipäästöiseen polttomoottoriautoon.
Joukkoliikenteen kehittäminen on ja tulee olemaan haastavaa Porvoossa. Kaupungin asukasmäärä ei riitä järkevään ja kannattavaan toimintaan – liikenne maksaa noin 5 miljoonaa euroa vuodessa. Suurimman osan päivästä tyhjinä liikkuvat vanhat dieselkäyttöiset linja-autot eivät voi olla ympäristötavoitteiden mukaista. Oman auton käyttöä lisää päivittäistavarakauppojen ja muiden palvelujen sijainti kaupungissamme.
Päästölaskelmien ulkopuolelle jää kuorma-, paketti- ja linja-autojen läpiajoliikenne. Kun keskustelu päästöjen vertailuista asetetaan oikeisiin mittasuhteisiin, on syytä huomioida, että Kilpilahden teollisuusalueen ja Raahen SSAB:n päästöt ovat yhtä suuret kuin koko Suomen autokannan päästöt. Yksityistä autoilijaa on turha syyllistää.
Oma näkökulma on sitten autonvalmistuksessa tarvittavien raaka-aineiden riittävyys ja tulevaisuuden teknologinen kehitys uusine vaihtoehtoineen.
KARI PAULOAHO (KOK.),
PORVOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot