Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Etelärannikon elinkeinokalatalouden ja kalastusmatkailun kehittämiseen on tarjolla miljoona euroa.
Arkisto/Marko Wahlström
ITÄ-UUSIMAA Etelärannikon Kalaleader on 10.1. avannut seuraavan seitsemänvuotisen toimintakauden rahoitushaut. Haun piiriin tulee kaikkien kalatalousalan toimijoiden saataville miljoona euroa EMKVR-rahaa (Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahasto).
– Meillä on seuraavan viiden vuoden aikana käytettävissämme miljoona euroa etelärannikon elinkeinokalatalouden ja kalastusmatkailun kehittämiseen, kertoo Etelärannikon Kalaleaderin kalatalousaktivaattori Riku Mesiniemi.
– Alueen toimijat eli yritykset, kunnat, yhteisöt ym. välillä Hanko - Virolahti voivat hakea meiltä rahoitusta yhteisiin investointi- ja kehittämishankkeisiinsa, Mesiniemi jatkaa.
Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi yhteisten kylmätilojen hankkimista aloittaville kalastajille, digitaalisen ratkaisun kehittämistä, jotta kaupunkilaisten olisi helpompi ostaa tuoretta kalaa suoraan kalastajalta tai vaikka kalastusmatkailun laajentamista kulttuuri- ja kokemusmatkailun puolelle.
–?Rahoittamalla toimijoiden hankkeita, pyrimme viemään etelärannikon kalataloutta yhä ekologisesti kestävämpään suuntaan, takaamaan huoltovarmuuden sekä parantamaan terveellisen kotimaisen lähiruuan saatavuutta rannikkomme asukkaille. Samalla elävöitämme rannikkoseutua ja tuemme sen kehitystä, Etelärannikon Kalaleader tiedottaa.
– Autamme kiinnostuneita hakijoita suunnittelemaan onnistuneen hankkeen.
Hakuohjeet ja -kriteerit löytyvät Kalaleaderin nettisivulta.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot