Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Johannes Linnankosken patsas on lakitettu vappuaattona vuodesta 2011 lähtien.
Arkisto/Amelie Enroth
PORVOO Vaikka takatalvi toisensa jälkeen koittaa lykätä kesän saapumista, loppukevään merkit leijuvat voimakkaina ilmassa. Ensi viikolla huhtikuu vaihtuu toukokuuksi, mikä tietää vuoden suurimman työläisten ja opiskelijoiden juhlan saapumista.
Vappu kantaa mukanaan perinteitä, joista suurimmatkin ovat rantautuneet Porvooseen. Lakitusperinne on näistä yksi: Porvoon Kaupunginpuistossa sijaitsevaa Johannes Linnankoskenkin patsasta koristaa vappuaattona lakki.
Taustalla yhteisöllisyyden lisääminen
Linnankoski lakitettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2011. Taustalla oli ajatus paitsi kulttuurin ja eläväisyyden edistämisestä, myös yhteisöllisyyden lisäämisestä kaupunkilaisten keskuudessa.
– Tapahtuma on tarkoitettu kaikille kaupunkilaisille. Yksi Linnankoski-seuran tavoitteistahan on erilaisten ihmisryhmien lähentäminen, tapahtumaa sen alkuajoista asti ideoimassa ollut Linnankoski-seuran puheenjohtaja Erkki Toivanen selittää. Hän aloitti puheenjohtajan toimessa vuonna 2009.
Myös Linnankosken lukio on luonnollisesti mukana lakitusjuhlan järjestämisessä. Vappuaaton tapahtuma voikin toimia monelle valkolakkia tavoittelevalle lukiolaiselle paitsi motivaattorina, myös hengähdyksenä loppukevään rutistusten keskellä.
– Vaikka siellä ei olekaan ylioppilaslakkia, jolla lakitetaan, niin kyllähän se liittyy vahvasti vappuun ylioppilaiden juhlana. Vapun alla voisi ottaa myös vähän kevyemmin siellä lukiossa, eli tapahtuma toimii myös piristyksenä, Toivanen avaa.
Lukion ja Linnankoski-seuran lisäksi järjestämiseen osallistuu Lilun seniorit ja alumnit ry sekä lukion vanhempainyhdistys.
»» VAPPULIVE: Linnankosken patsaan lakitus Porvoossa TI 30.4.2024 klo 10Ohjelmassa muun muassa musiikkiesityksiä
Kello 10 vappuaattona alkavassa tapahtumassa on lakitusseremonian lisäksi monenlaista juhlayleisöä viihdyttävää ohjelmaa. Alkufanfaarin soittaa trumpetisti André Gustafsson. Lakitukseen ja kukkien laskemiseen patsaalle osallistuvat lukion opiskelijat Siru Vikla ja Krista Rajala.
Porvoon Mieslaulajat esiintyvät parin kappaleen voimin. Kuorolla on vappupäivänä pidempi konsertti samalla aukiolla. Musisointia kuullaan myös Linnankosken lukiolaisten toimesta. Kolme biisiä tilaisuudessa esittävään bändiin kuuluvat Alexander Andersson, Leevi Katajamaa, Juha Bäckman, Vili Sundström ja Gilda Salmi. Tapahtuman avauspuheenvuorosta vastaa Erkki Toivanen. Juhlapuheen pitää opiskelijakunnan hallituksen jäsen Aada Sola. Tapahtuman juontaa Veikko Vesterinen.
Ohjelmasta ja vapputunnelmasta nauttimisen lisäksi juhlaväki pääsee osallistumaan hyväntekeväisyyteen. Tapahtumassa järjestetään yhteisvastuukeräys, jonka tuotot menevät tänä vuonna haavoittuvaisessa asemassa ja syrjäytymisvaarassa oleville nuorille.
Satoja kaupunkilaisia yhdistävä tapahtuma
Perinteeksi muodostunut tapahtuma on kerännyt neljäntoista olemassaolovuotensa aikana yhä vain kasvavaa suosiota.
Tänäkin vuonna Johannes Linnankosken aukiolle saapuu arviolta viitisensataa vappua juhlivaa kaupunkilaista.
– Ennen kaikkea tapahtuma on kaupunkilaisia yhdistävä iloinen vapun avaus Porvoossa, Toivanen tiivistää.
» Linnankosken patsaan lakitus Porvoon kaupunginpuistossa tiistaina 30.4. kello 10. Lakitus voi seurata myös livenä Itäväylän YouTube-kanavalla.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot