Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Gretel tervehtii Tediä hellästi puskemalla.
Mika Laine
LOVIISA, HOPOM Lehmissä on jotain rauhoittavaa, majesteetillista. Siinä ne nyt katselevat, kun Teiraksen lihakarjatilan isäntä Ted Nybondas astelee aitaukseen ja rapsuttaa ujoa Gretel-lehmää. Taustalla tilannetta tarkkailee sydänmerkki otsassaan Gitta. Lihatilan johtajalehmä, matriarkka Flora on nyt toisella laitumella, eikä siis ota vastuuta tilanteesta, kuten yleensä.
Nämä upeat Hereford-lehmät ovat noin 700-800-kiloisia, ja sonnit, kuten lempeä Yatzi, ylittävät elopainoltaan helposti tuhat kiloa. Ted tuntee nimeltä ainakin osan 117 yksilön laumasta; hiehoista, lehmistä, sonneista ja vasikoista. Tässäkin pienessä laumassa on muutama suloinen heinä- elokuussa syntynyt vasikka. Ne katselevat tilannetta taka-alalta. Yhden lehmän suupielistä roikkuu vielä juuri rouskutettu vihreä aamiainen. Ted huomaa, että lehmät ovat jotenkin oudon valppaina tänään.
– Alueella on liikkunut karhu, parivuotias yksilö. Vaikka se on erikoistunut roskisdyykkaamiseen, se on repinyt rikki rehupaaleja ja pelotellut lehmiä. Tuossa lähellä oli rikki aitauksia ja tolppia poikki, kun vasikat olivat paenneet sitä. Onneksi ne ovat palanneet, Ted sanoo.
Lehmien ja vasikoiden karkailu ei ole mikään pikkujuttu. Tai hiehojen, jotka ovat yksivuotisia vielä poikimattomia yksilöitä. Poikimisen jälkeen niistä tulee lehmiä, mutta sitä ennen ne ovat kuin teinityttöjä. Villiintyvät ja karkaavatkin.
Kerran yksi Teiraksen hiehoista pillastui ja säntäsi aitauksen läpi muut perässään. Silloin Tedin sydän melkein pysähtyi säikähdyksestä. Osa palasi itsekseen takaisin, mutta eivät kaikki.
– Kuusi niistä paineli suoraan metsään. Jos ne olisivat menneet maantien yli, olisi tilanne ollut aika toivoton. Lopulta ne päätyivät naapuritilalle, ja sinne ne jäivätkin, kun tehtiin saman tien paperit, Ted muistelee.
Gretel on ujo, mutta utelias lehmä. Tänään se oli vähän arka karhun vierailun takia.
Mika Laine
Teiraksen lihakarjatila sijaitsee upealla paikalla Liljendalin Hopomissa. Maatilayrittäminen on raskas elinkeino, jossa vaaditaan joustavuutta ja ideointikykyä.
Ted kuitenkin tuntee harteillaan satojen vuosien velvoitteen jatkaa vuonna 1782 perustettua maatilaa. Silloinen isäntä lähti kuninkaan puheille aikeinaan ostaa maat Liljendalista. Siitä lähtien Teiras on pysynyt saman suvun hallinnassa. Ted on järjestyksessä yhdeksäs tilallinen.
– Kuningas oli sanonut, että tila on ”deras”. Hopomin murteella sanotaan teiras. Siitä siis tilan nimi, jonka palautin käyttöön, kun se oli jo hävinnyt papereista. Ostettuani pienen Lassas-tilan otin myös tämän monta sataa vuotta vanhan nimen uudelleen käyttöön. Haluan vaalia historiallista perintöä, Ted sanoo.
Kun vaikeat ajat ovat koetelleet nykyään alueen ainutta lihakarjatilaa, on Ted miettinyt, että on niitä vaikeita aikoja ollut kautta historian. On ollut katovuosia, pulaa ja sairautta. Koko ajan on täytynyt kehittää toimintaa.
– Korona-aika nosti hintoja pysyvästi. Vaikka polttoaineiden hinnat ovat hieman laskeneet, muiden materiaalien osalta laskua ei juuri ole näkynyt. Kustannukset ovat nousseet paljon, jopa 45 prosenttia. On pakko vain uskoa, että ruokaa tarvitaan aina, Ted pohtii.
Ted ja Mia ovat kiireisiä yrittäjiä. Maalaiselämä on heille rakasta.
Mika Laine
Hänelle ja Mia-vaimolle on tärkeintä karjan hyvinvointi. Se, että ne saavat olla vapaina aina halutessaan. Talvella niiden paksu karva suojaa kovaltakin pakkaselta. Karjaa ei ylisyötetä tai ”lääkitä” antibiooteilla.
– Mielestäni lihan tuonti pitäisi lopettaa. Tuontiliha ei ole puhdasta tai eettisesti tuotettua. Kun miellä karjaa teurastetaan, tiedän, mitä paketissa on, Ted sanoo.
Teiraksen lihalehmät ja hiehot poikivat vapaina haluamissaan paikoissa luonnon helmassa. Toki hätätilanteessa poikimisessa autetaan, ja lääkäri kutsutaan paikalle. Kerran vasikka oli saanut koivet jo ulos, mutta pää jumitti sisällä. Silloin Tedillä oli apuna oma poika Oscar.
– Yhdessä me saimme vasikan ulos. Tekemällä oppii, Ted naurahtaa.
Oscar viihtyy maatilatöissä opintojensa ohessa. Tällä hetkellä hän on naapuritilalla työharjoittelussa.
Mika Laine
Mia ja Ted haluavat nostaa esiin asian, joka vaarantaa lehmien hengen. Maaseudullakin ihmiset heittelevät maastoon tölkkejä.
– Sieltä ne ajautuvat lehmän vatsaan ja viiltävät sen rikki kuin veitsi, he sanovat.
He huomauttavat, että lehmät ovat hyödyksi ekosysteemille, vaikka yleensä niistä puhutaan ilmastopaholaisina. Ted on harjoittanut perinnebiotoopin hoitoa tilallaan. Siinä lehmät laitetaan koskemattomalle laitumelle, jossa ne saavat syödä luonnosta juuri sitä mitä ne haluavat. Tehotuotantolehmäthän syövät sitä, mitä niille annetaan, mutta nämä yksilöt nauttivat marjoja, yrttejä, kuusenkerkkiä ja mitä ikinä lystäävät.
– Ne putsaavat puskat ja maaston siten, että ikivanhat siemenet pääsevät taas esiin, ja luonto ennallistuu. Samalla se maisemoituu kauniiksi. Totta kai niille viedään nuolukiveä ja vettä, mutta muuten ne saavat laiduntaa vapaasti. Kun ELY-keskuksen edustaja kävi täällä, hän ihmetteli, miten hienoa jälkeä lehmät olivat saaneet lyhyessä ajassa aikaan, Ted hymyilee.
Ted kertoo, että maatilayrittäjän kustannukset ovat nousseet huimasti viime vuosina.
Mika Laine
Jotta viimeinenkin tila vielä säilyisi alueella, on Ted vaimoineen miettinyt monta keinoa lisätä tilan kannattavuutta. Tilalla järjestetään erilaisia tapahtumia, kuten Farm- ja Country-juhlia musiikkiesityksineen sekä muita hauskoja tapahtumia. Myös lähiruokapäivät ja joulun tapahtumat ovat vetäneet paljon väkeä paikalle. Lähituotettu lihakin saa silloin uutta potkua. Tarinan mukaan jopa vegaanit ovat ostaneet lihatuotteita kuultuaan, miten luonnonmukaisesti ja eettisesti Teiraksen karjaa hoidetaan.
– Tapahtumissa on ollut onneksi paljon kävijöitä. On tultu jopa Turun suunnalta bussilasteittain, Mia ja Ted kertovat.
Yksi tukijalka tilan jatkamisen kannalta on ollut myös lähilihapuoti ja viehättävä juhlatila, jossa järjestetään häitä, syntymäpäiviä ja muita juhlia. Mia ja Ted kiittävät talkootiimiä, jonka ansiosta nämäkin hoituvat. Mialla on oma sekondhand-kauppa Loviisan keskustassa, joten aika on kortilla.
– Kaiken lisäksi olen vahvasti allerginen muun muassa heinälle. Olen lähtöisin Helsingistä, mutta en kyllä enää muuttaisi pois.
Mutta miten jatkossa? Mia ja Ted ovat yhä nuoria, mutta satoja vuosia sijoillaan ollut maatila ei voi ikuisesti olla heidän harteillaan.
– Teini-ikäinen poikamme Oscar opiskelee alaa Kemiönsaaressa ja aikoo jatkaa opintojaan Tammisaaressa agrologiksi. Ehkä hän joskus jatkaa satojen vuosien maatilaperinnettä, vaikka emme tietenkään halua häntä siihen mitenkään painostaa, Mia ja Ted painottavat.
REIJA KOKKOLA
toimitus@itavayla.fi
Teiraksen tilalla järjestetään tapahtumia ja myydään lähilihaa.
Mika Laine
Gittalla on sydänmerkki otsassa.
Mika Laine
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot