Viikon kysymys
A-
A+
Porvoolainen Olavi Lahti, 14, on nuoresta iästään huolimatta esiintynyt jo kolme kertaa valkokankaalla. – Tämä (Supermarsu ja suuri huijaus) on ensimmäinen rooli, jossa olen toisessa pääroolissa, hän sanoo.
Marko Wahlström
PORVOO Maamme elokuvateattereissa ensi-iltansa joulupäivänä saanut Supermarsu ja suuri huijaus -elokuvan yhdessä pääroolissa nähdään porvoolainen Olavi Lahti, 14.
Linnajoen koulun kahdeksatta luokkaa käyvä miehenalku on kirjaimellisesti kasvanut näyttelijäntyöhön. Hänen isoveljensä, näyttelijä–räppäri Viljami Lahti, 20, on näytellyt elokuvissa "Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen" ja "Supermarsu" sekä televisiosarjoissa "Harjunpää" ja "Huone 301".
Veljesten vanhemmat ovat freelance-näyttelijät Marjo Lahti ja Jarkko Lahti, joka esitti nyrkkeilijälegenda Olli Mäkeä (1936–2019) Hymyilevä mies -elokuvassa (2016) ja oli mukana uusimmassa Tuntemattomassa sotilaassa (2017).
»» Katso tästä elokuvan traileri, josta näet, kuinka Supermarsu ottaa ohjaat käsiinsä.Debyytti valkokankaalla 3-vuotiaana
Nuoresta iästään huolimatta Olavi Lahti ei ole ensimmäistä kertaa valkokankaalla. Hän oli 3-vuotiaana mukana avustajana yhdessä siskonsa Helmin kanssa Ahvenanmaan noitavainoista kertoneessa, vuonna 2016 ensi-iltansa saaneessa Tulenmorsian-elokuvassa.
Neljä vuotta myöhemmin hän oli siskonsa kanssa ruotsalaisessa elokuvassa "Den längsta dagen" (Päivä ilman yötä).
– Näyttelimme perheen lapsia, ja siinä meillä oli myös vuorosanoja, Olavi kertoo porvoolaisessa kahvilassa.
– Jos tulee joku kiinnostava elokuva tarjolle, niin aion todennäköisesti lähteä mukaan. Se, onko näyttelijätie myös minun elämänura, en osaa vielä varmaksi sanoa, näyttelijäperheen kuopus Olavi Lahti, 14, sanoo.
Marko Wahlström
Roolitus paljastui koekuvauksissa
Näyttelijäperheen kuopus seuraa uudessa roolissaan isoveljeään, joka esitti ensimmäisessä Supermarsu-elokuvassa kahdeksan vuotta sitten myös Simoa.
– Äitini kysyi minulta, että haluaisinko lähteä mukaan elokuvaan, johon etsittiin näyttelijöitä. Päätin lähteä kokeilemaan, Olavi kertoo.
Hän ei alkuun tiennyt, mihin rooliin päätyisi.
– Teimme selftapet (esittelyvideot). Niiden kautta pääsin koekuvauksiin huhtikuussa 2024, mikä tuli yllätyksenä.
Roolitus paljastui koekuvauksissa.
– Kun sain tietää, että olen toisessa pääroolissa minua alkoi vähän jännittää. Laitoin heti viestiä Viljamille, että menen samaan rooliin.
Noin kuukauden kestäneet kuvaukset alkoivat kesäkuun 2024 lopussa. Elokuva kuvattiin Tallinnassa paikallisella koululla ja sen ympäristössä sekä metsässä.
– Sain käsikirjoituksen sähköisenä muutama viikko ennen kuvauksia, kun olimme reissussa Italiassa. Siellä katselin sitä ensimmäisen kerran. Paperisena sain sen käteeni päivää ennen kuvauksia.
Supermarsu ja suuri huijaus -elokuvan päähahmot ovat Simo (Olavi Lahti), Emilia (Siiri Virtanen), Rasva-Antero (Albert Oksala) ja Pietari (Eelis Sainio).
Yellow Film & TV Oy
"Vähän mietiskelin ja aloin harjoitella repliikkejä"
Porvoolainen muistelee, että Supermarsu-elokuvan roolia oli kiva kuvata.
– Oli hauska päästä harjoittelemaan repliikkejä.
Lahti ei sen ihmeemmin valmistautunut rooliinsa.
– Vähän mietiskelin ja aloin harjoitella ekoja repliikkejä.
Vuorosanojen opettelu sujui jouhevasti. Hänen taktiikkana oli toistaa vuorosanoja aina liikkuessa tai palloa potkiessa.
– Muistan, että koko ensimmäisen kuvauspäivän aikana minun piti vain sanoa "Ei". Leffa alkaa Simon vähän pidemmästä monologista. Se vaati enemmän harjoittelua, mutta jaoin monologin palasiin.
Simon rooliin asettuminen oli aika helppoa, koska Olavi tiesi millaisesta roolista oli kyse.
– Simo on vähän sellainen nörtti ja kaikkitietävä.
»» Katso täältä jännittävä kohtaus Supermarsu ja suuri huijaus -elokuvasta.Paula Norosen kirjat ovat tuttuja Olaville
Seikkailutarina kertoo Emiliasta, Simosta ja Rasva-Anterosta, ja se perustuu Paula Norosen suosittuihin Supermarsu-kirjoihin.
– Mummini aina hankki kirjoja. Pienempänä kuuntelin tosi innoissani, kun niitä luettiin minulle. Myöhemmin myös itse luin niitä, Olavi Lahti sanoo.
Elokuvan synopsiksen mukaan viidesluokkalainen Emilia (Siiri Virtanen) on saanut lemmikkimarsunsa puremasta salaisen kyvyn muuttua Supermarsuksi, pörröiseksi sankariksi, jonka tehtävänä on auttaa eläimiä. Hänen paras ystävänsä on luokan neropatti Simo ja vastustajansa puolestaan koulun pahin kiusaaja Rasva-Antero (Albert Oksala), jonka isä on kaupungin rikkain mies. Mukana menossa on myös Rasva-Anteron paras kaveri Pietari (Eelis Sainio).
Elokuvassa ollaan ekologisten kysymysten äärellä, sillä kaikkia huolettaa lähimetsän ja siellä asuvan pörröhännän kohtalo. Nähtäväksi jää pystyykö Supermarsu pelastamaan molemmat.
Ensimmäinen Supermarsu-elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2018 ja sen jatko-osa esitettiin vuonna 2022.
– Todennäköisesti uusin elokuva on myös viimeinen, joten oli hienoa päästä nyt mukaan, Olavi iloitsee.
Olavi Lahti (Simo) ja Siiri Virtanen (Emilia) kuvausten aikaan Tallinnassa.
Yellow Film & TV Oy/Frank Raudsepp
Emilia (Siiri Virtanen) ja äiti (Essi Hellén). Kuva kohtauksen tekemisestä.
Yellow Film & TV Oy/Frank Raudsepp
Eniten yllätti yhteen kohtaukseen käytetty aika
Kuvausporukkaa Olavi kehaisee mukavaksi.
– Sekä suomalaiset että virolaiset työntekijät olivat kivoja. Pääsin puhumaan myös vähän englantia, sillä iso osa elokuvan luokan lapsista oli virolaisia avustajia.
Elokuvan parissa vierähti lähes koko kesä, jonka aikana Tallinnan ja Helsingin satama ehtivät tulla tutuiksi.
– Sain paljon uusia kavereita. Vietimme todella paljon aikaa kuvausten ulkopuolella yhdessä muiden näyttelijöiden kanssa. Yöpaikkamme oli Rotermannissa, jossa kävimme Eelis Sainion kanssa fiilistelemässä viime elokuussa.
Aikuisnäyttelijöistä Olavi tiesi entuudestaan äidin ja isän työn kautta muun muassa Tommi Korpelan ja Kari Hietalahden.
– Oli hauska myös näytellä ensimmäistä kertaa äidin kanssa, sillä hänellä on elokuvassa pieni rooli liikunnanopettajana. Meillä oli muutamia yhteisiä kohtauksia, hän kertoo.
Elokuvan tekemisessä Olavia yllätti se, miten paljon aikaa menee yhteen kohtaukseen.
– Leffaa katsoessa näyttää siltä, että kohtaus ei kestä kauan. Jokaista kohtausta otetaan yhdellä kameralla todella monesta kuvakulmasta.
Ennen kuvauksia näyttelijöillä oli yhteiset lukuharjoitukset ja noin vuosi kuvausten jälkeen isot jälkiäänitykset Helsingissä.
– Jälkiäänityksissä tehtiin kohtaukset, joissa puheääni ei kunnolla kuulunut, Olavi kertoo.
Olavi Lahti on näyttelijäperheen kuopus. Hänen molemmat vanhempansa ja isoveljensä ovat näyttelijöitä.
Marko Wahlström
Olavi ei kertonut roolistaan alkuun kuin muutamalle kaverilleen
Porvoolainen ei aluksi kertonut roolistaan kuin vain muutamalle läheiselle kaverilleen.
– Vasta, kun tieto elokuvasta oli julkaistu syksyllä 2024, aika moni yllättyi.
Lahti on saanut niin roolistaan kuin elokuvasta hyvää palautetta.
– Monet sukulaiset ja koulukaverit ovat käyneet sen katsomassa. Itse näin elokuvan ensimmäisen kerran Tallinnassa Viroksi dubattuna, mikä tuli kaikille yllätyksenä.
Elokuva sai maailmanensi-iltansa Tallinnan Black Nights -elokuvafestivaalin Just Filmin lastenelokuvien kilpasarjassa, johon valittiin ainoastaan 10 lastenelokuvaa. Festivaali kuuluu maailman 15 arvostetuimman, niinsanotun A-listatun elokuvafestivaalin joukkoon.
Suomeksi elokuva esitettiin ensimmäisen kerran Helsingissä joulukuun alussa järjestetyssä kutsuvierasnäytöksessä.
"Musiikin tuottaminen voisi kiinnostaa"
Näyttelijäperheen kuopuksella ei ole vielä tiedossa seuraavaa elokuvaprojektia.
– Jos tulee joku kiinnostava elokuva tarjolle, niin aion todennäköisesti lähteä mukaan, Olavi sanoo.
Hän ei osaa sanoa varmaksi, onko näyttelijätie hänen elämänuransa.
– Ehkä musiikin tuottaminen voisi kiinnostaa, mutta näyttelemistä voisi tehdä siinä sivussa. En lähde sanomaan mihinkään ei, vaan katson avoimin mielin, musiikkiluokkaa käyvä Olavi pohdiskelee tulevaisuuttaan.
Hän harrastaa lisäksi muun muassa kuntosaliliikuntaa ja juoksemista.
– Kunnon action-rooli isossa maailmanluokan elokuvassa voisi olla kiinnostava. Myös iso musiikillinen rooli kiehtoo, hän sanoo.
Marko Wahlström
"Isän ja veljen kanssa en ole vielä päässyt näyttelemään"
Porvoolaisnuori haaveilee pääsevänsä näkemään ison maailman elokuvan tekemistä.
– Kunnon action-rooli James Bond -tyylisessä elokuvassa voisi olla siinä tapauksessa kiinnostava. Toisaalta joku musiikillinen iso rooli myös kiinnostaa.
Lahti kävi äitinsä kanssa katsomassa elokuvateatterissa viimeksi "100 litraa sahtia" -elokuvan, joka oli viime katsotuin kotimainen elokuva.
– Kotona olen katsonut suoratoistopalvelusta joitain leffoja viime aikoina. Katson aika paljon leffoja, ja myös uudet kotimaiset elokuvat kiinnostavat.
Lahti sanoo katsovansa elokuvia aivan uusin silmin oman roolinsa myötä.
– On kiva katsoa, miten hienosti elokuvat on tehty tai kuinka kiemurteleva elokuvan juoni on.
Hänellä ei ole varsinaista näyttelijäesikuvaa, mutta myöntää ihailevansa vanhempiaan ja isoveljeään.
– Isän ja veljen kanssa en ole vielä päässyt näyttelemään. Ehkä joskus.
Kiinnostus näyttelijän työtä kohtaan on ollut nuoressa Lahdessa aina.
– Vaikka en hirveästi muista leffoista, joissa sain olla mukana pienenä, on niistä jäänyt sellainen fiilis, että haluan kokea lisää, Olavi sanoo.
Supermarsu ja suuri huijaus -elokuva on kolmas Supermarsu-elokuva. Kuva on elokuvasta.
Yellow Film & TV Oy
Supermarsu ja suuri huijaus -elokuvan päätähtenä Emiliana loistaa Siiri Virtanen. Kohtaus elokuvasta.
Yellow Film & TV Oy
FAKTA
Supermarsu ja suuri huijaus -elokuva
» Ohjaus: Joona Tena
» Käsikirjoitus: Joona Tena ja Paula Noronen
» Pääroolit: Siiri Virtanen (Emilia), Olavi Lahti (Simo), Albert Oksala (Rasva-Antero) ja Eelis Sainio (Pietari).
» Muut roolit: Essi Hellén (Emilian äiti), Eero Ritala (Emilian isä), Petteri Pennilä (Rasva-Anteron isä), Tommi Korpela (opettaja Sakari Laaksonen) ja Kari Hietalahti (rehtori), Nicklas Pohjola (Emilian isäpuoli) ja Esko Salminen (Jättiläismarsun ääni).
» Televisio-oikeudet: YLE
» Tuottaja: Marko Talli
» Tuotanto-yhtiö: Yellow Film & TV Oy
» Levitys: SF Studios Oy
»» Lue myös: Supermarsu-elokuvalla jo yli 100?000 katsojaa (3.3.2018)
»» Lue myös: ”Kaikkeen löytyy aikaa, jos on halua” (7.12.2022)
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot