Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon Ohjaamon ohjaamokoordinaattori Leena Thesleff (vas.), ohjaamotyöntekijä Tiina Forstén ja Porvoon kaupungin työllisyyden kehittäjä Tanja Laine muistuttavat, että kesätyöhaun kanssa ei tarvitse jäädä yksin.
Niki Viheriävaara
PORVOO – ITÄ-UUSIMAA Alkuvuosi on kesätyöhaun kulta-aikaa. Monet yritykset ovat avanneet kesän työnhaun heti vuoden vaihduttua. Kesätyöt ovat useille nuorille väylä arvokkaan työkokemuksen kerryttämiseen, mutta kilpailu työpaikoista on kovaa.
Työllisyystilanne ei kovin hyvä
Suomi nousi Espanjan edelle työttömyystilastoissa ja maassa on nyt kaikkien EU-maiden korkein työttömyys. Tilanne ei ole siis kenellekään hyvä, ja vaikutukset näkyvät vahvasti nuorten työelämään pyrkivien työn saannissa. Vuoden 2025 marraskuussa Porvoon työllisyysalueella oli yhteensä 1131 alle 30-vuotiasta työnhakijaksi ilmoittautunutta nuorta. Heistä työttömiä työnhakijoita oli 684. Porvoon työllisyysalue kattaa Porvoon lisäksi Pukkilan, Askolan, Myrskylän, Lapinjärven ja Loviisan.
Kesätyöpaikoista kilpailevat muutkin kuin ensikertalaiset
Porvoon Ohjaamon ohjaamokoordinaattori Leena Thesleff ja työntekijä Tiina Forstén kertovat, että kesätyöhakujen aika on Ohjaamossakin vuoden kiireisintä aikaa. Ohjaamoon voivat hakeutua alle 30-vuotiaat nuoret, jotka kaipaavat tukea työelämään liittyvissä asioissa. Mannerheiminkadun tiloihin voi tulla vaikka väsäämään hakemuksia ja laittamaan CV:n kuntoon, kyselemään sopimusasioista tai suorittamaan hygienia- ja anniskelupassikoulutuksia.
– Me myös kannattelemme nuoria. Todella moni on hakenut pitkään töitä. Me muistutamme, että vika ei ole sinussa, vaan tämä on ajankohtainen ilmiö, Forstén sanoo.
Kilpailu kesätyöpaikoista on kovaa pitkälti senkin vuoksi, että samoista työpaikoista kilpailevat niin koulutetut, koulutuksessa olevat ja kouluttamattomat nuoret. Samalla samaa paikkaa saattaa hakea jo vuosia työelämässä ollut ja vasta ensiaskeleitaan työelämässä ottava nuori.
– Tilanne on muuttunut. Kesätyöpaikat eivät ole enää pelkästään nuorille, vaan niihin on myös muita työnhakijoita, Thesleff sanoo.
Leena Thesleff vinkkaa Ohjaamon kesätyönhakuillasta ja kertoo, että illan aikana on mahdollista jopa saada työpaikka.
Niki Viheriävaara
Oma-aloitteisesti piilotyöpaikkoja etsimään
Porvoon kaupungin työllisyyden kehittäjä Tanja Laine kertoo huomanneensa viitteitä siitä, että kesätyöpaikkoja on Porvoossa tänä vuonna aikaisempia vuosia vähemmän. Vaikka kesätöiden hakeminen ei ole helppoa, on hyvä muistaa, ettei paikkojen saaminen ole mahdotonta. Laine nostaa esiin piilotyöpaikkojen etsimisen.
– Kun menee rohkeasti kysymään, vaikka ei olisikaan mitään avointa hakua, erottuu joukosta. Kun ilmaisee oma-aloitteisesti, että on yrityksestä todella kiinnostunut, jää varmasti mieleen, hän sanoo.
Työnhakijoita on kuitenkin erilaisia, eikä kaikille ohjien ottaminen omiin käsiin ole välttämättä helppoa. Ohjaamolla pyritään tasa-arvoistamaan nuorten työnhakijoiden mahdollisuuksia muun muassa tuomalla työnantajat nuorten luo.
Ohjaamolla tarjotaan neuvontaa nuorille työelämäasioissa. Paikalle voi tulla vaikka tekemään työhakemuksia tai päivittämään cv:tä.
Niki Viheriävaara
Kesätöidenhakuilta tuo työnantajat nuorten luo
Ohjaamossa järjestetään kesätöidenhakuilta 24. helmikuuta. Neljättä kertaa järjestettävä tapahtuma tuo työnantajat ja nuoret työnhakijat yhteen pariksi tunniksi ja antaa kesätöitä hakeville oivan mahdollisuuden hyvän ensivaikutelman tekemiseen.
– Edellisvuosina on ollut sellaisiakin kesätyönhakuiltoja, että nuori on saanut kesätyöpaikan sen samaisen illan aikana, Thesleff vinkkaa.
Kevään mittaan Ohjaamossa on todennäköisesti luvassa muitakin kesätyöhakua tukevia tapahtumia. Esimerkiksi viime vuonna 4h-yritysten kanssa järjestetyssä Pizzaa ja Bisnestä -illassa nuoret pääsivät tutustumaan 4h-yrittämisen kiemuroihin. Yrittäjäksi ryhtyminen avaa itselle mahdollisuuden joustavaan työskentelyyn kesän ajaksi.
– Yrittäjyys vaatii tietenkin tietynlaista persoonaa, eikä se sovi kaikille. Viime aikoina nuoria yrittäjiä on kuitenkin ollut enemmän, Laine sanoo.
Porvoossa 150 kesätyösetelipaikkaa
Kaupunki edistää osaltaan nuorten työllistymistä Porvoossa. Alle 18-vuotiaiden kesätyöpaikkojen saamista kannustetaan tänä vuonna 150:llä kesätyösetelillä, joita työnantajat voivat hakea nuorten työntekijöiden palkkaamisen tueksi. Kesätyösetelille palkatun nuoren on oltava vuosina 2008-2010 syntynyt porvoolainen.
Leena Thesleff (vas.) Tiina Forstén ja Tanja Laine korostavat oma-aloitteisuuden merkitystä työnhaussa.
Niki Viheriävaara
CV kuntoon ja passit taskuun
Vinkeiksi kesätyönhakuun Thesleff, Forstén ja Laine nostavat oma-aloitteisuuden, puhelimeen vastaamisen ja avun pyytämisen kun sitä tarvitsee. Paikan saamista helpottaa myös ansioluettelon huolellinen kunnostaminen sekä ravintola- ja palvelualoilla monin paikoin vaaditun hygieniapassin hankkiminen.
– Jos ei ole aikaisempaa työkokemusta, voi cv:stä tehdä osaamispohjaisen. Siinä voi avata vaikka harrastuksia ja yllättäviäkin taitoja, Forstén hymyilee.
Avun pyytäminen kesätyöhaussa on myös hyvin tärkeää työelämään pyrkiville nuorille. Thesleff kertoo, että on työssään huomannut, että nuoret kyllä haluavat töihin. Tukea työnhakuun saa helposti Ohjaamosta.
– Kesätyöt ovat tärkeä paikka nuorelle tulevan työuran ja minäkuvan muodostumisen kannalta. Ammatillinen itsetunto lähtee rakentumaan jo niistä varhaisista kokemuksista. On tärkeää, että nuorelle löytyy sellainen kesätyö, jossa hän saa sen positiivisen kokemuksen, Laine tiivistää.
» Kesätyönhakuilta Porvoon Ohjaamolla, Mannerheimintie 20, 24.2.2026 kello 16-18.
Vinkit kesätyöhakuun
1. Ansioluettelo kuntoon! Jos aikaisempaa työkokemusta ei ole, tee osaamispohjainen CV. Voit kertoa vaikka harrastuksistasi
2. Hommaa hygienia- ja anniskelupassi.
3. Perehdy tulevaan työnantajaasi ja valmistaudu haastatteluun.
4. Vastaa puhelimeen, jos olet hakenut töitä. Haastattelukutsu voi tulla yllättäenkin!
5. Pyydä apua! Mitään ei tarvitse ratkaista yksin.
6. Ole oma-aloitteinen. Piilotyöpaikkoja etsimällä erotut joukosta ja ilmaiset aidon kiinnostuksen työskentelyä kohtaan.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot