Viikon kysymys
A-
A+
Toimitusjohtaja Teemu Tuukkanen kertoo koulutuskustannusten kolminkertaistuneen vertailukauteen nähden. - Näillä panostuksilla haluamme osoittaa sekä asiakkaille että henkilöstölle, että arvostamme osaamista ja hyvää asiakaspalvelua. Meillä pääsee edelleen keskustelemaan asiantuntijan kanssa kasvokkain.
Arkisto/Marko Wahlström
MYRSKYLÄ Myrskylän Säästöpankin liiketulos viime vuonna oli 3,2 miljoonaa euroa ja kyseessä on historian paras tulos.
Pankin korkokate kasvoi 13 prosenttia, ollen 7 677 000 euroa (6 798 000) ja nettopalkkiotuotot 8,5 prosenttia tasolle 3 082 miljoonaa euroa (2 839 miljoonaa euroa). Uusia asuntolainoja myönnettiin 6,9 prosenttia ja yrityslainoja 28,9 prosenttia enemmän kuin vertailukaudella.
Pankki sai viime vuoden aikana 865 uutta asiakasta ja asiakasmäärä vuoden lopussa oli 12 355 kappaletta.
Taloudellisesti onnistunut vuosi
Haastava talouden suhdanne näkyi kasvaneissa järjestämättömissä luotoissa.
– Etenkin rakentaminen oli toimialana haastava, uudiskohteiden myyntiajat ovat tällä hetkellä pitkiä, pankin toimitusjohtaja Teemu Tuukkanen kertoo tiedotteessa.
Pankin järjestämättömät luotot olivat tilikauden lopussa 2,86 prosenttia ja ydinvakavaraisuus 17,84 prosenttia. Panostukset säästämisen- ja varainhoidon tuotteisiin näkyivät rahastomyynnin kasvuna, kasvua tilikauden aikana oli peräti 32,4 prosenttia.
– Vuosi oli myös taloudellisesti onnistunut ja mahdollisti meille mittavat panostukset tulevaisuuteen, haluamme edelleen kasvattaa pankin tunnettavuutta ja turvata laadukkaan asiakaspalvelun.
– Olemme panostaneet vahvasti henkilöstöön ja osaamisen kehittämiseen. Uudistimme organisaatiota ja kasvatimme asiakaspalvelutyössä olevan henkilöstön määrää. Näillä toimilla haluamme mahdollistaa kasvun ja laadukkaan henkilökohtaisen palvelun myös jatkossa, Tuukkanen jatkaa.
– Yksityispankki, eli yksilöllinen varainhoito on meille uusi palvelualue, mutta vahva alku on osoitus siitä, että tällekin osa-alueelle on paikallisessa Säästöpankissa kysyntää.
Tuukkasen mielestä osaamisen kehittäminen on välttämätöntä myös finanssialan kasvaneen sääntelyn myötä.
– Haluamme toimia vastuullisesti, mutta samalla asiakasta kuunnellen.
Vuoden 2025 askelmerkit
Säästäminen kuuluu kaikille. Syksyisin julkaistavan säästämisbarometrin mukaan suomalaisten kiinnostus säästämiseen kasvoi viimeisen vuoden aikana, ja trendi on ollut kasvava jo usean vuoden ajan. Tämä osoittaa suomalaisten halua parantaa omaa taloudellista hyvinvointiaan ja on myönteinen merkki tulevaisuuteen varautumisesta.
Viime kesällä vahvistettiin Säästöpankkiryhmän uusi ryhmästrategia. Sen valmisteluun osallistuivat kaikki 14 Säästöpankkia ja Säästöpankkikeskus. Strategia suuntaa Säästöpankkiryhmän tulevaisuutta kohti vuotta 2030. Strategian keskiössä ovat kestävä kasvu, pankkialan paras palvelu sekä houkuttelevuus työnantajana.
– Myrskylän Säästöpankin on luontevaa olla mukana toteuttamassa uutta strategiaa, pystymme kehittymään, mutta samalla luottamaan omiin vahvuuksiimme, Tuukkanen sanoo.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot