POR­VOO, HA­MA­RI-TUK­HOL­MA Jos kam­mo­at kom­mel­luk­sia, pysy kau­ka­na puu­ve­neis­tä. Jos ja­no­at seik­kai­lua, hyp­pää kyy­tiin! Pur­jeh­dim­me ma­hon­ki­sel­la An­ni­a­ral­la Ha­ma­ris­ta Tuk­hol­maan, mut­ta pa­luu­mat­kaa van­ha vene ei enää mei­nan­nut kes­tää.

Hei­nä­kuus­sa kun­nos­tim­me Kank­ko­sen Vi­kin 32-jal­kai­sen Lau­rin-kos­ter-mal­li­sen ma­hon­ki­pur­je­ve­neen ve­sil­le­las­ku­kun­toon. 66-vuo­ti­aan An­ni­a­ran pur­je­kis­kot oli uu­sit­ta­va, keu­la­ka­juut­ta re­mon­toi­ta­va, poh­ja huol­let­ta­va ja moot­to­ri vaa­ti osien vaih­toa.

Kip­pa­ri Kank­ko­nen ras­sa­si purt­ta vaik­ka pää­a­las­päin aa­mus­ta yö­hön. Se oli teh­tä­vä, sil­lä kuun­vaih­tees­sa läh­ti­sim­me Tuk­hol­maan. Se oli var­ma.

Kun ve­sil­le­las­ku vii­mein koit­ti, em­me voi­neet väit­tää ole­vam­me hy­vin le­vän­nei­tä tai vir­kein mie­lin. Ei, pa­rem­min­kin olim­me myrk­ky­maa­lin pö­höt­tä­mät, sa­haa­mi­sen ju­mit­ta­mat ja uni­va­jees­sa.

Mi­kään ei kui­ten­kaan es­tä­nyt mei­tä rie­muit­se­mas­ta. Kova työ vai­kut­ti vii­mein pal­kit­se­van, kun An­ni­a­ran köli kos­ket­ti ve­den pin­taa en­sim­mäis­tä ker­taa kol­meen vuo­teen.

Purjehdus alkoi kotikylältämme Hamarista. Kuvassa Tomi Koppanen (vas.) ja Viki Kankkonen.

Kalle Hyttinen

Läh­tö­päi­vä koit­ti 30. hei­nä­kuu­ta. Las­ta­sim­me ve­neen täy­teen ve­gaa­ni­sia herk­ku­ja ja tar­kis­tim­me ve­neen me­ri­kel­poi­suu­den. Ker­ta­sim­me Ha­ma­rin Se­ol­la reit­ti­suun­ni­tel­mam­me Suo­men­lin­naan mat­kaan läh­te­vien Kank­ko­sen, Tomi Kop­pa­sen ja On­ni Met­he­rin kans­sa. Kun as­te­lin lai­tu­rin pääs­sä ko­mei­le­vaa An­ni­a­raa koh­ti, en in­nos­tuk­sel­ta­ni malt­ta­nut ol­la pin­kai­se­mat­ta juok­suun.

Köy­det ir­ti ja kone käyn­tiin. Put­pu­tim­me Haik­koon sel­kää huip­pu fii­lik­sis­sä. Ren­tous lop­pui kui­ten­kin ly­hy­een. Ko­ne­luu­kun al­la hoh­ka­si ni­mit­täin epä­mie­lui­sa yl­lä­tys. Moot­to­ri kävi kuu­ma­na kuin kiu­as.

Kank­ko­nen kään­si keu­lan Gul­fil­le Emä­sa­lon sil­lan ku­pee­seen juu­ri kun Beta Ma­ri­ne sam­mui kie­hu­va­na. Nel­jän tun­nin sel­vit­te­lyn ja sork­ki­mi­sen jäl­keen ko­nees­ta ve­det­tiin ulos ju­miin ruos­tu­nut ter­mos­taat­ti. Sitä il­man­kin pääs­täi­siin ke­sä­ke­leil­lä Tuk­hol­maan. Mat­ka sai siis jat­kua!

Il­man huol­to­a­se­maa luot­saa­vaa Mats Ka­jan­de­ria ei ko­net­ta oli­si var­mas­ti saa­tu toi­mi­maan niin no­pe­as­ti. Ko­ke­nee­na pur­jeh­ti­ja­na Ka­jan­der an­toi meil­le kor­vaa­ma­ton­ta apua, sil­lä yleen­sä kä­te­vä ka­ve­ri­po­ruk­kam­me oli moot­to­rin kans­sa sor­mi suus­sa.

Saa­vuim­me Suo­men­lin­naan kes­kel­lä yö­tä, le­pä­sim­me ja aloim­me au­rin­gon pais­tees­sa val­mis­tel­la ve­net­tä to­del­li­seen pur­jeh­duk­seen. Seu­raam­me liit­tyi myös ys­tä­väm­me Nii­lo Olan­der, Ruis­sa­lon te­la­kan sa­ta­ma­kap­tee­ni ja ko­van­luo­kan met­ri­ve­ne­pur­jeh­ti­ja. Met­her sen si­jaan jäi Suo­kis­sa mai­hin.

Täl­lä ker­taa liik­keel­le­läh­töä vii­väs­tyt­ti vän­ky­rä me­tal­li. Keu­la­pur­jeen köyt­tä oh­jaa­va kelk­ka ei tah­to­nut mil­lään käy­dä kis­koon­sa. Sitä oli hi­ot­ta­va, ta­ot­ta­va ja vään­net­tä­vä. Meil­lä ei ol­lut sii­hen Suo­men­lin­nas­sa mah­dol­li­suut­ta.

Saim­me­kin jäl­leen ol­la kii­tol­li­sia pur­jeh­du­syh­tei­sön avu­li­aal­le hen­gel­le, kun eräs te­lak­ka­mies suos­tui sär­mää­mään kelk­kam­me sil­kal­la kal­ja­pal­kal­la.

Läh­dim­me liik­keel­le il­lan vaa­le­an­pu­nai­ses­sa va­los­sa, mää­rän­pää­näm­me Han­ko. Ris­tei­li­jät ris­tei­li­vät ohit­sem­me, kun pur­jeet pul­lol­laan li­vuim­me koh­ti Pork­ka­lan­sel­kää pää­kau­pun­gin tor­ni­ta­lot ta­ka­nam­me.

– Tun­tuu ai­na hy­väl­tä, kun pääs­tään pur­jeil­la me­ne­mään. Saa moot­to­rin ää­nen pois. Kuul­tiin äs­ken jopa ih­mis­ten puhe ran­nan lai­tu­ril­ta as­ti, kom­men­toi Kank­ko­nen Upin­nie­men edus­tal­la.

– Yl­lät­tä­vän toi­mi­vas­ti pääs­tiin kol­mel­la pur­jeel­la: spi­naak­ke­ri, ge­nua ja täy­si stuu­ra. Ke­vy­es­sä 3 m/s tuu­les­sa vauh­tia oli jopa vii­si sol­mua. Nyt tun­tuu sil­tä, et­tä vai­keu­det on voi­tet­tu.

Täs­sä en­nus­tuk­ses­sa kip­pa­ri oli kui­ten­kin vää­räs­sä.

Pät­kä Han­koon osoit­tau­tui kai­kes­ta huo­li­mat­ta yh­dek­si mat­kan lep­poi­sim­mis­ta. Avo­me­ren mai­nin­ki oli Han­ko­nie­men edus­tal­la maak­ra­vun mit­ta­kaa­vas­sa sil­ti mel­kois­ta. Kä­vi­kin sit­ten niin, et­tä vä­hem­män ko­ke­nei­na me­ri­kar­hui­na minä ja Kop­pa­nen pää­dyim­me niin sa­no­tus­ti pu­hu­maan nor­jaa lai­dan yli.

Lajin hienous pääsi esille Kankkosen kipparoidessa Vaxholmin linnoituksen ohi Tukholman auringossa.

Kalle Hyttinen

Han­gos­sa sau­noim­me, söim­me, nu­kuim­me muu­ta­man tun­nin ja jä­tim­me Kop­pa­sen mai­hin. Il­lan pi­me­tes­sä suun­ta­sim­me avo­me­rel­le ja koh­ti Tuk­hol­maa.

Sää ei ol­lut lain­kaan lem­peä tai ke­säi­nen. Vih­moi sa­det­ta, aal­to oli te­rä­vä ja tuu­li na­vak­ka. Me­ren­käyn­ti kävi pian sel­lai­sek­si, et­tä jo­kai­nen aal­to heit­ti vet­tä pääl­lem­me.

Kun Kank­ko­nen ja Olan­der pai­ni­vat me­ren kans­sa, us­kol­li­se­na kok­ki­na ky­hä­sin kan­nen al­la avo­ka­do­pas­taa. Jos et ole pur­jeh­ti­nut en­nen, voit vain ku­vi­tel­la mil­lais­ta tuos­sa sääs­sä on ko­ka­ta. Se on kuin te­ki­sit sen vuo­ris­to­ra­das­sa, joka pärs­kii vet­tä pääl­le­si.

Säp­säh­din pa­rin tun­nin unil­ta­ni saa­tu­a­ni aal­lon punk­kaa­ni. Kan­si­luuk­ku oli au­ki ja Kank­ko­nen kyyk­ki ve­neen poh­jal­la äys­kä­röi­mäs­sä. Rys­ky­tys oli lait­ta­nut keu­la­puut ra­koi­le­maan ei­kä säh­kö­pump­pu py­sy­nyt pe­räs­sä.

Päi­vän val­jet­tua vuo­to on­nek­sem­me rau­hoit­tui. Mär­ki­nä rät­tei­nä iloit­sim­me au­rin­gon pais­tees­ta, joka ei kui­ten­kaan mil­lään eh­ti­nyt kui­vat­taa tau­ko­a­ma­ton­ta pärs­ket­tä. Mat­ka sen­tään ete­ni jou­tui­sas­ti.

Saim­me jo sa­ma­na il­ta­päi­vä­nä Tuk­hol­man saa­ris­ton ho­ri­sont­tiim­me. Ra­di­on ko­hi­nas­ta al­koi kuu­lua Lo­reen. Mat­ka ei kui­ten­kaan ol­lut vie­lä lo­pus­saan.

Ruot­sin-lai­val­la ol­lut­kin tie­tää, et­tä Tuk­hol­man saa­ris­to on sel­lai­nen, et­tä sitä saa pu­jo­tel­la kym­me­niä ki­lo­met­re­jä en­nen pää­kau­pun­gin sa­ta­maa. Saa­ris­to­pur­jeh­dus on kui­ten­kin lep­poi­saa puu­haa avo­me­reen ver­rat­tu­na. Ai­na­kin jos on hy­vin le­vän­nyt ja kone toi­mii.

Kävi ni­mit­täin niin, et­tä kun tuu­li kään­tyi täy­sin vas­taan ja moot­to­ri hu­rau­tet­tiin käyn­tiin, jo kah­teen ot­tee­seen kun­nos­tet­tu kone keit­ti jäl­leen yli. Olim­me vie­lä kau­ka­na sa­ta­mas­ta, ei­kä aut­ta­nut muu kuin kis­koa pur­jeet ylös ja krys­siä eli luo­via sik­sak­kia eteen­päin.

Aa­mu­yöl­lä tuu­li tyyn­tyi ole­mat­to­miin. Ma­te­lim­me sol­mun, kah­den vauh­dil­la ko­mei­den kal­li­oi­den vä­lis­sä täh­ti­tai­vaan al­la. Meno oli vä­sy­neil­le mie­hil­le kui­ten­kin lii­an puu­dut­ta­vaa.

Olim­me Kank­ko­sen kans­sa vuo­ros­sa. Kä­vin ve­neen ves­sas­sa, ja tuon pa­rin mi­nuu­tin ai­ka­na kip­pa­ri oli nu­kah­ta­nut oh­jaus­pin­naan, ja ha­vah­tu­nut he­reil­le vas­ta ve­neen teh­des­sä va­hin­ko­kään­nök­sen. Hän anoi var­tin no­ko­sia.

Is­tuin pin­naan. Meno oli niin hi­das­ta, et­ten py­sy­nyt he­reil­lä muu­ten kuin rum­mut­ta­mal­la ja­loil­la lat­ti­aa ja pu­re­mal­la huul­ta­ni. Oli pak­ko py­säh­tyä. Is­kim­me ve­neen ank­ku­riin ja vai­vuim­me sy­vään uneen.

Näky jo­hon he­rä­sin ei ol­lut elä­mä­ni mie­lui­sim­pia. Vene oli jäl­leen täyt­ty­nyt ve­des­tä nilk­koi­hin as­ti. Luu­kut, saap­paat ja kas­sit lai­neh­ti­vat lat­ti­an pääl­lä. Pa­rin tun­nin unien jäl­keen oli­kin jo pa­la­va halu pääs­tä hom­miin. Ei muu­ta kuin äys­kä­röi­mään. Sa­mas­sa ry­tä­käs­sä ti­pu­tin ma­kuu­pus­si­ni ve­den val­taa­mal­le ve­neen­poh­jal­le.

Tuu­li oli sil­lä ai­kaa on­nek­si al­ka­nut taas pu­hal­taa, ja pää­sim­me liik­keel­le. Saa­ris­to­mai­se­ma pit­si­hu­vi­loi­neen oli kuin pos­ti­kor­tis­ta.

Sok­ke­lois­ten sal­mien ja kym­men­met­ris­ten ka­peik­ko­ku­jien lä­päi­se­mi­nen il­man moot­to­ria vaa­ti ko­vem­man luo­kan pur­jeh­dus­tai­toa. Sitä jos jo­tain Kank­ko­sel­ta ja Olan­de­ril­ta on­nek­si löy­tyi. Wasa-ham­ne­nin sa­ta­ma-al­taa­seen­kin, Gröna Lun­din ja Vasa-mu­se­on kai­na­loon, kur­va­sim­me pel­kän tuu­len kul­jet­ta­ma­na ih­mis­ten seu­ra­tes­sa suu au­ki.

En­sim­mäi­nen vuo­ro­kau­si lai­tu­ris­sa ku­lui li­ti­mär­kien vaat­tei­den kui­vat­te­luun, moot­to­rin kor­jaa­mi­seen sekä ruu­miin ja sie­lun pa­lau­tu­mi­seen. Eh­dim­me toki tu­tus­tua myös pai­kal­li­seen ra­vin­to­la­tar­jon­taan.

Oikukas moottori keitti kolme kertaa retken aikana. Kankkonen korjasi vaikka keskellä avomerta.

Kalle Hyttinen

Tuk­hol­ma on to­del­li­nen suur­kau­pun­ki ku­nin­kaal­li­sel­la höys­teel­lä, eri maa­ta kuin mi­kään Suo­mes­sa. Sin­ne on pa­lat­ta­va pa­rem­mal­la ajal­la, vi­siit­tim­me jäi ni­mit­täin toi­vot­tua ly­hy­em­mäk­si. Sää­en­nus­teet va­roit­te­li­vat lä­hes­ty­väs­tä Syl­via-myrs­kys­tä. Sitä en­nen oli eh­dit­tä­vä Suo­meen, muu­ten pa­luu oli­si vii­väs­ty­nyt mo­nel­la päi­väl­lä.

Vain kah­den Tuk­hol­mas­sa vie­te­tyn yön jäl­keen jä­tim­me sa­ta­man. Olan­der jou­tui pa­laa­maan pi­kai­ses­ti töi­hin lai­val­la, mut­ta saim­me kol­man­nek­si ka­ve­rik­si ve­nee­seen koko ikän­sä sei­lan­neen Lot­ta Pauk­ku­sen.

Vene kul­ki ko­me­as­ti saa­ris­to­väy­lää, ei­kä moot­to­ri enää ys­ki­nyt. Nyim­me pur­jeet ylös ja mat­ka­sim­me me­ri­lin­noi­tus­ten ohi koh­ti avo­mer­ta. Sää oli ker­ran­kin lem­peä. Tun­tui hy­väl­tä ol­la mat­kal­la koh­ti ko­tia.

Seu­raa­va­na päi­vä­nä ha­loim­me aal­toa hy­vää vauh­tia puo­les­sa vä­lis­sä Suo­mea ja Ruot­sia. Olim­me suo­tui­sim­man tuu­len suun­nan vuok­si oh­jan­neet liki niin pit­käl­le maas­ta kuin Itä­me­rel­lä vain voi pääs­tä, sata ki­lo­met­riä Sand­ham­niin, Hii­den­maal­le tai Han­koon.

Olim­me te­ke­mäs­sä vas­ta­tuu­li­kään­nös­tä, ot­ta­mas­sa kurs­sia koh­ti Han­koa, kun tuu­li al­koi voi­mak­kaas­ti yl­tyä. Kap­tee­ni kään­si pe­rä­sin­tä ja pur­jeet vaih­toi­vat puol­ta niin kuin kuu­luu­kin. Aloin ki­ris­tää mas­toa tu­ke­vaa vai­je­ria ve­neen toi­sel­le puo­lel­le, jot­ta 16-met­ri­nen mas­to ei al­kai­si pum­pa­ta yl­ty­väs­sä pu­hu­ris­sa.

Sit­ten nap­sah­ti. Jän­ni­tet­ty vai­je­ri viu­hah­ti naa­ma­ni ohi sen kiin­nik­kei­den pet­tä­es­sä. Tu­ki­vai­je­ri oli me­ne­tet­ty. Se oli huo­no jut­tu. Mas­to voi­si kat­ke­ta il­man tu­kea. Se taas voi­si ai­heut­taa ve­nees­sä oli­joil­le va­ka­via vam­mo­ja ja te­ki­si pur­jeh­ti­mi­ses­ta mah­do­ton­ta.

Kank­ko­nen toi­mi sa­la­man no­pe­as­ti. Vai­je­ri ki­ris­tet­tiin vä­li­ai­kai­ses­ti pur­je­köy­sien kiin­nik­kei­siin. Pur­jeet rul­lat­tiin mi­ni­mi­ko­koon. Mat­kaa ei ol­lut mis­sään ni­mes­sä tur­val­lis­ta jat­kaa rik­kou­tu­neel­la ve­neel­lä myrs­ky­lu­ke­mia pu­hal­ta­vis­sa puus­kis­sa.

Ah­ve­nan­maan ja Tu­run saa­ris­ton vä­lis­sä si­jait­se­va Kö­kar oli 60 ki­lo­met­rin pääs­sä suo­raan poh­joi­seen. Mat­kaa oli mo­nen tun­nin edes­tä, mut­ta se oli saa­ris­ta mei­tä lä­him­pä­nä.

Ho­ri­son­tis­sa näim­me mus­tien pil­vien rin­ta­man. Em­me edes us­kal­ta­neet aja­tel­la, mil­lai­nen tuu­li mei­tä rie­pot­te­li­si, jos se eh­ti­si pääl­lem­me en­nen ran­tau­tu­mis­ta.

Vene kul­ki 15 m/s tuu­les­sa ja kol­me­met­ri­ses­sä aal­lo­kos­sa pel­käl­lä kol­mos­rei­vin pur­jeel­la vii­den sol­mun kes­ki­vauh­tia. Kö­kar lä­hes­tyi, ei­kä myrs­ky sai­si mei­tä kiin­ni. Kun saim­me nel­jän tun­nin jäl­keen en­sim­mäi­set luo­dot ho­ri­sont­tiin, olo oli huo­jen­tu­nut.

Tur­va­sa­ta­man lä­hes­ty­es­sä moot­to­ri vuo­si die­se­liä ja imi il­maa. Ro­tis­ko pet­ti mei­dät jäl­leen. Oli men­tä­vä pur­jeil­la pe­ril­le saak­ka.

Jou­duim­me te­ke­mään vas­ta­tuu­li­kään­nök­sen ja ki­ris­tä­mään pur­jeet toi­sel­le puo­lel­le. Tu­ki­vai­je­ri oli kui­ten­kin tiu­kat­tu­na styyr­puu­rin vins­sil­le. Kank­ko­nen kie­paut­ti­kin pur­je­köy­den ki­ris­tys­tä var­ten vää­rän puo­len vins­sil­le, jol­loin voi­ma koh­dis­tui sii­hen si­vul­ta ta­va­no­mai­sen edes­tä tu­le­van ve­don si­jaan. Si­tä­hän ei vins­si kes­tä­nyt. Las­tut len­te­li­vät, kun me­tal­li­möh­kä­le ti­pah­ti is­tuin­kau­ka­lon lat­ti­al­le.

Ison pur­jeen voi­mal­la ja die­sel­moot­to­rin kat­ko­nai­sel­la ka­ko­mi­sel­la hi­la­sim­me it­sem­me vii­mei­set met­rit vie­ras­ve­ne­sa­ta­man lai­tu­riin. Rie­mus­ta ei kil­jah­del­tu. Kau­an kun­nos­tet­tu vene oli toh­jo­na, ei­kä sil­lä voi­nut mi­ten­kään jat­kaa mat­kaa, eten­kään kun Syl­via-myrs­ky teki tu­lo­aan.

Seik­kai­lun eteen oli raa­det­tu sa­to­ja tun­te­ja te­la­kal­la, pum­pat­tu tu­han­sia lit­ro­ja me­ri­vet­tä, kor­jat­tu moot­to­ri kol­me ker­taa ja rat­kot­tu lu­ke­mat­to­mia mui­ta on­gel­mia.

Ei aut­ta­nut kuin nuk­kua yön yli, sau­noa sa­ta­mas­sa ja syö­dä kun­nol­la. Pa­la­sim­me saa­ris­to­lau­tal­la man­te­reel­le. An­ni­a­ra jäi Kö­ka­riin up­po­pum­put poh­jas­saan. Siel­tä se nou­de­taan pa­rem­mal­la ajal­la.

Vaik­ka mat­ka oli täyn­nä kom­mel­luk­sia, kek­se­li­äi­syys nii­den rat­kai­sus­sa ei tun­te­nut ra­jo­ja. Yk­si­näi­nen vene kes­kel­lä avo­mer­ta oli rik­ki­näi­ses­tä läm­mit­ti­mes­tä huo­li­mat­ta­kin läm­min, kun ys­tä­vät tu­ki­vat toi­si­aan ti­lan­tees­sa kuin ti­lan­tees­sa. Sa­man­lais­ta ko­ke­mus­ta ei sai­si mis­tään muu­al­ta, en­kä vaih­tai­si vet­tä­va­lu­vim­pi­a­kaan muis­to­ja mis­tään hin­nas­ta.

KAL­LE HYT­TI­NEN
toi­mi­tus@ita­va­y­la.fi