Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
PORVOO Muistatko miltä tuntui tempaista laudalta kymmenen tikkua korkealle ilmaan? Tai potkaista polttopallossa tulikuumaa palloa? Tai olla rosvo, kun poliisi juoksi kintereilläsi?
– Voin melkein tuntea vieläkin sen, miten oikealta leikki tuntui, Britt-Marie Sivén eli Bitte kertoo Ali-Vekkoskella sijaitsevan kotinsa keittiössä.
Bitte on Steinerpäiväkodista eläkkeelle jäänyt lastentarhanopettaja ja neljän 80–90-luvulla syntyneen tyttären, Noran, Saran, Kiran ja Veran, äiti. Heistä Sara ja Kira istuvat pöydän ympärillä ja muistelevat silmät loistaen lapsuuden leikkejä.
– Ei me muuta tehtykään kuin leikittiin pihalla! Harvoin olimme sisällä, matkailualaa opiskeleva Sara kertoo.
Muistatko sik-sak-sokkelon? Siinä twist-naru laitetaan solmuun, ja pelaajien pitää päästä läpi koskematta nauhoihin.
Merja Forsman
Maassa heitettiin keppiä ja valloitettiin maata
Sivénien lempipihaleikkeihin kuului muun muassa purkki eli 10 tikkua laudalla.
– Minun lapsuudessani se sentään oli purkki, teillä oli pallo, Bitte sanoo.
Pelissä asetetaan tikut tai purkki laudalle, jota yksi polkaisee. Kun etsijävuorossa oleva kerää tikut takaisin laudalle, muut menevät piiloon.
– Sitten me huudettiin, että ”Burken är hemma” ja lähdettiin etsimään muita, Sara muistelee.
Kun piilossa lymyilijä löytyy, etsijä juoksee laudalle huutamaan tämän nimen. Jos etsitty ehtii laudalle ensin, hän polkaisee tikut uudestaan ilmaan ja pelastaa itsensä ja muut löytyneet.
Myös ”land” eli maa, maanryöstö tai maan valloitus kuului Sivénien leikkirepertuaariin. Maan valloituksessa hiekkaan piirretään iso ympyrä, josta kukin pelaaja saa alleen samankokoisen lohkon. Keppiä toistensa alajalkoihin heittämällä pelaajat yrittävät valloittaa toisiltaan maata. Jos keppi osuu kohteeseen, heittäjä saa piirtää tämän maasta niin suuren alueen itselleen kuin ylettyy jalkojaan liikuttamatta.
Joka on ensin vallannut koko ympyrän, voittaa.
– Se leikki kesti pitkään. En usko, että pääsimme sitä koskaan loppuu asti, Kira pohtii.
Pihaleikkien aateliin kuuluivat myös muun muassa hyppynarun hyppiminen, peili, väri, hippa – ja sik-sak-sokkelo.
– Oliko se teidän itse keksimä? Bitte kysyy.
– Opimme sen kaverilta, mutta en tiedä, onko se oikea leikki, Kira miettii.
Sik-sak-sokkelossa kaksi pitää twist-nauhan päistä ja sanoo ääneen ”sik sak sokkelo”, jonka aikana he yrittävät saada nauhat niin solmuun kuin mahdollista. Sen jälkeen kukin pelaaja yrittää mennä nauhojen välistä osumatta niihin.
Sara (vasemmalla) ja Bitte (oikealla) ovat työskennelleet päiväkodissa ja jo lapsuudessa kampauksia tehnyt Kira on ekokampaanja. työskentelevä Kira.
Merja Forsman
Television tarinat tulivat osaksi leikkejä
Tietysti pihalla rakenneltiin myös hiekkakaupunkeja, joissa oli puutarhaa ja oikeita hyönteisiä kotieläiminä, hoidettiin puuhevosia, leikittiin kioskia, järjestettiin leikkimielisiä missikisoja ja elettiin ankkalammen jäällä jäätanssijan elämää yleisölle vilkutellen.
– Näin silmissäni, miten paljon väkeä lasten ympärillä oli ja miten hienoja temppuja lapset mielestään tekivät, Bitte muistelee.
Leikeissä matkittiin elämää ja otettiin vaikutteita aikuisilta mutta myös mediasta.
Kun Pikku Kakkosessa pyöri Tomteskolan, koulun piha täyttyi pikkutontuista, ja kun Spice Girls valtasi maailman 90-luvun alussa, Sivénien vaatekaapeilla alkoi vierailla pieniä Ginger ja Baby Spicejä.
– Meistä me olimme täsmälleen samannäköisiä kuin spaissarit, mutta nyt kun katsoo valokuvia, niin… Kira naurahtaa.
– Laitoit aina kampauksia ja kasvomaalauksia, Bitte kertoo.
Myöhemmin Kira valmistuikin kampaajaksi. Lieneekö leikeillä ollut vaikutusta valintaan. Ainakin leikit opettivat Saran ja Kiran mukaan vuorovaikutustaitoja ja toisten huomioimista ja ruokkivat mielikuvitusta.
– Lapsilla on niin mahtava mielikuvitus, Bitte sanoo. – Kun pienenä teimme leikissä matkan Espanjaan ja varjot olivat vettä, tunsin sen veden oikein ihollani.
Sivénien perheessä leikittiin pihaleikkejä aamusta ilmaan. kujvassa Bitte, Sara ja Kira.
Merja Forsman
Pihaleikit ovat vähentyneet
Leikki hetkeksi sikseen: elämäntyönsä päiväkodissa tehnyt Bitte ja 13 vuotta päiväkodissa työskennellyt Sara ovat huolissaan leikkimisen vähenemisestä.
– Minusta vapaa leikki on vähentynyt hurjasti. Aikaisemmin kun lapset tulivat päiväkotiin, he menivät heti leikkimään. Sitä samaa ei enää ole, Bitte kertoo.
– Annoimme vapaaseen leikkiin aina mahdollisuuden ja aikaa. Teimme käsitöitä ja olimme läsnä lapsille, jos he tarvitsivat jotakin, Sara sanoo.
Yhtenä syynä leikkimisen vähenemiseen on Sivénien mukaan kasvanut ruutuaika, joka vie tilaa muilta lapsen kehitykselle tärkeiltä asioilta. Jo taaperoille saatetaan antaa tabletit käteen ja laittaa ohjelmaa tuntien ajaksi pyörimään suoratoistopalveluista.
Sivénien kotona oli 80–90-luvulla yksi televisio, jonka katsomista rajoitettiin. Videopelejä ei ollut.
– Taustalla oli aina se ajatus, että lapsille ei pitäisi tarjota liikaa virikkeitä. Silloin häviää oma luovuus, Bitte kertoo.
– Oli se Pikku kakkonen, jota katsoimme viidestä kuuteen, ja jotain tuli viikonloppuaamuisin. Senkin jälkeen menimme takaisin pihalle, Sara sanoo.
Pienellä ankkalammella on vietetty tuntikausia muun muassa veden elämää tarkkaillen, luistellen ja veneitä uittaen. Kuvassa Matilda, Kira, Bitte ja Sara.
Merja Forsman
Leikki sallittu aikuisillekin
Entä mitä mieltä Sivénit ovat, kuuluuko aikuisten leikkiä lasten kanssa? Kolmikko pudistaa päätään.
– Kerran kun järjestin synttäreitä, eräs äiti sanoi, että ”sähän olet lastentarhanopettaja, järjestät varmaan hyviä leikkejä”. En ikinä järjestänyt! Täällä lapset leikkivät itse, Bitte kertoo.
– Lasten kanssa leikkiminen on uuvuttavaa. Eiväthän aikuiset edes osaa leikkiä sillä tavalla kuin lapset, Kira toteaa.
– Joskus isä heitti meitä ojaan, Sara kertoo. – Siis, kun oli lunta!
Mutta ei tämä silti tarkoita, etteivätkö aikuiset saisi leikkiä – päinvastoin. Leikkiväthän Sivénitkin.
Seitsemän vuotta sitten, kun Ali-Vekkosken kodin pihalla oli mutaa, aikuiset lapset pukivat uimapuvut ja laskivat mutamäkeä. Ja kun pelto lainehti, he rakensivat veneet, jotka kulkivat ojia pitkin virtauksen ja pitkien keppien avulla.
– Edelleen kun näen lätäköitä, on pakko vetää vähän ränniä jalalla, Bitte nauraa.
LUKIJOIDEN PIHALEIKKIMUISTOJA
» Meillä Turussa leikittiin värissii, peilissii ja munassii, jossa jonon ensimmäinen heitti pallon seinään, hyppäsi yli ja siirtyi jonon päähän. Meidän piti aina etsiä sellaisen talon seinä, jossa ei olisi ketään kotona, etteivät asukkaat häiriintyisi pallottelusta. – Tiina
» Kirkonrotta oli paras, vaikkakin sairaan jännittävä. Joskus kun leikittiin kirkkistä, muistan rukoilleeni piilossa Jumalaa, ettei mua löydettäisi. – Maija
» Muistan, kun juostiin välkällä ulos ja oltiin koko välkkä twistiä. Meillä oli twist-kerhokin, jossa oli jäsenkortit ja kaikki. Ja pikipataa, hyppynarua ja ruutuhyppelyä oltiin kanssa. Hyppynarussa oli se loru: ”Nallekarhu, nallekarhu mene sisälle, nosta tassusi, pyöri ympäri, niiaa…” – Reetta
» Tein välitunnilla hyppynarussa ennätyksen 72 tai jotain. Kaikki oli ihmeissään ja innoissaan, ja muistan sen tunteen, että kerrankin MÄ olin ollut paras jossain. Jalassa oli mokkanahkaiset kävelykengät, ja varpaisiin sattui, mutta se oli sen arvoista. – Nimimerkillä Hyppistähti
» Meillä pelattiin ”purkkista” eli kymmentä tikkua laudalla mutta jalkapallolla. Muistan kerran, kun olin viimeinen, jota ei löydetty. Juoksin laudalle, tein kuperkaikan ja potkaisin pallon ainakin 100 metrin päähän. Tunsin oloni sankariksi. – Jan-Christian
» Nurkkaa! Menimme roskisrakennusta ympäri nurkasta nurkkaan. Jos näki jonkun, joka ei pitänyt kiinni nurkasta, piti huutaa sen nimi. Huudetusta tuli seuraava etsijä. – Heini
» Asuin 1950-luvulla Kakolanmäellä kerrostalossa, ja heittelimme siellä palloa seinään ja teimme sen aikana temppuja käsillä. – Aini
» Vaklaus oli hauskaa. Vakoilimme aikuisia mahdollisimman hiljaa hiippaillen. – Riitta
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot