Viikon kysymys
A-
A+
Porvoolaisen Kimmo Kajasteen kodin olohuoneessa paraatipaikalla nököttävä joulukuusi vihertää yhä. Kuusi muuntui pääsiäiskuuseksi. – En tiedä vielä tuleeko tästä vappukuusi. Juhannuskoivuksi sitä tuskin saan muuntumaan, mies sanailee.
Marko Wahlström
PORVOO, MYLLYMÄKI Luontoihmisenä tunnetun ikiporvoolaisen Kimmo Kajasteen, 80, kodin olohuoneen nurkassa, takan vieressä nököttää kuusi, joka saa hymyn huulille.
– Kuusi tuotiin ja koristeltiin perinteiseen tapaan jouluaaton aattona (23.12.), hän kertoo.
Kajaste antoi kuuselle viimeksi vettä loppiaisena (6.1.) – ja kuusi vihertää edelleen.
– Loppiaiseen asti kastelin sitä ihan kunnolla.
Kajasteen mukaan joskus aiemmin joulukuusi on kestänyt sisällä ainakin tammikuun lopulle, ehkä helmikuun alkupuolelle asti.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun halusin kokeilla, kuinka pitkään kuusi oikein kestää. Ja onhan tämä vähän ihme! ympäristöä, luontoa ja lintumaailmaa nuoruusvuosistaan asti tarkkaillut porvoolainen sanoo.
Maakuntaneuvoksen olohuoneessa oleva kuusi on peräisin Porvoon Kulloosta.
Pääsiäiskuusen latvus on löytö Tokmannilta. Lasten pääsiäispäähine istuu kuin nakutettu kuuseen.
Marko Wahlström
Soljuva muodonmuutos
Riisuttuaan kuusesta joulukoristeet miehellä välähti.
– Ajattelin, että miksen voisi tehdä saman tien pääsiäiskuusta. Pääsiäinen oli tänä vuonna niin aikaisin, niin vaihdos meni aika luontevasti.
Pääsiäiskuuseksi muuntautunut joulupuu sai oksilleen asiaan kuuluvat koristeet.
– Tokmannilta ostin lasten pääsiäispäähineen, jonka asettelin latvukseen, Kajaste kertoo ylpeänä löydöstään.
Kuusen oksilla roikkuu pieniä ja vähän isompia koristemunia. Kuusen juurella lattialla askeltaa pääsiäiskukkoja.
– Onhan tämä vähän epäkristillinen, mutta se on lastenlapsille iloksi tehty. Kyllä kaikki aikuisetkin ovat viihtyneet ja tuumanneet, että tämähän on kiva idea, Kajaste kertoo.
"Tuskin enää juhannuskoivuksi!"
Se, muuntuuko joulukuusesta lennossa pääsiäiskuuseksi vaihtunut porvoolaispuu vielä vappukuuseksi, jää arvoitukseksi.
Ja millaiset vappuvermeet kuusi saa oksilleen ilostuttamaan porvoolaismiehen vappuvieraita.
– En tiedä vielä, mutta juhannuskoivuksi tuskin saan sitä enää muuntumaan, hän tuumaa naurahtaen näin vapun alla.
Kuusen kaikki neulaset ovat edelleen vihreitä, vaikkakin lattialla näkyy jo vana alaskarisseita.
Joulukuusien sesonki on perinteisesti lyhyt, ja kestää vain joitakin päiviä ennen jouluaattoa.
Arkisto/Marko Wahlström
"Tämähän pidentää kuusisesonkia"
Valtakunnallisen Joulupuuseuran puheenjohtaja Timo Kauppilan mukaan yleensä tuore joulukuusi kestää sisätiloissa hyvällä hoidolla varisematta 4–5 viikkoa.
– Viileä asunto vaikuttaa kuusen kestävyyteen. Ja jos kuusta on muistanut kastella alkuvaiheessa reilusti vedellä, hän kertoo.
Kauppilan omalle pihalle viime myyntisesongista kasaksi talvipakkasiksi jääneet kuuset vihertävät myös.
– Idea joulukuusen muuntumisesta pääsiäiskuuseksi ja kenties vappukuuseksi kuulostaa hyvältä. Näin saamme kuusisesongille lisää pituutta, Kauppila kommentoi kuultuaan porvoolaismiehen oivalluksesta.
Joulukuusikauppa jäi viime vuonna huippuvuosista.
– Lumen vähäisyys vaikuttaa myös kuusimyyntiin. Se on pitkälti psykologiaa: ihmisen mieli on sellainen, Kauppila sanoo.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot