Viikon kysymys
A-
A+
Öljysäiliöstä voimalaan lähtevät öljyputket sijaitsevat ns. suojabetonikäytävän alla. – Todennäköistä ajan saatossa betonisuoja on painunut alaspäin ja painanut putkia. kunnes yksi putki on paineesta haljennut, toimitusjohtaja Måns Holmberg kertoo ja havainnollistaa voimalaitosalueella. Pilaantunut maaperä kerätään säiliön takana näkyvään kasaan.
Marko Wahlström
PORVOO, TOLKKINEN Porvoon Energian Tolkkisten voimalaitosalueella sattuneen pienen öljyvahingon syyksi on selvinnyt vanhan, vuonna 1978 rakennetun ja vuonna 1979 käyttöönotetun voimalan öljysäiliön rikkoutunut öljyputki.
Voimalaitoksen öljysäiliö on kooltaan 99 kuutiometriä eli 99 000 litraa. Säiliö ei ollut täynnä, ja kevyttä polttoöljyä valui maaperään arviolta 75 kuutiota eli 75 000 litraa. Tähän mennessä talteen on saatu kaivettua ja pumpattua noin 70 kuutiometriä eli 70 000 litraa.
Porvoon Energian arvion mukaan kevyttä polttoöljyä pääsi valumaan maaperään ja voimalan vierestä kulkevaan ojaan. Pieni määrä öljyä ehti valua mereen Kattsundetin kohdalla.
Vuoto havaittiin puolitoista viikkoa sitten perjantain 27.3. ja lauantain 28.3. välisenä yönä. Tehtävälle hälytetyt Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksiköt löysivät Kattsundetista pienen määrän öljyä. Kokonaismäärä ja vuotolähde olivat viikonlopun aikana epäselviä.
Porvoon Energian toimitusjohtaja Måns Holmberg esitteli öljyvuodon aiheuttajaa paikallismedialle keskiviikkona.
Marko Wahlström
Öljysäiliön kolmesta voimalaan menevästä öljyputkesta yksi on haljennut suojabetonin painumisesta johtuneen paineen seurauksena.
Marko Wahlström
Maata kaivettiin auki voimalaitoksen pihalla
Maanantaina 30.3. aamupäivällä selvisi, että todennäköisesti vuoto on peräisin Tolkkisten lämpövoimalaitokselta.
– Silloin pois valuneen öljyn määrästä oli vielä ristiriitaista tietoa. Tiedettiin vainm, että meidän öljysäiliöstä oli valunut kevyttä polttoöljyä pois. Tuolloin arvioimme, että suuri osa öljystä on voimalaitostontin maaperässä ja pieni osa oli kulkeutunut ojaan, toimitusjohtaja Måns Holmberg kertaa.
Voimalaitoksen alueella oli ryhdytty toimenpiteisiin välittömästi ja maata oli kaivettu auki myös säiliöstä voimalaan menevien öljyputkien kohdalta.
– Kartoitimme missä öljyä on ja mitä on tapahtunut. Kutsuimme myös ulkopuolista lisäapua vahingon rajaamiseksi ja mahdollisten lisävahinkojen ehkäisemiseksi. Aloitimme samalla öljyn pumppaamisen sekä kaivoista että maaperästä, Holmberg jatkaa.
Tolkkisten voimalaitoksen viereltä alkavan ojan vedenlaatua seurataan tarkkaan. – Haluamme näin varmistua, että maaperään mahdollisesti jäävä öljy ei kulkeudu vesistöön, toimitusjohtaja Måns Holmberg sanoo.
Marko Wahlström
Ojan sulkuventtiili suljettiin
Voimalaitoksen suunnittelussa on otettu huomioon mahdollinen tulipalo laitosalueella.
– Paloa sammutettaessa tulee suuri määrä ei-puhdasta vettä, jota valuu voimalaitosalueelle. Silloin on pystyttävä hallinnoimaan veden kulkeutuminen eteenpäin, mitä varten meillä on oja ja sulkuventtiili. Niiden avulla voimme rajata vahinkoa.
Samaa sulkuventtiiliä on käytetty nyt öljyvahingossa.
– Sulkuventtiili ojassa laitettiin kiinni. Ojaan valuu koko ajan vettä, mutta saimme näin nostettua veden pintaa. Vedessä ollut öljy saatiin pinnalle ja ojan pohjalta päästettiin vettä eteenpäin. Olemme koko ajan pyrkineet rajaamaan öljyn omalle tontillemme, Holmberg kertoo.
Ojaan on päässyt valumaan vain pieni määrä vettä.
– Käytössämme on ollut öljypuomeja ja öljynimeytysmattoja, jotta olemme voineet estää öljyn kulkeutumisen eteenpäin. Olemme olleet yhteydessä ympäristöviranomaisiin ja Porvoon kaupunkiin, jolloin tiedotimme myös yhtiön hallitusta ja mediaa asiasta.
Tolkkisten voimalaitoksen viereltä lähtevä, sulkuventtiilein varustettu laskuoja on tehty varotoimena mahdollisen tulipalon aiheuttamien epäpuhtaiden sammutusvesien keräämiseksi.
Marko Wahlström
Öljy kelluu ojassa olevan veden pinnalla ja erottuu kellertävänä savisesta vedestä. Ojan alkupäässä on myös öljypuomeja.
Marko Wahlström
Noin 70 kuutiota saatu pumpattua talteen
Voimalan oma henkilöstö sai ulkopuolisen avun voimin rajattua öljyvahingon Porvoon Energian omalle tontille viime viikon tiistain ja torstain välisenä aikana.
– Saatiin myös kaivettua auki ja paikallistettua vuotokohta. Saimme pumpattua torstaihin mennessä arviolta noin 60 kuutiota öljyä ja vesiöljysekoitusta talteen, Holmberg kertoo.
Toimitusjohtaja korostaa, että kaikki kaivettu ja pumpattu öljyaines lähetetään analysoitavaksi sekä mahdollinen pilaantunut maa-aines toimitetaan pois.
– Tähän mennessä (tiistain jälkeen) talteen on saatu pumpattua noin 70 kuutiota öljyä. Arvioidaan, että loppuosa on luultavasti öljysäiliön alla tai sen läheisyydessä maaperässä. Mereen päätyneen öljyn määrästä puhutaan litroissa, Holmberg sanoo.
Veneilijät tietävät, että öljy on luonteeltaan aine, joka pienenä määränäkin veden pinnalla ohueksi kalvoksi levittäytyen näyttäytyy hämmästyttävän suurelta alalta.
– Ojan sulkuventtiili on käytössä, ja katsomme minkälaista vettä päästämme läpi, jotta öljyä ei pääse valumaan eteenpäin, Holmberg jatkaa.
Kiinteä öljyinen jäte kerätään talteen omiin astioihinsa.
Marko Wahlström
Suurin osa öljystä on pysynyt tontilla
Pääsiäisen aikana energiayhtiössä pelättiin rankkasateita, jotka tuovat aina riskin ja voivat viedä maa-ainesta eteenpäin.
– Olimme koko ajan valppaina ja seurasimme vesimääriä.
Maaperän puhdistusoperaatio voimalaitosalueella on aloitettu.
– Kaivamme ja puhdistamme omalla tontilla maaperää, mikä voi viedä viikkoja. Joudumme putsaamaan myös ojan reunoja, jotta mitään ei pääse merelle päin. Huolehdimme siitä, että puhdistamme omat jäljet pois, Holmberg sanoo.
Toimitusjohtaja korostaa, että öljyvuodot ovat aina ikäviä tilanteita.
– Olen kiitollinen siitä, että vahinko on saatu rajattua omalle tontille. Olemme hyvin pahoillaan siitä vahingosta, mitä muualle on syntynyt. Kaikkea öljyä emme saa litralleen kerättyä talteen ja osa siitä haihtuu. Löydökset vahvistavat sen, että suurin osa on pysynyt tontillamme ja saatu sieltä myös talteen, Holmberg toteaa.
Porvoon Energiassa on mietitty myös sitä, mitä voidaan tehdä, jotta vastaavaa vahinkoa ei tapahdu jatkossa.
– Emme ole löytäneet vahingoittuneita lintuja. Kevytpolttoöljyn aiheuttamat vahingot linnuille ja muille eläimille ovat pienemmät kuin raskaan polttoöljyn aiheuttamissa katastrofeissa.
Tolkkisten voimalaitos on rakennettu vuonna 1978 ja otettu käyttöön vuonna 1979.
Marko Wahlström
Tolkkisten voimalaitos sijaitsee sellutehtaan jo saastuttamalla maalla
Tolkkisten lämpövoimalaitoksen öljysäiliössä olevaa öljyä käytetään pieneltä osin maakaasun ohessa voimalaitoksen käynnistysten polttoaineena. Voimalaitos käyttää polttoaineenaan biohaketta.
– Kunnostetun öljyputken ja piha-alueen asfaltointi vievät aikaa, Holmberg sanoo.
Porvoon Energian Tolkkisten voimalaitos sijaitsee vanhan sellutehtaan alueella, joka on historialliselta peruiltaan luokiteltu saastuneeksi maa-alueeksi.
– Se tarkoittaa sitä, että aina, kun kaivamme alueella jotain joudumme ottamaan maata talteen analysoitavaksi. Tarvittaessa pilaantunut maa-aines viedään hävitettäväksi. Sen takia puhdistusoperaatio on hitaampaa ja vaatii maankäsittelyltä enemmän, Holmberg sanoo.
Energiayhtiössä on laskettu karkeasti öljyvahingoin aiheuttamia kustannuksia, josta vahinkovakuutukset korvaavat osan.
– Vahingon taloudellisia vaikutuksia on vielä vaikea lopullisesti arvioida. Fokuksemme on ollut nyt vahinkojen rajaamisessa, Holmberg korostaa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot