Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Pernajan Saariston Vesiosuuskunta (PSV) on hyvin hoidettu ja taloudellisesti kunnossa. – Aivan kaikilla vesiosuuskunnilla tilanne ei ole samanlainen, ja osa miettii liitosta vesiliikelaitoksen osaksi, johtaja Maria Sippala Loviisan vesiliikelaitokselta kertoo. Vierellä PSV:n hallituksen jäsen Britt-Lis Sederholm.
Marko Wahlström
LOVIISA Haja-asutusalueilla monen asukkaan vesi- ja jätevesihuollosta vastaa yksityinen vesiosuuskunta kunnallisen vesiliikelaitoksen lisäksi.
Itäisen Uudenmaan suurin vesiosuuskunta on Kabböle–Malmsbyn, Sarvisalon ja Kärpän kylien alueella toimiva Pernajan Saariston Vesiosuuskunta, jonka omistaman vesi- ja jätevesiverkoston runkolinjalla on pituutta 89 kilometriä.
– Osuuskuntaan kuuluu 404 osakasta. Olemme yksi maamme kymmenestä suurimmasta vesiosuuskunnasta, hallituksen puheenjohtaja Urho Ilmonen kertoo.
Hänen mukaan osuuskunnan nykyisessä runkolinjassa riittää kapasiteettia noin sadalle uudelle osakkaalle.
– Uutta runkolinjaa rakennamme tarpeen mukaan, mikäli se on taloudellisesti järkevää. Liittymäpisteet ovat runkolinjassa, josta tonttilinjat kukin osakas ja liittyjä maksaa tontille itse, Ilmonen jatkaa.
Osuuskunta perustettiin vuonna 2010 ja se aloitti toimintansa vuonna 2015.
– Vesihuoltolaki tulee muuttumaan, ja aiheuttaa uusia muutoksia alalle, johtaja Maria Sippala Loviisan vesiliikelaitokselta kertoo.
Marko Wahlström
"Monella ei ole enää resursseja toimintaa pyörittämään"
Loviisan kaupungin alueen operatiivisesta vesihuollosta vastaavan vesiliikelaitoksen alueella toimii yhteensä noin 20 vesiosuuskuntaa.
– Aika monen tilanne on toisenlainen kuin Pernajan Saariston Vesiosuuskunnalla. Monella ei ole enää resursseja toimintaa pyörittämään, vesiliikelaitoksen johtaja, diplomi-insinööri Maria Sippala sanoo.
Moni yksityinen vesiosuuskunta luovuttaisikin toimintansa ja verkostonsa kaupungin vesiliikelaitokselle.
– Pisimmällä on Pitkäpään vesiosuuskunta, jolla on konsultti teettämässä selvityksiä. Hankkeessa koitetaan selvittää myös se, että liitoksessa ei syntyisi taloudellisia yllätyksiä kummallekaan osapuolelle.
Sippala elättelee toiveita, että pilottihanke olisi maalisuoralla ensi syksynä.
Vesihuoltolaki on uudistumassa lähiaikoina
Vesiliikelaitoksella on käynnissä parhaillaan kaksi verkostosaneerausta Loviisan keskustassa Mariankadulla ja Läntisellä Harjutiellä. Vesiliikelaitos operoi Loviisassa Isnäsin, Koskenkylän, Kuggomin, Liljendalin, Pernajan ja Ruotsinpyhtään kirkonkylien, Tesjoen sekä keskustan, Köpbackan ja Valkon alueilla.
– Aika paljon on meilläkin tuleville vuosille niin investointitarpeita, verkostosaneerausta jätevedenpuhdistamolle kuin automaation uudistamista, tämän vuoden alussa johtajana aloittanut Sippala jatkaa.
Hän muistuttaa, että myös lainsäätäjät tuovat alalle uudistuksia.
– Vesihuoltolaki on uudistumassa lähiaikoina. Siitä kerrotaan maa- ja metsätalousministeriön tiedotustilaisuudessa toukokuussa. Myös EU:n jätevesidirektiivistä on ilmeisesti etenemässä viimeinen versio, joka tuo entistä enemmän vaatimuksia.
Pernajan Saariston Vesiosuuskunnan viestintävastaava Tapani Henkola (oik.), hallituksen puheenjohtaja Urho Ilmonen ja hallituksen jäsen Britt-Lis Sederholm iloitsevat osuuskunnan hyvästä tilanteesta.
Marko Wahlström
Toiminta-aluehakemus uudisrakennusten kannalta
Pernajan Saariston Vesiosuuskunta jätti hakemuksensa toiminta-alueestaan vuonna 2020.
– Erilaisten valitusviivästysten jälkeen hakemus on vahvistettu tämän vuoden alussa ja on nyt myös lainvoimainen, Urho Ilmonen kertoo.
Viranomaisten hyväksymä toiminta-alue vaikuttaa uudisrakennuksiin ja vanhojen rakennusten LVIS-asennuksiin tuoden liittymävelvoitteita, joista voidaan myös poiketa joiltakin osin vesihuolto- ja luonnonsuojelulain nojalla.
– Toiminta-aluehakemuksen jätimme ennen kaikkea uudisrakennusten kannalta, Ilmonen sanoo.
Vesiosuuskunnan koko toiminta-alueella on hallituksen jäsen Britt-Lis Sederholmin mukaan noin 20 prosenttia vakituisia asuinkiinteistöjä ja noin 80 prosenttia vapaa-ajanasuntoja.
– Toiminta-alue velvoittaa vesiosuuskunnan kohtelemaan kaikkia osakkaita yhdenvertaisesti eli tuottamaan palvelua samaan hintaan kaikille samoilla ehdoilla, Urho Ilmonen jatkaa.
Pernajan Saariston Vesiosuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Urho Ilmonen iloitsee siitä, että viranomaiset ovat vahvistaneet osuuskunnan toiminta-alueen, joka on nyt lainvoimainen.
Marko Wahlström
"Minimiveloituksemme vuodessa on 30 kuutiometriä"
Itäisen Uudenmaan suurin vesiosuuskunta hankkii puhtaan raakaveden Isnäsistä ja Myrskylästä. Veden toimittaa Loviisanseudun Vesi Oy, joka on Loviisan, Lapinjärven ja Myrskylän omistama tukkuvesiyhtiö.
Pernajan saaristoalueelta jätevesi palaa Vårdön jätevedenpuhdistamoon Valkoon.
– Maksut vedestä kattavat veden, perusmaksu kattaa ylläpidon, sähkön ja hallinnon kulut. Uusien liittymien myynnillä rahoitamme lainanhoitokulut, Ilmonen kertoo.
Pernajan Saariston Vesiosuuskunta veloittaa osakkailta tällä hetkellä vesimaksuna 6,17 euroa/kuutiometri sisältäen arvonlisäveron.
– Minimiveloituksemme vuodessa on 30 kuutiometriä, jonka ylittävältä osalta peritään veden käyttömaksua kulutuksen mukaan. Varsinkin näin keväällä talven jälkeen vettä kannattaa juoksuttaa, jotta käytössä on raikasta vettä, Britt-Lis Sederholm sanoo.
Ainoastaan mangaanin raja-arvo ylittynyt pari kertaa
Vesiosuuskunta valvoo verkostonsa vedenlaatua näytteenotoin.
– Näytteitä otamme kolme näytettä kahdesta paikasta vuosittain ja lisäksi tarpeen mukaan. Tulokset ovat olleet pääsääntöisesti hyviä.
Ainoastaan mangaanin raja-arvo on ylittynyt pari kertaa.
– Mangaani on tullut Isnäsin vanhasta, jo suljetusta vedenottamosta. Vettä painavampana jauheena se saostuu putken notkoihin ja saattaa lähteä liikkeelle paineiskujen kautta. Tilannetta hoidetaan juoksutuksella ja "possutuksella" (elementtipuhdistus), Urho Ilmonen kertoo.
//Uutista korjattu 8.5.2024 kello 10.48: Pernajan Saariston Vesiosuuskunnan minimiveloitus on 30 kuutiometriä vettä. Ylimenevältä osaltaan maksetaan kulutuksen mukaan. Jos vettä käyttää vain kuutiometrin vuodessa, jokainen maksaa kuitenkin minimiveloituksen mukaan.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot