Viikon kysymys
A-
A+
Pieni kesäsade ei haitannut Helsingistä SaltFestiin saapuneita nuoria.
Creative Peak
LOVIISA Loviisassa järjestetään toistamiseen elokuun alussa viime vuonna paljon kiitosta saanut SaltFest -musiikkifestivaali. SalfFestin vastaava tuottaja Timothy Kühn on tyytyväinen artistikattaukseen.
– Jo viime vuonna saimme upean esiintyjäkaartin. Esiintyjinä oli monta hyvin tunnettua artistia tai yhtyettä. Vaikka festarit järjestetään vasta toista kertaa, olisi esiintyjiä ollut tulossa enemmän kuin pystyimme buukkaamaan. Tarkoituksemme ei ole olla suurin ja mahtavin, mutta laadukas ja tunnelmaltaan ainutlaatuinen, hän kuvailee.
Sen näkee myös esiintyjälistasta. Mukana on Emma- ja Teosto-palkittuja ja muuten hyvin ajankohtaisia ja kiinnostavia esiintyjiä. Kokoonpanoista Vilma Jää, Tinyhawk & Bizzarro, saksofonisti Mikko Innanen, Bergå Folk Project (nyk. BFP), Lyyti, Charlotta Kerbs ja Inginmaa & Hypomen ovat keränneet yhteensä neljäntoista tunnustuspalkinnon saaliin. Festariesiintyjät koottiin tuotantoryhmän ”brainstormingin” innoittamana, mutta lopulliset valinnat teki Måns Strömberg eli Dj Bunuelina tunnettu musiikkialan konkari.
– Musiikin merkitystä ei mitata palkinnoilla, mutta onhan se muusikoille tunnustus hyvästä työstä. Minulle ohjelmakuraattorina se on merkki siitä, että olen onnistunut rakentamaan line-upin, jossa on sekä tunnettuja että tuntemattomampia esiintyjiä. Myös sellaisia, joista tulemme vielä kuulemaan, ja jotka jättävät meihin selvän tunnejäljen, hän toteaa tiedotteessa.
Järjestäjätiimiin kuuluvat Måns Strömberg (vas.), Mikko Airas, Timothy Kühn ja Kalle Katz.
Creative Peak
Pikkusateesta huolimatta supersuosittu nykyloviisalainen Arppa veti toki paikalle paljon väkeä, mutta samalla moni muu yhtye tai esiintyjä sai äänensä kuuluville ja uusia faneja. SaltFestiä kiiteltiinkin siitä, että eri musiikkigenret sulautuivat toisiinsa saumattomaksi kokonaisuudeksi.
– Yksi keikkamyyjä totesi minulle, että ”hieno tuo teidän ajatuksenne, että mukana on pari isoa nimeä ja muuten kaikkea eri marginaaleista”. Mietin, että totta, vaikkei kukaan sitä noin ollut kelannutkaan. Mielestäni se kertoo ajastamme. Kategoriat pois, tuokaa musaa, Strömberg sanoo.
Strömbergin lisäksi festareiden esiintyjistä ja järjestelyistä vastaa ammattitaitoinen tuotantotiimi. Loviisalaiset Kalle Katz, Timothy Kühn, Mikko Airas ja Päivi Ahvonen ovat onnistuneet yhdistämään ja hyödyntämään omat osaamisalueensa, kuten käytännön viranomaisjärjestelyt, markkinoinnin ja tiedottamisen. SaltFestia mainostetaan radiossa, ja Loviisan musafestarit on noteerattu myös valtakunnallisissa musiikkijulkaisuissa.
– Järjestelyjen sujuvuus ja turvallisuus ovat meille tärkeitä, mutta tärkeintä on kuitenkin musiikki. Festareilla on tarjolla jokaiselle jotakin, mutta moni löytää ihan uusia ja innostavia musiikkielämyksiä tullessaan Loviisaan kuuntelemaan omaa suosikkiaan. Hei, tuohan on hyvä, vaikka en ollut kuullutkaan! Kühn huomauttaa.
Loviisan valttina on festarialueen eli Laivasillan merellinen ainutlaatuisuus ja valmis infrastruktuuri. Ravintolat, galleria ja suloinen satama aittoineen sai Kühnin mukaan monet viime vuonna ihastumaan kaupunkiin. Mereltä tuoksuva, sympaattinen festari keräsi kiitosta yleisöltä, joka tuli enimmäkseen pääkaupunkiseudulta. Loviisaan lähdettiin lyhyelläkin varoitusajalla, kun huomattiin, että suosikkiartisti olikin esiintymässä pikkukaupungissa.
– Moni esiintyjistäkään ei ollut käynyt Loviisassa. Ensivaikutelma oli todella ihastunut. Bäkkärinä toiminut satamarakennus katoksineen ja saunoineen herätti ihastusta myös. Samoin koko Loviisa kaupunkina, Kühn hymyilee.
SaltFestissä on kotoisa ja leppoisa tunnelma.
Creative Peak
SaltFest -järjestäjät ovat pitäneet tietoisesti lipunhinnat riittävän matalina, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan musiikista ja tunnelmasta. Lippuja voi ostaa myös eri päiville.
– Meille on tärkeää, että tapahtuma pysyy kohtuuhintaisena. Kun muualla festariliput maksavat jopa useamman satasen, ei siinä voi enää saavutettavuudesta puhua. Kaikilla ei yksinkertaisesti ole varaa niin kalliisiin lippuihin, Kühn korostaa.
Tapahtuman aikana käytössä ovat Loviisan kirkko, Päälava, Pikkulava, Saltbodan ja Galleria Saltbodan. Paikalliset yrittäjät vastaavat äänentoistosta ja tekniikasta. Sunnuntain Soul & Jazz Timo Out Laivasillalla on aina ollut yleisölle ilmainen, ja se on säästä riippumatta soinut kesäsunnuntaisin. Tämänkin tapahtuman takana on Timothy Kühn, mutta sen musiikillisesta annista vastaa Thomas Törnroos. Musiikin lisäksi on tarjolla myös uutta ruokakulttuuria.
– Villiruokakokki Jyrki Tsutsunen on festarialueella Villinä sirkukseen -teemalla, joka yhdistää villiruokaa ja sirkusta. Sirkuspuolesta vastaa sirkustaiteilija Rauli Katajavuori. Tarjolla on muutakin syötävää, kuten katuruokaa. Myös Konsta Ojalan taidenäyttely avataan festareilla, Kühn kertoo.
Koska nyt mennään jo hyvissä tuulissa toista kertaa SaltFestissä, on ajatus jatkaa tapahtumaan perinteenä ja ehkä laajentaakin sitä.
– Olisihan se hienoa, jos tapahtuma voisi levittäytyä muuallekin Loviisassa, Kühn visioi.
REIJA KOKKOLA
toimitus@itavayla.fi
» SaltFest 2024 järjestetään 1. – 4.8.24 Loviisan Laivasillalla, Laivasilta 4, Loviisa. Info: Saltfest.fi, Facebook, Instagram ja Youtube.
Arpan keikka oli viime vuoden suosituimpia SaltFestissä.
Creative Peak
TO 1.8.
» 20.00 Islaja, Loviisan kirkko
PE 2.8.
» 16.00 Mikko Innanen, Cedric Piromalli, Stefan Paasborg, Päälava
» 17.30 Dhamal World Collective, Pikkulava
» 18.30 Vilma Jää, Päälava
» 19.45 Tuulikki Bartosik, Pikkulava
» 20.45 Kissa, Päälava
» 22.00 BFP, Pikkulava
» 23.00 Aavikko, Päälava
» 23.05 Saltbodan Radio Vol. 2, @ Saltbodan
LA 3.8.
» 14.00 Ada Katz, Päälava
» 15.00 Väinö Honkanen & Valtio, Päälava
» 15.30 Self Rising Flour, Pikkulava
» 16.30 Juha Kansa & Etelän Tahdit, Päälava
» 17.30 Öuran, Pikkulava
» 18.30 Inginmaa & Hypnomen, Päälava
» 19.45 Tanssiva Karhu, Pikkulava
» 20.45 Olli Ahvenlahti New Quintet - The Poet Vol. 2, Päälava
» 22.00 Tinyhawk & Bizzarro, Pikkulava
» 23.00 Lyyti, Päälava
» 23.05 Afro Sunday, Saltbodan
SU 4.8.
» 14.00 Sunday Soul & Jazz Time Out, Saltbodan,
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot