Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Telma Kouva puskee upean maalin yhdeksästä metristä.
Mika Laine
JÄRVENPÄÄ FC Futura Junioreiden naiset hakivat täydet kolme pistettä perjantai-iltana Järvenpäästä. Kolmosen ottelussa sarjajumbo Järvenpään Palloseura United sai tyytyä kylmään kyytiin porvoolaisten voittaessa ottelun maalein 1-5 (1-1). Voitolla FCFJ nousi pisteen päähän Kakkosen karsintapaikasta. Joukkueella on jäljellä vielä kaksi ottelua.
Heti ottelun alusta oli selvää, kuka oli kuskina Koivusaaren tekonurmella. Porvoolaiset rymistelivät kohti järvenpääläisten maalia ja ensimmäinen maali syntyi noin vartin pelin jälkeen, kun vieraiden maalilla kärkkynyt FCFJ:n Patricia Ruiz sai maalille suuntautuneesta korkeasta pallosta iskettyä pelivälineen suoraan ilmasta maalin yläkulmaan.
Kotijoukkue tuli kuin vahingossa tasoihin heti avausmaalin jälkeen. Järvenpääläisten kapteeni Carita Forsblom ehti ensin FCFJ:n maalivahti Saana Skofeltin epäonnistuneeseen avaukseen. Forsblom sai syötettyä maalin edustalle, jossa Ella Kaasalaisella oli helppo työ laittaa pallo verkkoon.
Avauspuoliaika pelattiin täysin Futuran määrätessä tahtia. Kotijoukkue ei saanut kontrolloituja hyökkäyksiä rakenneltua. Harvassa olivat ne kerrat, kun pallo kävi Futuran puoliskolla.
Futura puolestaan loi maalipaikkoja yksi toisensa jälkeen, mutta maalinteko osoittautui vaikeaksi vetojen ja puskujen suuntautuessa joko maalista ohi tai suoraan järvenpääläisten maalivahti Sofi Heikkilän hanskoihin.
Salama kirkkaalta taivaalta
Toisella puoliajalla jatkettiin siitä mihin ensimmäinen loppui, mutta illan hämärtyessä alkoivat futuralaiset loistaa myös maalinteossa.
Porvoolaiset olivat päättäneet ratkaista ottelun toisen jakson alussa ja iskivät kuin salama kirkkaalta taivaalta tehden heti alkuun kolme maalia viiden minuutin sisään.
Telma Kouva yllättää ensin kotijoukkueen maalivahdin laukomalla pallon verkkoon aivan Heikkilän edestä.
Kouva on myös seuraavassa osumassa pääosassa. Ella Holmbergin sivurajan tuntumasta antama vapaapotku tavoittaa Kouvan, joka pääsee vapaasti puskemaan upean maalin yhdeksästä metristä.
Minuutti ja pallo on taas järvenpääläisten verkossa. Tällä kertaa asialla on toisen pelinsä FCFJ:n paidassa pelannut liigakonkari Hanna Pyhäjärvi.
Neljännen maalin jälkeen järvenpääläiset saavat hieman otetta pelistä, mutta pian porvoolaiset ottivat taas kuskin roolin ja veivät palloa ryminällä kohti JäPS Unitedin maalia, vaikka FCFJ:n valmentaja Sauli Kouva pyrki välillä jopa rauhoittelemaan suojattiensa peliä.
Ruiz onnistui maalinteossa vielä kerran ja laukoi taululle loppulukemiksi 1-5.
FCFJ:n Patricia Ruiz laukoo Futuran viidennen maalin.
Mika Laine
Jännitys säilyy loppuun asti
Sarjataulukon osalta eletään jännittäviä aikoja. Lohkovoiton ja nousun Ykköseen on Kasiysi/Hiki jo varmistanut. Lohkokakkonen pääsee karsimaan noususta.
FCFJ majailee sarjataulukossa kolmannella sijalla vain pisteen päässä Järvenpään Palloseuran ykkösjoukkueesta, kun molemmilla on jäljellä kaksi ottelua.
Ensi viikon sunnuntaina FCFJ kohtaa vieraissa lohkossa toiseksi viimeisenä olevan Team Vanpan. JäPS pelaa saman aikaan viidentenä olevaa KOPSE:a vastaan.
Mikäli FCFJ voittaa seuraavan ottelunsa, on Porvoossa lokakuun 5. päivä luvassa varmasti kiihkeä taistelu karsintapaikasta. Silloin nimittäin pallokentällä kohtaavat FCFJ ja Järvenpään Palloseura.
MIKA LAINE
mika.laine@itavayla.fi
FCFJ:n nuori naisten joukkue otti 1-5 vierasvoiton Järvenpään Palloseura Unitedista perjantai-iltana.
Mika Laine
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot