Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Porvoon Myllymäellä sijaitsevan Kvarnbackens skolanin korjaukset ovat edenneet hyvin. Isompien puoli valmistuu kesällä, joten pienempien oppilaiden puoli aloittaa väistötiloissa ensi syksynä.
Arkisto/Mika Laine
PORVOO, MYLLYMÄKI Kvarnbackens skolan korjaukset ovat edenneet hyvin. Porvoon kaupungin mukaan työ tehdään huolellisesti. Lisätyöt ja erityisesti betonin hidas kuivuminen vaikuttavat korjausaikatauluun.
Ensimmäisen rakennusosan eli isojen puolen korjaus valmistuu kesällä, ja syksyksi väistötiloihin muuttaa koko pienten puoli. Kesällä korjataan rakennuksen keskiosa ja aloitetaan pienten puolen ja liikuntasalin korjaukset, jotka jatkuvat vielä syksyllä.
Keskeisin toimenpide koko koulurakennuksessa on pohjakerroksen lattian ja sokkelin liitoksen uusiminen. Liitos ei ollut ilmatiivis ja maaperästä saattoi kulkeutua mikrobeja sisätiloihin. Ylemmissä kerroksissa korjausohjelmassa oli alun perin lähinnä ilmatiiveyttä parantavia toimenpiteitä.
Korjaushankkeessa on lähes viikoittain mukana Terve talo -asiantuntija ja kaupunki on ottanut lähtökohdaksi, että kaikki mahdollisesti sisäilmaan vaikuttavat asiat etsitään, tutkitaan ja poistetaan työn edetessä.
Uusia löydöksiä ja kuivumisen seurantaa
Korjauksen aikana on tullut vastaan muun muassa joitain asbestirakenteita ja PAH-yhdisteitä sisältävää tervapaperia ja bitumia. Nämä on poistettu asianmukaisesti ennen uusien materiaalien asennusta. Rakennuksen kahdesta ylemmästä kerroksesta kaikkien lattioiden pintavalujen ulkoreunojen alta löytyi tervapaperikaistaleita. Tällaisia löydöksiä pohditaan aina Terve talo -asiantuntijan kanssa.
–?Ei ole keinoa tietää, onko tervapaperi ollut yhtenä aiheuttajana sisäilmaongelmaan. Voi olla, että sen kapselointi rakenteeseen olisi riittänyt, mutta kustannuksista ja aikatauluvaikutuksesta huolimatta päätimme poistaa tämänkin mahdollisen haittatekijän, projektipäällikkö Pekka Koskimies kertoo.
Pohjakerroksen sokkelin ja lattian liitoksen korjausta on myös seurattu tarkasti. Sokkelin sisäpuoleiset muuraukset ja muut levy- ja puurakenteet on purettu ja kaikilta sokkelinreunustoilta on poistettu noin puolen metrin kaistale betonilattiasta.
–?Ilmavuotoreitti on katkaistu bitumikermillä betonivalun alapuolella ja vesieristeellä seinän ja lattiapinnan liittymäkohdassa. Rakenne on todettu tiiviiksi merkkiainekokeilla, Koskimies jatkaa.
Betonivalu kuivuu hitaasti
Betonivalu kuivuu hitaasti, vaikka betonin sisälle on asennettu lämmityskaapeleita ja talven ansiosta ilmankosteus on ollut jopa niin alhainen kuin kahdeksan prosenttia. Kuivumisolosuhteet ovat hyvät, mutta usean kuukauden kuivumisen jälkeen betonin suhteellinen kosteusprosentti on vielä noin 84. Terve talo -asiantuntija on määritellyt, että pintamateriaalin voi asentaa kun betonin kosteus on 82 prosenttia.
–?Pohjakerroksen lattiamateriaaliksi on valittu epoksipinnoite, joka levitetään suoraan betonille ilman liimaa. Pinnoite ei ole höyrytiivis, joten alustan kuivuminen jatkuu myös pinnoitteen läpi. Pohdimme Terve talo -asiantuntijan kanssa, olisiko turvallista pinnoittaa lattiat hieman aikaisemmin, Koskimies kertoo.
Kaikki ensimmäisen rakennusosan korjauksessa esille tulleet uudet asiat on jo huomioitu seuraavien rakennusosien korjaussuunnittelussa ja myös lisätutkimuksia on tehty ennakoivasti.
–?Kuivumisaika tulee olemaan haaste myös jatkossa ja varaudumme asentamaan betonin sisään enemmän lämmityskaapeleita ja käyttämään ilmankuivaimia. Arvioimme myös tarvetta varustaa väistötiloja siten, että niihin sijoitetaan liikuntasalin pukuhuoneita ja suihkutiloja, koska on todennäköistä, että kesä ei riitä näiden tilojen betonivalujen kuivumiseen.
Koulutyö sujuu hyvin rakennustyömaan vieressä
Puolet Kvarnbackens skolan 369 oppilaista opiskelee väistötiloissa koulun piha-alueella. Kesän aikana väistötiloista muutetaan takaisin korjattuun rakennusosaan ja pienten puoli muuttaa väistötiloihin.
–?Koulun kannalta muutto kesällä on helpompi järjestää kuin kesken lukukautta. Koulutyö sujuu mukavasti väistötiloissa, joiden toimivuutta on lukuvuoden aikana parannettu muun muassa akustointilevyillä ja sälekaihtimilla, Kvarnbackens skolan rehtori Anne Smolander kertoo.
Hän on mukana kaikissa työmaakokouksissa ja niihin kuuluvilla työmaakierroksella.
–?Olen vaikuttunut tavasta, jolla rakennustyötä seurataan, valvotaan ja suunnitellaan sekö siitä, miten tarkasti jokaista yksityiskohtaa pohditaan ensin suunnittelupöydällä ja sitten vielä työmaalla. Tuntuu hyvältä, kun tiedämme, että koulua korjataan huolella, Smolander jatkaa.
Koulun kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä kokoontui viime viikolla keskustelemaan korjauksesta.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot