Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon Tarmon seuravastaava Miksu Holme (vas.), seuran puheenjohtaja Rasmus Svahn ja entinen pelaaja sekä seuratoimija Kari Venäläinen odottavat täysiä katsomoita juhlavuoden otteluun Urheiluhallille.
Niki Viheriävaara
PORVOO Vuonna 1951 Porvooseen perustettiin uusi yleisliikuntaseura, Porvoon Tarmo. Tuohon aikaan Keskuskoulun vahtimestarina toiminut Leo Hurmalainen alkoi pyörittää liikuntatoimintaa koulun tiloissa. 70-luvun alussa Porvooseen rakennettiin urheiluhalli, minkä myötä toiminta sai uutta tulta alleen. Muutama vuosikymmen sitten yleisseura Tarmo erikoistui koripalloon, jonka äärellä nykyäänkin puuhaa noin 250 jäsentä. Tällä kaudella juhlitaan Porvoon Tarmon 75. vuotisjuhlakautta, joka huipentuu helmikuun viimeisenä päivänä Urheiluhallilla.
Porvoon Tarmo on tärkeä paikallinen kasvattiseura. Seuran puheenjohtaja Rasmus Svahnin mukaan lyhyen tähtäimen tavoitteena onkin, että Porvoossa säilyy koripallon harrastusmahdollisuus jatkossakin, eikä lajin perässä tarvitsisi vaihtaa paikkakuntaa. Tällä hetkellä seuran naisten ja miesten edustusjoukkueet pelaavat Suomen 2. divisioonaa, ja juniorijoukkueissa löytyy ryhmiä monen tasoisille harrastajille. Jäseniä seurassa on parisensataa, ja määrät ovat viime vuosikymmeninä pysyneet melko tasaisina, mutta esimerkiksi tälle kaudelle on ollut tavallista enemmän uusia innokkaita harrastajia.
– Nyt koripallo on ollut nosteessa, kun Susijengillä tuli menestystä MM-kisoista, Svahn selittää.
Susijengin taustajoukoissa nähtiin myös pari Tarmon kasvattia. Seurassa vaikuttanut Jussi Laukkonen toimi maajoukkueen hierojana, ja valmentajistoon porvoolaisedustusta toi liigatasollakin Tarmoa edustanut Samuli Nieminen.
75-vuotiaan seuran toiminnan ytimessä on sen perinteikkyys ja historia. Juhlakauden aikana Tarmon sosiaalisen median kanavilla on julkaistu kuvia seuran koripalloilun alkuajoista.
– Ihmiset ovat voineet vaikka tunnistaa itsejään kuvista. Paras oli, kun 88-vuotias Hannu laittoi viestiä, että hän sai koripalloinnostuksensa Porvoossa ja laittoi meille joukkuekuvan 60-luvulta, Svahn sanoo.
Some-julkaisuissa pääsee totta tosiaan aikamatkalle koripalloilevan Tarmon historiaan. Koripallo rantautui Suomeen vain noin sata vuotta sitten, eli 75 vuotta on pitkä aika. Vaikka perinteikkään seuran imagosta pidetään kiinni, on Tarmonkin toiminta luonnollisesti muuttunut vuosikymmenien saatossa.
Porvoon Tarmon sosiaaliseen mediaan on juhlapäivän alla julkaistu vanhoja kuvia seuran historian varrelta.
Porvoon Tarmo
Nykyään seuran toiminnassa näkyy vahva junioripainotteisuus, kun vielä esimerkiksi vuosituhannen taitteessa panokset kaadettiin edustusjoukkueurheilun laariin.
– Kun vertaa vaikka 80-90-lukuihin, silloin joukkueessa oli ehkä kymmenen pelaajaa tai allekin. Nythän ryhmässä on 15-20 ihmistä, ja nykyään urheilun harrastamisessa vaaditaankin isompia ryhmäkokoja, Svahn selittää.
Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten Tarmon toiminta liittyi vahvasti myös alueen kielipoliittiseen jakautumiseen. Tarmo oli silloin suomenkielisten urheiijoiden seura.
– Eihän silloin 80-luvulla ruotsin- ja suomenkielinen edes pystyneet seurustelemaan keskenään. Nyt noin puolet Tarmon jäsenistä on ruotsinkielisiä, pitkään seurassa toiminut Kari Venäläinen kertoo.
Juhlavuoden suunnittelussa on ollut mukana Venäläisen ja Svahnin lisäksi seurassa pelaajana, valmentajana ja nyt myös seuravastaavana toiminut Mixu Holme. Hän on osa myös toista juhlakauden pääpäivän All Stars- sekajoukkueita, joissa nähdään Tarmon kasvatteja vuosikymmenien varrelta. Tapahtuman suunnitteleminen alkoi jo viime keväänä, ja juhlapäivän päivämäärä saatiin kolmannella yrityksellä lyötyä lukkoon.
– Idea oli, että saadaan peli Urheiluhalliin. Se on ollut kuitenkin niin voimakkaasti Tarmon historiassa, Svahn avaa.
Juhlapäivänä urheiluhallissa järjestetään avoin tapahtuma, jossa nähdään sekä All Stars -tähtiä että miesten edustusjoukkueen kakkosdivarin sarjapeli. All Stars -ottelu käynnistyy kello 13 ja edustusjoukkue valtaa kentän kello 16.30. Tapahtumaan on vapaa pääsy, ja paikalla järjestetään muun muassa kioskimyyntiä, jonka tuotot menevät ulkomaille pelaamaan lähtevän juniorijoukkueen kassaan. Järjestäjäkolmikko kannustaa paikallisia saapumaan seuraamaan porvoolaista urheilujuhlaa.
– Vaikka ei olisi koripalloa aikaisemmin seurannut, kun tulee katsomaan, niin siitä voi helposti kiinnostua. Siinä tapahtuu niin paljon, Holme sanoo.
– Kyseessä on hieno tapahtuma, jossa pääseee tukemaan paikallista urheilukulttuuria, Venäläinen lisää.
» Porvoon Tarmo 75-vuotisjuhlapäivä Porvoon Urheiluhallilla lauantaina 28.2. All Stars ottelu kello 13, miesten edustusjoukkueen ottelu kello 16.30. Vapaa pääsy.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot