Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
SUH suosittelee kaikkia kasvattamaan tietoisuuttaan vesiturvallisuudesta. Hukkumattomuudenlupaus on oiva tapa perehtyä aiheeseen ja samalla haastaa läheisensä mukaan vesiturvallisuustalkoisiin.
Arkisto/Mika Laine
ITÄ-UUSIMAA Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) ennakkotilastojen mukaan kesäkuussa hukkui 18 ihmistä. Hukkuneista 14 oli miehiä.
Kahdeksan hukkumista tapahtui uidessa, kaksi vesiliikenteen yhteydessä, yksi laitesukelluksen yhteydessä, yksi veteen putoamisen yhteydessä ja kuudessa tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.
Suomessa on tammi–kesäkuun aikana hukkunut 61 ihmistä. Alkuvuoden hukkumislukema on viimeksi ollut suurempi vuonna 2014, jolloin lukema oli 65.
Vuosituhannen helteisin kesäkuu
Ensimmäinen hellejuhannus 20 vuoteen houkutteli ihmiset vesille. Valitettavasti hukkumisilta ei vältytty.
–?Lämpimän kesäsään ikävänä kääntöpuolena ovat runsaat hukkumistapaturmat. Jokainen hukkunut on jonkun läheinen. Turhauttavinta on, että hukkumiset ovat suurilta osin ennaltaehkäistävissä, liiton viestintäasiantuntija Niko Nieminen sanoo.
Kesäkuun hukkumiskuolemista tapahtui kahdeksan Etelä-Suomessa, kuusi Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, kaksi Pohjois-Suomessa, yksi Lounais-Suomessa ja yksi Itä-Suomessa. Viime vuonna kesäkuussa hukkui 20 ihmistä ja tammi–kesäkuussa 44 ihmistä.
Tänä vuonna kaikista hukkuneista 48 on ollut miehiä ja seitsemän naisia. Kuuden sukupuoli on tuntematon. Suurin osa hukkumisista on tapahtunut jäihin vajoamisen seurauksena. Tuntemattomasta syystä on hukkunut 18 ihmistä, vesiliikenteessä 11 ja uidessa 8.
Uimarannoilla enemmän läheltä piti -tilanteita
Uimarannoilla on tapahtunut kesällä tavanomaista enemmän läheltä piti -tilanteita ja hukkumisia. Suotuisat olosuhteet tuovat parhaimpina kesäpäivinä jopa tuhansia ihmisiä rannoille.
–?Isot ihmismassat lisäävät tapaturmariskiä rannalla. Rantapelastajat ovat pelastaneet lukemattoman määrän ihmisiä veden varasta, mutta kaikkea he eivät voi nähdä. Valvottu ranta ei poista ihmisen omaa vastuuta omasta turvallisuudestaan. Jokaisella tulisi olla riittävät tiedot ja taidot itsensä ja toisen pelastamiseen veden varasta, Nieminen toteaa.
Vesiturvallisuus on pitkälti asennekysymys, ja suuri osa hukkumisista olisi estettävissä. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisestä Viisaasti vesillä -vesiturvallisuuskiertueesta.
Vuotta juhlistetaan tänä vuonna hukkummattomuudenlupaus-kampanjalla ja Priiman kanssa yhteistyössä toteutettavalla minikurssilla, jossa ihmiset saavat tietoa turvallisesta vesillä ja veden äärellä liikkumisesta. Kurssi on ilmainen ja suorittaminen vie noin 15 minuuttia.
FAKTALAATIKKO
10 vinkkiä vesiturvalliseen kesän viettoon
• Käytä pelastusliivejä aina vesillä liikkuessasi.
• Muista, että alkoholi ei kuulu vesille.
• Valvo lapsia erityisen tarkkaan veden äärellä, käden mitan päässä.
• Varmista ennen veteen hyppäämistä, ettei pinnan alla piile vaaraa.
• Arvioi oma uimataitosi realistisesti ja ui sen mukaisesti.
• Ui rannan suuntaisesti, jotta jalkasi ylettyvät tarvittaessa pohjaan.
• Ota aina kaveri mukaan uimaan ja saunomaan.
• Opettele lapsen kanssa säännöt, kuinka veden äärellä tai vedessä toimitaan.
• Tarkista veneesi merikelpoisuus ja että siitä löytyy oikea varustus.
• Muista terve järki ja selkeä arviointikyky – oikea asenne luo turvaa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot