Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon tämä vuoden osallistavan budjetoinnin varoista hankittiin muun muassa pingispöytiä lukioille ja yläkouluille.
Depositphotos
PORVOO Tänä vuonna Porvoon osallistuva budjetointi kohdistuu nuoriin. Äänestys päättyi sunnuntaina 26. huhtikuuta, ja sen tuloksena kuusi ideaa toteutetaan vuoden 2026 aikana. Toteutukseen etenee hankintoja kouluille ja nuorisotiloille sekä elokuulle Taidetehtaalle suunniteltu suuri konsertti.
Ideointivaiheessa helmikuussa annettiin yhteensä 147 ehdotusta. Niistä 21 jatkoi äänestykseen. Kuusi eniten ääniä saanutta etenee toteutukseen.
Äänestyksessä jokaisella osallistujalla oli käytössään 50 000 euroa jaettavaksi usean eri idean kesken. Tänä vuonna osallistui lähes 800 äänestäjää, ja ääniä annettiin yhteensä noin 2 500. Äänet jakautuivat laajasti, ja kaikki ehdotukset saivat kannatusta, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.
Eniten ääniä keräsi idea, jossa jokaiselle nuorisotilalle jaetaan 2 000 euroa. Kallein toteutukseen etenevä idea on “Iso konsertti Porvooseen”, joka sijoittui äänestyksessä kuudenneksi. Alkuperäinen kustannusarvio oli 30 000 euroa, mutta muiden enemmän ääniä saaneiden ideoiden jälkeen konsertille jäi 23 040 euroa. Tämän budjetin puitteissa konsertti toteutetaan Taidetehtaalla elokuussa Jokikarnevaalien yhteydessä.
– Äänestystulos osoittaa, että nuorille suunnattuja toiveita on monenlaisia. Toteutukseen valittujen ideoiden suunnittelu käynnistyy heti keväällä, ja etenemisestä viestitään vuoden mittaan, kertoo osallisuuskoordinaattori Maija Eklöf.
Vuoden 2026 aikana toteutettavat ideat, niiden kustannusarvio ja äänimäärä:
» 2 000 euroa jokaiselle nuorisotilalle – yhteensä 6 000 € (231 ääntä)
» Autosimulaattori nuorisotila Zentraan – 3 040 € (208 ääntä)
» Pingispöytiä yläkouluille ja lukioille – 11 900 € (192 ääntä)
» Sohvia oppilaiden käyttöön Pääskytien koululle – 3 000 € (187 ääntä)
» Sohvia Lyceiparkens skolaan – 3 000 € (183 ääntä)
» Iso konsertti Porvooseen – 23 040 € (174 ääntä)
»» Äänestystulokset ovat katsottavissa ePorvoo-palvelussa täällä
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot