Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
– Porvoossa on ennusteen mukaan vuonna 2040 noin 7 000 asukasta enemmän kuin nyt. Maahanmuutto lisääntyy, syntyvyys vähenee ja väestörakenne vanhenee. Positiivista on 25–30-vuotiaiden aikuisten määrän lisääntyminen, kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula tiivistää.
Marko Wahlström
PORVOO Porvoon väkiluku kasvaa yli 13 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Tuolloin ylittyy jo 57?000 asukkaan rajapyykki, selviää juuri valmistuneesta väestöennusteesta. Ennusteen on laatinut valtiotieteen tohtori Timo Aro Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:stä.
Maan sisäisen muuttoliikkeen osuus Porvoon väestönkasvusta on 61 prosenttia ja maahanmuuton osuus 39 prosenttia.
Syntyneiden lasten määrä on laskenut Porvoossa voimakkaasti, kuten muuallakin Suomessa ja kuolleisuus ylittää syntyvyyden koko ennusteen ajanjakson ajan.
Porvoossa oli viime vuodenvaihteessa 50?262 asukasta. Porvoo on tällä hetkellä maamme 21. suurin kaupunki.
"Porvoon ennuste odotettua parempi"
Porvoon ikärakenteessa tapahtuu voimakkaita muutoksia tulevina vuosina. Alle 15-vuotiaiden lasten määrä vähenee, mutta työikäisten ja erityisesti eläkeikäisten määrä kasvaa nopeasti.
Kouluikäisten 7–17-vuotiaiden lasten ja nuorten määrä kasvaa hiukan vuoteen 2020 asti, mutta vähenee sen jälkeen yli 10 prosenttia vuosien 2020–2034 välillä, yhteensä noin 740:llä henkilöllä.
Yli 75-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvaa ennusteen mukaan sen sijaan lähes räjähdysmäisesti. Määrä kaksinkertaistuu yhteensä lähes 8?500 henkilöön vuoteen 2040 mennessä. 25–49-vuotiaiden aikuisten määrä kasvaa myös voimakkaasti muuttoliikkeen vuoksi.
–?Porvoon osalta ennusteen luvut ovat parempia kuin mihin itse uskoin, sillä maakunnalliset syntyvyysluvut ovat aika lailla tummia, kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula kommentoi.
Apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz ja yleiskaavapäällikkö Maija-Riitta Kontio pitävät erittäin tärkeänä sitä, että Porvoo on tulevaisuudessa oikea kaupunki, jolla on elävä keskusta. – Tämä ei saa olla mikään nukkumalähiö, von Schoultz sanoo.
Marko Wahlström
Kouluikäisten määrä vähenee ja yli 75-vuotiaiden joukko kasvaa
Ikärakenteen nopea muutos täytyy huomioida jatkossa niin kaupunkisuunnittelussa kuin palveluverkon ja erityisesti uusien investointien suunnittelussa.
–?Väestöennuste osoittaa, että koulujen ja päiväkotien tilojen tarve on arvioitava myös pidemmällä aikajänteellä, jos haluamme, että tilat ovat jatkossa tehokkaassa käytössä, Ujula painottaa.
Hänen mukaan tilojen tulee sopeutua oppilasmäärien muutokseen paljon nykyistä paremmin.
–?Tämä on terveen ja kestävän talouden kannalta keskeinen kysymys, Ujula jatkaa.
Ikäihmisiä asuu paljon jo nyt ydinkeskustan läheisyydessä.
–?Ikääntyneille sopivia asumisen vaihtoehtoja pitääkin suunnitella lisää monipuolisten palvelujen ja joukkoliikenteen äärelle. Kaupunkiympäristön esteettömyyden parantamista pitää myös jatkaa entistä määrätietoisemmin, yleiskaavapäällikkö Maija-Riitta Kontio kuvaa.
Hornhattula tarjoaa asumista noin 7 000 ihmiselle
Kaupungin elinkeinoasioista vastaavan apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultzin mukaan näkymät Porvoossa ovat koko maan kasvukolmion (Tampere, Varsinais-Suomi ja Uusimaa) ulkopuolisia alueita valoisammat.
–?Ennusteen mukaan Porvoo saa osansa pääkaupunkiseudun kasvusta, mikä on toivottavaa ja mihin olemme pyrkineetkin, hän kommentoi.
–?Tämä tarkoittaa sitä, että meidän pitää jatkossakin olla hereillä, jotta Porvoon on houkutteleva, turvallinen ja vetovoimainen oikea kaupunki, von Schoult jatkaa.
Hänen mielestä kaupungin nykyinen strategia antaa hyvät eväät tulevaisuuteen.
–?Keskustaa kehitetään ja tiivistetään sekä mahdollistetaan näin oikeaa keskusta-asumista. Samalla ylläpidetään tonttituotantoa niin, että meiltä löytyy vaihtoehtoja eri mieltymyksille, von Schoultz jatkaa.
Kaupungistuminen näyttää tällä hetkellä olevan vahva trendi, johon apulaiskaupunginjohtajan mukaan Porvoon pitää pystyä vastaamaan.
–?Viime vuonna veimme lautakuntiin Hattulan alueen yleissuunnitelman, joka tarjoaa mahdollisuuden kehittää keskusta-aluetta ja tarjoaa asumismahdollisuuksia noin 7?000 ihmiselle eli ennusteen mukaiselle kasvumäärälle, hän sanoo.
Tilastokeskus julkaissee ensi syksynä virallisen väestöennusteen.
»» Porvoon kaupungin väestöennusteen vuoteen 2040 -selvitys löytyy täältä
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot