LO­VII­SA, HO­POM Leh­mis­sä on jo­tain rau­hoit­ta­vaa, ma­jes­tee­til­lis­ta. Sii­nä ne nyt kat­se­le­vat, kun Tei­rak­sen li­ha­kar­ja­ti­lan isän­tä Ted Ny­bon­das as­te­lee ai­tauk­seen ja rap­sut­taa ujoa Gre­tel-leh­mää. Taus­tal­la ti­lan­net­ta tark­kai­lee sy­dän­merk­ki ot­sas­saan Git­ta. Li­ha­ti­lan joh­ta­ja­leh­mä, mat­ri­ark­ka Flora on nyt toi­sel­la lai­tu­mel­la, ei­kä siis ota vas­tuu­ta ti­lan­tees­ta, ku­ten yleen­sä.

Nämä upe­at He­re­ford-leh­mät ovat noin 700-800-ki­loi­sia, ja son­nit, ku­ten lem­peä Yat­zi, ylit­tä­vät elo­pai­nol­taan hel­pos­ti tu­hat ki­loa. Ted tun­tee ni­mel­tä ai­na­kin osan 117 yk­si­lön lau­mas­ta; hie­hois­ta, leh­mis­tä, son­neis­ta ja va­si­kois­ta. Täs­sä­kin pie­nes­sä lau­mas­sa on muu­ta­ma su­loi­nen hei­nä- elo­kuus­sa syn­ty­nyt va­sik­ka. Ne kat­se­le­vat ti­lan­net­ta taka-alal­ta. Yh­den leh­män suu­pie­lis­tä roik­kuu vie­lä juu­ri rous­ku­tet­tu vih­reä aa­mi­ai­nen. Ted huo­maa, et­tä leh­mät ovat jo­ten­kin ou­don valp­pai­na tä­nään.

– Alu­eel­la on liik­ku­nut kar­hu, pa­ri­vuo­ti­as yk­si­lö. Vaik­ka se on eri­kois­tu­nut ros­kis­dyyk­kaa­mi­seen, se on re­pi­nyt rik­ki re­hu­paa­le­ja ja pe­lo­tel­lut leh­miä. Tuos­sa lä­hel­lä oli rik­ki ai­tauk­sia ja tolp­pia poik­ki, kun va­si­kat oli­vat pa­en­neet sitä. On­nek­si ne ovat pa­lan­neet, Ted sa­noo.

Leh­mien ja va­si­koi­den kar­kai­lu ei ole mi­kään pik­ku­jut­tu. Tai hie­ho­jen, jot­ka ovat yk­si­vuo­ti­sia vie­lä poi­ki­mat­to­mia yk­si­löi­tä. Poi­ki­mi­sen jäl­keen niis­tä tu­lee leh­miä, mut­ta sitä en­nen ne ovat kuin tei­ni­tyt­tö­jä. Vil­liin­ty­vät ja kar­kaa­vat­kin.

Ker­ran yk­si Tei­rak­sen hie­hois­ta pil­las­tui ja sän­tä­si ai­tauk­sen läpi muut pe­räs­sään. Sil­loin Te­din sy­dän mel­kein py­säh­tyi säi­käh­dyk­ses­tä. Osa pa­la­si it­sek­seen ta­kai­sin, mut­ta ei­vät kaik­ki.

– Kuu­si niis­tä pai­ne­li suo­raan met­sään. Jos ne oli­si­vat men­neet maan­tien yli, oli­si ti­lan­ne ol­lut ai­ka toi­vo­ton. Lo­pul­ta ne pää­tyi­vät naa­pu­ri­ti­lal­le, ja sin­ne ne jäi­vät­kin, kun teh­tiin sa­man tien pa­pe­rit, Ted muis­te­lee.

Gretel on ujo, mutta utelias lehmä. Tänään se oli vähän arka karhun vierailun takia.

Mika Laine

Tei­rak­sen li­ha­kar­ja­tila si­jait­see upe­al­la pai­kal­la Lil­jen­da­lin Ho­po­mis­sa. Maa­ti­la­y­rit­tä­mi­nen on ras­kas elin­kei­no, jos­sa vaa­di­taan jous­ta­vuut­ta ja ide­oin­ti­ky­kyä.

Ted kui­ten­kin tun­tee har­teil­laan sa­to­jen vuo­sien vel­voit­teen jat­kaa vuon­na 1782 pe­rus­tet­tua maa­ti­laa. Sil­loi­nen isän­tä läh­ti ku­nin­kaan pu­heil­le ai­kei­naan os­taa maat Lil­jen­da­lis­ta. Sii­tä läh­tien Tei­ras on py­sy­nyt sa­man su­vun hal­lin­nas­sa. Ted on jär­jes­tyk­ses­sä yh­dek­säs ti­lal­li­nen.

– Ku­nin­gas oli sa­no­nut, et­tä tila on ”de­ras”. Ho­po­min mur­teel­la sa­no­taan tei­ras. Sii­tä siis ti­lan nimi, jon­ka pa­lau­tin käyt­töön, kun se oli jo hä­vin­nyt pa­pe­reis­ta. Os­tet­tu­a­ni pie­nen Las­sas-ti­lan otin myös tä­män mon­ta sa­taa vuot­ta van­han ni­men uu­del­leen käyt­töön. Ha­lu­an vaa­lia his­to­ri­al­lis­ta pe­rin­töä, Ted sa­noo.

Kun vai­ke­at ajat ovat ko­e­tel­leet ny­ky­ään alu­een ai­nut­ta li­ha­kar­ja­ti­laa, on Ted miet­ti­nyt, et­tä on nii­tä vai­kei­ta ai­ko­ja ol­lut kaut­ta his­to­ri­an. On ol­lut ka­to­vuo­sia, pu­laa ja sai­raut­ta. Koko ajan on täy­ty­nyt ke­hit­tää toi­min­taa.

– Ko­ro­na-ai­ka nos­ti hin­to­ja py­sy­väs­ti. Vaik­ka polt­to­ai­nei­den hin­nat ovat hie­man las­ke­neet, mui­den ma­te­ri­aa­lien osal­ta las­kua ei juu­ri ole nä­ky­nyt. Kus­tan­nuk­set ovat nous­seet pal­jon, jopa 45 pro­sent­tia. On pak­ko vain us­koa, et­tä ruo­kaa tar­vi­taan ai­na, Ted poh­tii.

Ted ja Mia ovat kiireisiä yrittäjiä. Maalaiselämä on heille rakasta.

Mika Laine

Hä­nel­le ja Mia-vai­mol­le on tär­kein­tä kar­jan hy­vin­voin­ti. Se, et­tä ne saa­vat ol­la va­pai­na ai­na ha­lu­tes­saan. Tal­vel­la nii­den pak­su kar­va suo­jaa ko­val­ta­kin pak­ka­sel­ta. Kar­jaa ei yli­syö­te­tä tai ”lää­ki­tä” an­ti­bi­oo­teil­la.

– Mie­les­tä­ni li­han tuon­ti pi­täi­si lo­pet­taa. Tuon­ti­li­ha ei ole puh­das­ta tai eet­ti­ses­ti tuo­tet­tua. Kun miel­lä kar­jaa teu­ras­te­taan, tie­dän, mitä pa­ke­tis­sa on, Ted sa­noo.

Tei­rak­sen li­ha­leh­mät ja hie­hot poi­ki­vat va­pai­na ha­lu­a­mis­saan pai­kois­sa luon­non hel­mas­sa. Toki hä­tä­ti­lan­tees­sa poi­ki­mi­ses­sa au­te­taan, ja lää­kä­ri kut­su­taan pai­kal­le. Ker­ran va­sik­ka oli saa­nut koi­vet jo ulos, mut­ta pää ju­mit­ti si­säl­lä. Sil­loin Te­dil­lä oli apu­na oma poi­ka Os­car.

– Yh­des­sä me saim­me va­si­kan ulos. Te­ke­mäl­lä op­pii, Ted nau­rah­taa.

Oscar viihtyy maatilatöissä opintojensa ohessa. Tällä hetkellä hän on naapuritilalla työharjoittelussa.

Mika Laine

Mia ja Ted ha­lu­a­vat nos­taa esiin asi­an, joka vaa­ran­taa leh­mien hen­gen. Maa­seu­dul­la­kin ih­mi­set heit­te­le­vät maas­toon tölk­ke­jä.

– Siel­tä ne ajau­tu­vat leh­män vat­saan ja viil­tä­vät sen rik­ki kuin veit­si, he sa­no­vat.

He huo­maut­ta­vat, et­tä leh­mät ovat hyö­dyk­si eko­sys­tee­mil­le, vaik­ka yleen­sä niis­tä pu­hu­taan il­mas­to­pa­ho­lai­si­na. Ted on har­joit­ta­nut pe­rin­ne­bi­o­too­pin hoi­toa ti­lal­laan. Sii­nä leh­mät lai­te­taan kos­ke­mat­to­mal­le lai­tu­mel­le, jos­sa ne saa­vat syö­dä luon­nos­ta juu­ri sitä mitä ne ha­lu­a­vat. Te­ho­tuo­tan­to­leh­mät­hän syö­vät sitä, mitä niil­le an­ne­taan, mut­ta nämä yk­si­löt naut­ti­vat mar­jo­ja, yrt­te­jä, kuu­sen­kerk­kiä ja mitä iki­nä lys­tää­vät.

– Ne put­saa­vat pus­kat ja maas­ton si­ten, et­tä iki­van­hat sie­me­net pää­se­vät taas esiin, ja luon­to en­nal­lis­tuu. Sa­mal­la se mai­se­moi­tuu kau­niik­si. Tot­ta kai niil­le vie­dään nuo­lu­ki­veä ja vet­tä, mut­ta muu­ten ne saa­vat lai­dun­taa va­paas­ti. Kun ELY-kes­kuk­sen edus­ta­ja kävi tääl­lä, hän ih­met­te­li, mi­ten hie­noa jäl­keä leh­mät oli­vat saa­neet ly­hy­es­sä ajas­sa ai­kaan, Ted hy­myi­lee.

Ted kertoo, että maatilayrittäjän kustannukset ovat nousseet huimasti viime vuosina.

Mika Laine

Jot­ta vii­mei­nen­kin tila vie­lä säi­lyi­si alu­eel­la, on Ted vai­moi­neen miet­ti­nyt mon­ta kei­noa li­sä­tä ti­lan kan­nat­ta­vuut­ta. Ti­lal­la jär­jes­te­tään eri­lai­sia ta­pah­tu­mia, ku­ten Farm- ja Count­ry-juh­lia mu­siik­kie­si­tyk­si­neen sekä mui­ta haus­ko­ja ta­pah­tu­mia. Myös lä­hi­ruo­ka­päi­vät ja jou­lun ta­pah­tu­mat ovat ve­tä­neet pal­jon vä­keä pai­kal­le. Lä­hi­tuo­tet­tu li­ha­kin saa sil­loin uut­ta pot­kua. Ta­ri­nan mu­kaan jopa ve­gaa­nit ovat os­ta­neet li­ha­tuot­tei­ta kuul­tu­aan, mi­ten luon­non­mu­kai­ses­ti ja eet­ti­ses­ti Tei­rak­sen kar­jaa hoi­de­taan.

– Ta­pah­tu­mis­sa on ol­lut on­nek­si pal­jon kä­vi­jöi­tä. On tul­tu jopa Tu­run suun­nal­ta bus­si­las­teit­tain, Mia ja Ted ker­to­vat.

Yk­si tu­ki­jal­ka ti­lan jat­ka­mi­sen kan­nal­ta on ol­lut myös lä­hi­li­ha­puo­ti ja vie­hät­tä­vä juh­la­ti­la, jos­sa jär­jes­te­tään häi­tä, syn­ty­mä­päi­viä ja mui­ta juh­lia. Mia ja Ted kiit­tä­vät tal­koo­tii­miä, jon­ka an­si­os­ta nä­mä­kin hoi­tu­vat. Mi­al­la on oma se­kond­hand-kaup­pa Lo­vii­san kes­kus­tas­sa, jo­ten ai­ka on kor­til­la.

– Kai­ken li­säk­si olen vah­vas­ti al­ler­gi­nen muun mu­as­sa hei­näl­le. Olen läh­töi­sin Hel­sin­gis­tä, mut­ta en kyl­lä enää muut­tai­si pois.

Mut­ta mi­ten jat­kos­sa? Mia ja Ted ovat yhä nuo­ria, mut­ta sa­to­ja vuo­sia si­joil­laan ol­lut maa­ti­la ei voi ikui­ses­ti ol­la hei­dän har­teil­laan.

– Tei­ni-ikäi­nen poi­kam­me Os­car opis­ke­lee alaa Ke­mi­ön­saa­res­sa ja ai­koo jat­kaa opin­to­jaan Tam­mi­saa­res­sa ag­ro­lo­gik­si. Eh­kä hän jos­kus jat­kaa sa­to­jen vuo­sien maa­ti­la­pe­rin­net­tä, vaik­ka em­me tie­ten­kään ha­lua hän­tä sii­hen mi­ten­kään pai­nos­taa, Mia ja Ted pai­not­ta­vat.

REI­JA KOK­KO­LA
toi­mi­tus@ita­va­y­la.fi

Teiraksen tilalla järjestetään tapahtumia ja myydään lähilihaa.

Mika Laine

Gittalla on sydänmerkki otsassa.

Mika Laine