Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Sicapellen Taru Sassi ja Mikko Lahtinen sekä Vår'in Marjo Lindberg ja Niko Luoto ovat kehittäneet ravintolóitaan määrätietoisesti.
Arkisto/Mika Laine ja Mia Smolander
PORVOO Porvoolaisravintolat Sicapelle ja Vår ylsivät jälleen Suomen 50 parhaan ravintolan listalle nostaen sijoitustaan viime vuodesta. Äänestyksen julkistamistilaisuus pidettiin Kevätmessuilla Helsingissä torstaina.
Lista perustuu alan ammattilaisten valtakunnalliseen äänestykseen, johon kutsuttiin yli 1?000 horeca-alojen, juoma- ja ruokabisneksen sekä ravintola- ja ruokakirjoittamisen ammattilaista.
Äänestys järjestettiin nyt 15. kerran. Äänestäjiä oli tänä vuonna lähes 400 eli käytännössä saman verran kuin vuosi sitten.
Sicapelle toimii Kirkkotori 3:ssa Vanhassa-Porvoossa.
Sicapelle parantaa jatkuvasti juoksuaan
Porvoolaisista ravintoloista korkeimmalle, 26. sijalle, ylsi Sicapelle. Kirkkotori 3:ssa sijaitseva ravintola ja saman rakennuksen yläkerrassa oleva hotelli Onni siirtyivät pariskunta Mikko Lahtisen ja Taru Sassin johtamiksi viime vuonna.
–?Porvoon historiaan kuuluvan kuvanveistäjä Ville Vallgrenin lemmikkipossun nimeä kantava ravintola parantaa jatkuvasti juoksuaan, kommenteissa todetaan.
Ravintola on suurentanut saliaan ja keittiö painottuu modernin eurooppalaisuuden suuntaan.
–?Pitkä, yhdeksän ruokalajin maistelumenu ja kekseliäät amuse bouche -tervehdykset ovat nostaneet ravintolan uudelle tasolle.
Vår-ravintola toimii täysin remontoidussa Villa Borgissa Välikadulla.
Vår
Vår nousi alan trendiä vastaan
Niinikään Vanhassa-Porvoossa, Papinkatu 17:ssä sijaitseva Vår-ravintola sijoittui äänstyksessä 38. sijalle.
–?Ravintola nousi tutkainta vastaan,. kommenteissa todetaan.
Ravintolan omistajien Marjo Lindbergin ja Niko Luodon 24-paikkainen ravintola luottaa fine diningiin samaan aikaan, kun kilpailutilanne on ajanut muita tarjoamaan bistro-ruokaa ja rentoa tunnelmaa.
Ravintola Palace neljännen kerran voittajaksi
Ravintola-alan ammattilaiset äänestivät Helsingin Etelärannassa sijaitseva ravintola Palacen voittajaksi jo neljännen kerran peräkkäin.
Toisena on viime vuoden tapaan BasBas Helsingistä ja kolmas listalla on Turun ykkösravintola Kaskis. Kymmenen kärjen muut ravintolat ovat myös Helsingistä.
Ammattilaisten ammattilainen on ravintola Savoyn chef patron Helena Puolakka. Paras muutoksentekijä on kokki ja ravintoloitsija Kim Mikkola, joka on työskennellyt esimiehenä tanskalaisessa Nomassa, jota pidetään maailman parhaana ravintolana.
Vuoden tulokas on Café Savoy ja innovatiivisin ravintola on Luovuus kukkii kaaoksesta. Molemmat ovat Helsingistä.
Vuosittaisen Suomen 50 Parasta Ravintolaa -listan ja -äänestyksen toteuttaa horeca-alojen media Viisi Tähteä. Pääkumppani on Helsingin Messukeskus. Muita yhteistyökumppaneita ovat Wihuri Metro-tukku, pöytävarausjärjestelmä Quandoo ja Estrella Damm -olut.
Helsingin Etelärannassa sijaitseva Palace valittiin Suomen parhaaksi ravintolaksi jo kolmannen kerran peräkkäin.
Heikki Kähkönen
Korona-ajan vaikutukset näkyvät äänestyksen tuloksissa
Helsinki vahvistaa asemaansa Suomen 50 parhaan ravintolan listalla. Pääkaupungista Top 50:een mahtuu 33 ja muualta Suomesta 17 ravintolaa.
Monet maakuntien ravintoloista putosivat pois 50 parhaan listalta. Vuosi sitten Helsingin ulkopuolelta ravintoloita oli 19. Listalla on ravintoloita Espoosta, Helsingistä, Inarista, Kangasalta, Lahdesta, Porvoosta, Tampereelta, ja Turusta.
–?Ravintoloitsijoilla on ollut täysi työ pitää tonttinsa pystyssä, ja pakollisten tuumaustaukojen aikana syntyneiden ideoiden ja korjausliikkeiden integrointi on vienyt aikaa. Se on poissa vierailuista muissa ravintoloissa, Viisi Tähteä Median päätoimittaja Eeropekka Rislakki pohtii tiedotteessa.
Korona-ajan vaikutus näkyy myös aikaisemmin alalla vallinneen yhteishengen särkymisenä. Ravintoloiden on pidettävä puolensa saadakseen henkilökuntaa, jota ei riitä kaikille – kovista osaajista puhumattakaan.
–?Tähän ei ole näköpiirissä helpotusta vuosiin. Kiitos kuuluu hallitukselle, virkamiehille ja heidän sanomaansa toistaneelle medialle, jonka mukaan juuri ravintolat olivat pandemian ongelman ydin. Kokonainen toimiala demonisoitiin vailla tutkittua näyttöä, Rislakki jyrähtää.
Suomen 50 ´parasta ravintolaa 2023:
1. Palace, Helsinki
2. BasBas, Helsinki
3. Kaskis, Turku
4. Bistro Bardot, Helsinki
5. Vinkkeli, Helsinki
6. Luovuus kukkii kaaoksesta, Helsinki
7. Savoy, Helsinki
8. Grön, Helsinki
9. Café Savoy, Helsinki
10. Alexanderplats, Helsinki
11. Boulevard Bar & Seafood, Helsinki
12. Olo, Helsinki
13. Finnjävel Salonki & Sali, Helsinki
14. Kuurna, Helsinki
15. Muru, Helsinki
16. Bona Fide, Helsinki
17. Nolla, Helsinki
18. Kajo, Tampere
19. Brasa, Helsinki
20. Demo, Helsinki
21. Mami, Turku
22. Smör, Turku
23. Pastis, Helsinki
24. Elm, Helsinki
25. Mat Distrikt, Helsinki
26. SicaPelle, Porvoo
27. Wellamo, Helsinki
28. Ravinteli Huber, Tampere
29. Nokka, Helsinki
30. Paulette, Helsinki
31. Kosmos, Helsinki
32. Albina, Helsinki
33. Hella ja Huone, Tampere
34. Aito, Helsinki
35. Aanaar, Inari
36. Ego, Helsinki
37. Kakolanruusu, Turku
38. Vår, Porvoo
39. Fiasco?, Helsinki
40. Bistro O Mat Tapiola, Espoo
41. LiV, Tampere
42. Ravinteli Bertha, Tampere
43. Lily Lee, Helsinki
44. Plein, Helsinki
45. Spis, Helsinki
46. Apaja, Tampere
47. Roux, Lahti
48. Ragu, Helsinki
49. Paakari, Kangasala
50. Viinibaari Apotek, Helsinki
Suomen 50 parasta pavintolaa -äänestyksen voittajat:
2023 Palace, Helsinki
2022 Palace, Helsinki
2021 Palace, Helsinki
2020 Palace, Helsinki
2019 Grön, Helsinki
2018 Grön, Helsinki
2012 Olo, Helsinki
2011 Farang, Helsinki
2010 Chez Dominique, Helsinki
2009 Chez Dominique, Helsinki
2008 Chez Dominique, Helsinki
2007 Chez Dominique, Helsinki
2006 Chez Dominique, Helsinki
2005 Chez Dominique, Helsinki
2004 Chez Dominique, Helsinki
//Juttua korjattu 31.3. kello 16.39: Sicapelle löytyy sijalta 26, eikä sijalta 27, kuten jutussa virheellisesti kerrottiin.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot