Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Borealiksen petrokemian tuotantolaitos sijaitsee Nesteen Kilpilahden laitoksen välittömässä läheisyydessä.
Arkisto/Borealis Polymers Oy
PORVOO, KILPILAHTI Borealiksella parhaillaan käynnissä olevassa suurseisokissa tapahtui eilen keskiviikkona päivällä seisokkityöhön liittyvä pieni kemikaalialtistuma.
– Varotoimenpiteenä palokunta ja ambulanssi kävivät paikan päällä, viestintäasiantuntija Heli Poikonen Borealikselta kertoo.
Suurseisokin aikana tuotantolaitoksessa on meneillään paljon erilaisia, muun muassa puhdistukseen liittyviä töitä.
Hätäkeskus sai ilmoituksen Muovintiellä sattuneesta onnettomuudesta keskiviikkona kello 13.03. Asia kirjattiin vaarallisen aineen onnettomuutena, ja tehtävälle lähti hälytys 11:een pelastusyksikköön, joista neljä oli Neste Oilin pelastusyksikköä.
Turvallisuus on Borealiksella aina etusijalla. Turvallisuusasioita korostetaan seisokkiin töihin tulevien koulutuksissa ja muun muassa seisokkialueen visuaalisissa ohjeistuksissa.
Seisokki työllistää noin 2 000 henkilöä
Borealis Polymers Oy:n Porvoon laitokset pysäytettiin määräajaksi huolto- ja kunnossapitotöitä varten elokuun lopulla.
Seisokki käsittää olefiiniyksikön sekä muovitehtaiden polypropeeni-, Borstar-polyeteeni- ja LD-polyeteenilaitokset. Töiden aikana tehdään lakisääteisiä tarkastuksia, laitteiden puhdistus-, korjaus- ja huoltotöitä sekä turva-automaatioon liittyviä testauksia ja parannuksia.
Borealiksen oman henkilöstön lisäksi seisokki työllistää noin 150 palvelutoimittajayrityksen kautta noin 2 000 henkilöä. Seisokissa työskentelevät ovat pääsääntöisesti kotimaasta, mutta erikoisosaajia tulee eri Euroopan maista, kuten muun muassa Hollannista, Ruotsista, Baltian maista ja Saksasta.
Kokonaisuudessaan seisokissa arvioidaan tehtävän jopa 750 000 työtuntia, joka vastaa yli 300 työvuotta. Laitosten on tarkoitus olla tuotannossa lokakuussa.
Seisokkitöiden aikana laitoksilta saattaa kuulua normaalia enemmän melua. Lisäksi liikenne Kilpilahteen johtavilla teillä lisääntyy, koska seisokki työllistää päivittäin satoja ulkopuolisia henkilöitä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot